Kodin saanut koira: ARSKA, SUOMESSA.

Syntymäaika: 2015
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Suomessa (Jokioinen)
Kokoarvio:

 

 

15.10.2016
Romaniassa, Rosiori de Veden kaupungissa sijaitsevalla kunnallisella koiratarhalla elää tällä hetkellä noin 350 koiraa. Loppuvuodesta 2014 Kulkurit käynnistivät kaupunkiin jatkuvan massasterilointi ja avustusprojektin, jonka myötä Rosiorin tarha kuuluu tiiviinä osana yhdistyksen päivittäiseen työsarkaan ja osa sen koirista valikoituu adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan Suomesta. Romanian matkallaan syyskuussa 2016 Kulkureiden aktiivit vierailivat Rosiorissa ja tapasivat ensi kerran Arskaksi nimetyn koirapojan. Tämä tiikerinraitainen hurmuri oli tuotu tarhalle ihan hiljattain. Tarkempaa tietoa pojan menneisyydestä meillä ei ole. Ehkä Arskaan  kyllästyttiin, ehkä se vain sattumalta päätyi rankkureiden tielle. Koti sillä on todennäköisesti ollut aiemminkin, niin avoimesti se ihmisiin suhtautuu. Romaniassa kadonneen koiran perään kuitenkin kysellään vain äärettömän harvoin, joten Arska saa onnekkaana aloittaa kodinetsinnän Suomesta Kulkurien adoptio-ohjelman turvin.

Tavatessaan uusia ihmisiä Arska innostuu aivan valtavasti. Se hyppii ja pomppii eikä oikein tiedä miten päin olisi. Ihmisen kättä Arska hammastelee vielä pentumaiseen tapaan hieman itseään rauhoitellakseen. Kun pojan luona viettää tovin aikaa, malttaa se asettua hetkeksi aloilleen ja vain nauttia huomiosta. Hampaat ja muut paikat se antaa tutkia ilman ongelmia. Kokonaisuutena Arska vaikuttaa tyypilliseltä romanialaiselta “pihapiskiltä”, sellaiselta yleismies Jantuselta, joka toimittaa vähän kaikenlaista virkaa: pitää seuraa, vahtii ja varoittaa, pyydystelee rottia jne. Aktiivinen koti olisikin varmasti Arskan mieleen. Koska poika on tullut tarhalle hiljattain, se ei vielä ole kosketuksissa toisten koirien kanssa, joten koirasosiaalisuudesta emme vielä pysty  sanomaan mitään. Kyseessä on kuitenkin nuori, itsevarmalta vaikuttava uros, joten emme suosittele Arskaa toisen nuoren uroksen kaveriksi. Tarhalla Arska haukkuu jonkin verran. Korkeutta tällä iloisella pötkylällä on alle 40cm ja painoa maksimissaan 10kg.

23.10.2016
Terveisiä Arskalta Rosiorista, jossa Kulkurien Salla ja Reetta sen viime viikolla tapasivat. Tapojensa mukaan Arska otti vieraat innolla vastaan. Sillä ei ollut pienintäkään ujoutta hypätä suoraan vieraan ihmisen syliin ja virtaa pojalla tuntui riittävän. Kokonaisuutena Arska on varsin positiivinen paketti. Aktiivisena koirana se selkeästi stressaa tarhaoloista. Arska vaikuttaa itsevarmalta koiralta joka tarvitsee rakkauden lisäksi myös rajoja, jotta yhteiselämä sujuu parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsiperheeseen se ei välttämättä ole paras valinta, sillä poika on käänteissään melko raju ja hammastelee vielä pentumaiseen tapaan innostuessaan.

Lisätty kuvia.

8.11.2016
Arska on siirtynyt asumaan OneVet-klinikan koriasuojalle Cosobaan. Rosiorin tarhalla Arska oli joutunut toisten koirien puremaksi. Sen vammat eivät ole vakavat, mutta vaativat hoitoa. Rosiorin tarhalle Arska ei enää palaa.

2.2.2017
Tapasimme Arskan viime viikolla ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun se siirtyi Rosiorista OneVetiin. Arska tuotiin luoksemme huoneeseen, jossa tapasimme muitakin adoptio-ohjelmassamme olevia koiria. Mennessämme Arskan luo, se pissasi useaan kertaan allensa ja siristeli silmiään, veti päätään pois. Tällaista käytöstä emme ole Arskalla ennen tavanneet, Rosiorissa se otti ihmiset vastaan hyvin avoimesti. Toki huone ja tilanne uusine ihmisineen oli Arskalle outo ja se on varmasti myös stressaantunut muutoksista. Arskan käytös viittaa ikävä kyllä myös siihen, että sitä on lyöty ihmisen toimesta. Olimme paria päivää aiemmin käyneet Rosiorissa ja huomanneet samanlaista käytöstä rankkureiden kävellessä koirien ohi. On siis hyvin todennäköistä, että monien muidenkin koirien tapaan myös Arska on saanut osumaa rankkurien luudasta tms. Koska  Arska on tarhalla hyvin peloissaan ja stressaantunut päätimme auttaa poikaa ja tuoda sen kotihoitoon 1.2.2017. Parasta tietysti olisi, jos poika pääsisi lentämään suoraan omaan kotiinsa.

12.2.2017
Arska saapui eilen kotihoitoon Suomeen. Kuulumisia luvassa pian, kunhan poika hieman kotiutuu. Alkukohtaaminen kotihoitajan kanssa oli lämmin ja Arska on viettänyt ensimmäisen illan nukkuen väsymystään pois. Arskaan pääsee sovitusti tutustumaan kotihoitopaikkaan pääkaupunkiseudulle.

16.2.2017
Arska on ollut kotihoidossa nyt viisi päivää. Tänä aikana sillä onkin ollut paljon ihmeteltävää uudessa elämässään. Kotihoitajan kertoman mukaan Arska on kokonaisuudessaan kovin rakastettava pikkujätkä. Se on aktiivinen ja aina valmis toimimaan. Ihmisiä kohtaan se avoin ja nauttii huomiosta. Arska osaa hienosti kävellä hihnassa eikä vaikuta olevan moksiskaan liikenteestä, vaikka asuukin keskellä kaupunkia. Työpäivät Arska on viettänyt perheen nuorempien korien kanssa. Kotihoitajan lähtiessä töihin se vinkuu hieman perään, mutta rauhoittuu sitten. Arska on lähes sisäsiisti. Kissojen kanssa Arska on tullut toimeen ilman ongelmia.

Nuorena aktiivisena koirana Arska on asettanut kotihoitajalleen myös hieman haasteita. Alusta alkaen se on tullut hyvin toimeen hoitoperheen koirien kanssa, talon vanhaa narttua lukuunottamatta. Vanhuskoiran kanssa Arskalla on tullut muutama yhteenotto, jotka ovat alkaneet vaihdellen molempien koirien toimesta. Tällä hetkellä koirat asuvat varmuuden vuoksi eri tiloissa. Kolmesta muusta koirasta Arska tykkää ja haluaisi kovasti leikkiä niiden kanssa. Eniten pohdittavaa on Arskan kanssa aiheuttanut kuitenkin sen tapa purra ja leikkiä käsillä ja jaloilla. Poika ei siis ole lainkaan aggressiivinen, vaan hammastelee pentumaiseen tapaan kun haluaa leikkiä tai kun sen kierrokset nousevat liiaksi. Ongelmaa tullaan työstämään kotihoitopaikassa paljon, sillä vaikka käytös onkin hyväntahtoista on Arskalla ison koiran purukalusto.

Arskalle etsitään kotia, jossa ei ole pieniä lapsia. Aktiivisena koirana se varmasti nauttisi monenlaisesta puuhastelusta oman ihmisensä kanssa. Arska on avoin uusia asioita ja ympäristöjä kohtaan joten siitä voisi saada mukavan kaverin johkin harrastukseenkin.

Lisätty kuvia.

26.2.2017
Arska on eilen siirtynyt uuteen kotihoitopaikkaan. Ensimmäinen päivä ja yö on sujunut hyvin, pojan kuulumisia päivitetään lisää, kun hiukan on aikaa kulunut ja arki tulee tutuksi. Oman kodin löytyminen olisi parasta, mitä tälläiselle  iloiselle ja reippaalle, luottavaiselle pojalle voisi tapahtua.

4.3.2017
Kuulumisia ei ehditty päivittelemään, sillä Arska on tänään päässyt ikiomaan kotiin, kotionnea! <3

 


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Arska saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Arska on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilönä toimii Anne Huhtala.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: