Päivitetty 12.02.2019

Auta karvaista ystävää! Ystävänpäivän sterilointikummikampanja 14.-21.2.2019


 

Ystävänpäivänä muistetaan läheisiä. Annetaan lahjoja rakkaille. Halaus kaverille. Silitys omalle, sohvalla röhnöttävälle karvakuonolle. Ystävänpäivä on ilon ja antamisen päivä. Se on päivä, jolloin välittäminen saa näkyä.

Näyttäisitkö tänä vuonna välittämisesi karvaisen ystävän auttamisen muodossa? Kulkurien viikon kestävän sterilointikummikampanjan aikana sinulla on mahdollisuus antaa romanialaisen, vähävaraisen perheen koiralle parempi loppuelämä lahjoittamalla rahaa kyseisen koiran sterilointiin. Ryhtymällä sterilointikummiksi annat kyseiselle koiralle loppuelämän, jonka aikana sen ei tarvitse synnyttää pentuetta pentueen jälkeen ja suurella todennäköisyydellä tulla hylätyksi kadulle, kun koiran omistajilla ei ole mahdollisuutta huolehtia pennuista tai koirastaan. Sen lisäksi satoja, jollei tuhansia, pentuja jää yhden steriloinnin ansiosta syntymättä kodittomiksi Romanian kaduille.

Ryhdyt sterilointikummiksi helposti näin:

1. Lisäämme kampanjan aikana 14.-21.2.2019 Facebookin kuva-albumiin kummia etsivien koirien kuvia. Jaamme albumin täällä Facebook-sivuillamme ensimmäisenä kampanjapäivänä. Voit valita albumin koirista mieleisesi kummikoiran.

2. Kommentoi kyseisen eläimen kuvaan ”Kummi löytynyt!”. Jokaista eläintä voi sponsoroida vain kerran, joten ensimmäinen kommentoinut pääsee eläimen kummiksi.

3. Kommentoituasi ensimmäisenä kuvaa, tee 30 euron suuruinen lahjoitus Rescueyhdistys Kulkurit ry:n lahjoitustilille FI73 1029 3000 3566 41 viitteellä 2299. Jokaisen eläimen sterilointi maksaa 30 euroa. Voit myös tehdä lahjoituksen Mobile Paylla lyhytnumeroon 23855 kirjoittalla viestikenttään STERILOINTI.

4. Lähetä kuva maksustasi, sekä nimesi meilitse osoitteeseen stefanie.lindroos@kulkurit.fi ja saat vastaukseksi ystävänpäivätervehdyksen ja kiitoksen, kummikoirasi kuvalla.

pst! Sopii myös esimerkiksi tulostettuna jollekin läheisellesi hyvän mielen ystävänpäivälahjaksi.

Lisää sterilointien tärkeydestä voit lukea täältä.

_____

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.