Päivitetty 08.04.2018

Avaa silmäsi – muuta maailmaa 7.4.-7.5.2018 #mitäsinänäet


Meillä kaikilla on valinta. Me voimme sulkea silmämme ja elää elämäämme iloisina, kevein sydämin. Tehdä valintoja sen mukaan, mikä siinä hetkessä tuntuu itsestä kivalta. Valita olla miettimättä, mitä oman kodin, kaupungin tai maan rajojen ulkopuolella tapahtuu.

Mutta meillä kaikilla on mahdollisuus myös valita toisin.

Tänä päivänä, huhtikuun seitsemäs, 70 vuotta sitten perustettiin järjestö nimeltä WHO, World Health Organization (WHO). Maailman terveysjärjestö WHO perustettiin, koska tarpeeksi monta ihmistä valitsi avaavansa silmänsä ja lähtevänsä taisteluun maailman epäkohtia vastaan. Kiitos WHO:n maailmassamme ei enää tänä päivänä sairasteta isorokkoa, meillä tiedetään enemmän esimerkiksi tupakan haittapuolista ja kamppaillaan täydellä teholla HIV:ta ja AIDS:ia vastaan.

WHO:lla on myös iso rooli maailman kodittomien koirien tilanteen ratkaisemisessa. WHO, sekä useat kansainväliset eläinsuojelujärjestöt ovat julkisesti kampanjoineet ja tiedottaneet sterilointien tärkeydestä kulkukoirapopulaatioiden hallinnassa; steriloinnit ovat ainoa tehokas ja eettinen keino vähentää ja hiljalleen hävittää kulkukoirapopulaatiot.

Maailman terveyspäivän kunniaksi me Kulkureissa aloitamme tänään kuukauden kestävän kampanjan paremman maailman puolesta. #mitäsinänäet-kampanjan aikana haluamme haastaa kaikki miettimään omia valintojaan elämässään ja pohtimaan, voisiko sitä kuitenkin itse pienenä ihmisenä jotenkin auttaa myös kodin seinien ja maan rajojen ulkopuolella. Voisinko minä nähdä kauemmaksi?

Kampanja-aikana 7.4-7.5.2018 tulemme kohdentamaan kaikki voimamme Romanian koirien sterilointeihin. Steriloinnit ovat meille todellinen sydämen asia jo valmiiksi ja nyt pahimman pentusesongin alla koemme, että on entistäkin tärkeämpää levitää sanomaa sterilointien tärkeydestä. Tule sinäkin mukaan jakamaan tietoisuutta ja tukemaan sterilointiprojektejamme Romaniassa! Lue lisää sterilointiprojekteistamme:https://kulkurit.fi/steriloinnit/miksi-steriloinnit/

Voit aloittaa heti jakamalla tämän postauksen ja lahjoittamalla pienen summan tekstiviestillä. Kuukauden aikana kaikki tekstiviestitse tulleet lahjoitukset nimittäin kohdennetaan sterilointeihin Romaniassa!

Toimi näin:
1. Valitse summa: 1, 2, 3, 5, 10, 15 tai 20 euroa
2. Kirjoita tekstiviestiin KULKURIT ja valitsemasi summa ilman välilyöntiä, esim KULKURIT10
3. Lähetä viesti numeroon 16155

Voit tietysti myös lahjoittaa tilisiirtona: FI73 1029 3000 3566 41, viite 2299.

Iso kiitos sinulle, joka olet mukana tukemassa sterilointeja!

————————————————-

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.