Enkelikoira: BENTLEY

Syntymäaika: 8/16
Sukupuoli: uros
ei kastroida (pentu)
Sijainti: OneVet (klinikka)
Kokoarvio:

6.11.2016
Bentley on varattu omaan kotiin Suomeen.

Bentleyn yhteyshenkilö: Kaisa Kanninen


18.11.2016
Muistatteko pennun, jonka löysimme marraskuun alussa reissullamme Romaniassa?

Pentu, joka hetki löytymisensä jälkeen sai nimekseen Bentley, käveli suoraan meidän, minun, Maaritin ja Matleenan luokse ollessamme juuri lähdössä sterilointipäivästä Frumusanin kylässä. Bentley istahti jalkoihini ja jäi siihen tuijottamaan pienillä tähtisilmillään. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Pieni, surkea pentu teki lähtemättömän vaikutuksen. Sillä ei ollut mitään syytä luottaa sille täysin vieraaseen ihmiseen, mutta se kellahti autossa syliini selälleen ja vaipui syvään uneen. Herätessään se tuijotti minua ihmetellen, käänteli päätään ja pureskeli sormenpäitäni. Se oli ensimmäistä kertaa elämässään turvassa ja lämpimässä. Tiesin silloin, että tämä on minun pentuni, mikään ei saisi sitä enää satuttaa. Sillä oli nyt koti.

Bentleyn oli määrä matkustaa kotiin ennen joulua, kunhan sen rokotusohjelma saataisiin loppuun. Tänään saimme viestin Romaniasta, joka sai sydämeni pysähtymään hetkeksi: Bentley oli menehtynyt parvoon. Se ei jaksanut enää taistella ja sen pieni sydän löi viimeisen kerran.

Surunsekaisissa ajatuksissani tiedän, että Bentley sai nukkua pois rauhassa, hyvien ihmisten ympäröimänä, turvassa. Sillä ei ollut kylmä tai nälkä, sen ei tarvinnut pelätä mitään. Se saattoi huokaista ja painaa pienet silmänsä kiinni rauhassa.

Kyynelten läpi ajatukseni vievät kaikkiin niihin pentuihin, jotka ottavat viimeiset hengenvetonsa yksin, peloissaan ja kylmissään. Ne eivät koskaan tiedä miltä tuntuu olla turvassa tai mitä on lämpö. Ne tuhannet pennut, joita kukaan ei jää suremaan.

Bentleyn tarina, niin sydäntä särkevä kuin se onkin, ei ole laisinkaan tavaton. Se on Romaniassa surullista arkipäivää ja tuhannet pennut taistelevat hengestään vuorokauden jokaisena hetkenä. Suurin osa niistä häviää taistelun ja ne nukkuvat pois yksin ojissa, talojen alla ja teiden pientareilla.

Me voimme yhdessä ottaa askeleen oikeaan suuntaan – suuntaan, jossa Bentleyn kaltaisten tarinat jäävät historiaan. Tukemalla sterilointeja voimme yhdessä vaikuttaa siihen, että jonain päivänä nämä tarinat eivät enää ole arkipäivää.

Uskon, että joskus tulee se päivä, jolloin jokainen pentu saa syntyä maailmaan toivottuna, osaksi omaa perhettään. Jokainen pentu ansaitsee kodin, jossa se saa nukkua omalla pehmeällä pedillään tietäen, että se on turvassa. Niin kuin Bentleykin olisi ansainnut.

-Kaisa-

#spayone #forbentley #makeadifference

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: