Blogiarkistot

Jatkuvat sterilointiprojektit jäävät tauolle

Kulkurit on kevään ja kesän aikana järjestänyt useita kertaluontoisia sterilointiprojekteja Bukarestin ympärillä. Olemme saaneet projekteista paljon positiivista palautetta paikallisten asukkaiden sekä eläinsuojelijoiden toimesta. Kertaluontoisten projektien lukumäärän kasvun myötä jatkuvat sterilointiprojektit jäävät kesäkuussa toistaiseksi tauolle. Kertaluontoisten projektien etu on mm. se,

Share

Uusia tuulia sterilointiprojektissamme Ortovetissa

Vuoden 2014 aikana Ortovet-klinikalle toimitettiin Anda ja Alina Murgun toimesta 56 koiraa ja 7 kissaa steriloitaviksi. Koirat ovat Suflete Dragin tarhalla olevia koiria, sekä koiria kadulta ja vähävaraisten ihmisten omistuksesta. Projektimme Ortovetin kanssa päättyi vuoden 2014 lopussa, ja jatkossa tämä

Share

Anda Murgu on steriloinut lisää eläimiä projektissamme

Yhteistyökumppanimme Anda Murgu on vienyt eläimiä jälleen steriloitaviksi Ortovet-klinikalle. Viimeisimmän päivityksen jälkeen eläimiä on viety klinikalle vuonna 2013 marraskuussa 2 narttukoiraa ja joulukuussa 3 narttukissaa. Vuoden 2014 aikana on puolestaan operoitu 6 narttukoiraa maaliskuussa ja kesäkuussa 3 narttukissaa ja 2

Share

Ortovetin sterilointiprojektin kuulumisia

Ortovetin sterilointiprojekti etenee tasaiseen tahtiin. Anda Murgu on toimittanut klinikalle heinäkuun loppuun mennessä 31 koiraa ja 3 kissaa steriloitaviksi. Koirat ovat sekä Andan omalla tarhalla olevia eläimiä, että kadulla eläviä koiria.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.