Päivitetty 20.11.2016

Kodin saanut koira: DARIUS (Dream Team)


Syntymäaika: 12/2013
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa (Glina)
kastroitu

 

23.6.2014
Romaniassa tuhansia pentuja syntyy kadulle päivittäin. Osa niistä jää elämään kadulle, osa päätyy kunnallisille koiratarhoille ja osa katoaa jäljettömiin Pieni onnekas osa löytää tiensä eläinsuojelijoiden huomaan, jossa niille tarjoutuu mahdollisuus parempaan elämään, etenkin, jos ne adoptoidaan tarhalta omiin koteihinsa. Niin kutsutun Dream-teamin viisi hurmaavan kaunista pentua löydettiin metsän laidasta maaliskuun puolivälissä. Pennuista yksi on narttu, muut ovat uroksia. Kaikki viisi vauhdikasta pentua etsivät sivuillamme nyt aktiivisia kotiejaan.

Darius on yksi neljästä vauhdikkaasta uroksesta. Pennut ovat luonteeltaan keskenään hyvin samankaltaisia, erittäin vilkkaita, aktiivisia, sosiaalisia ja leikkiväisiä. Niissä on todennäköisesti saksanpaimenkoiraa rotuperimässä, ja tulevan kodin olisi hyvä omata jonkin verran koirakokemusta. Kotiuduttuaan Darius tulee vaatimaan rajoja, koulutusta ja ymmärrystä koiran aktivoinnista, sekä siitä miten energian saa purettua luvalliseen tekemiseen.

Kulkureiden tavatessa pennut Glinan tarhalla, niiden aktiivisuus oli käsin kosketeltavaa! Niillä oli hurja vauhti päällä koko ajan, eivätkä ne meinanneet asettua paikoilleen hetkeksikään. Kuvia otettaessa yksi yritti napsia lahkeista ja käsistä, toinen hyppi päälle ja kolmas veti rallia ympärillä. Syliin otetttaessa kaikki pennut kuitenkin rauhoittuivat rapsuteltaviksi.

02.01.2015-22.9.2015
Darius on kasvanut nuoreksi komeaksi mieheksi ja onkin jo kooltaan noin 50 cm ja painaa 17-20 kiloa. Darius on edelleen herkkä ja arahko, mutta huomattavaa edistystä on  tapahtunut. Nopeat liikkeet säikyttävät Dariusta edelleen, mutta hetkessä poika kuitenkin palaa takaisin ihmisen läheisyyteen. Namit kiinnostavat, kuin myös ihmisen läheisyys.

Elämä tarhaoloissa ei tee lainkaan hyvää Dariuksen arkuudelle, sillä tarhan työntekijöillä ei ole lähes lainkaan aikaa seurustella koirien kanssa. Darius utelias saapuvista vieraista ja otti sekä rapsutuksia että nameja vastaan häkin läpi hyvin iloisesti. Uusien ihmisten mennessä häkkiin se kokee kuitenkin turvallisemmaksi siirtyä taka-alalle ihmettelemään tilannetta. Ihmiset kyllä selvästi kiinnostavat Dariusta ja sen häntä heilui varovasti koko sen ajan, kun häkissä oli vieraita. Namien houkuttelemana poika uskalsi jopa tulla uudenkin ihmisen lähelle. Darius antoi kiltisti uudenkin ihmisen ottaa itsensä syliin ja siihen päästyään poika rauhoittuikin nauttimaan harvinaisista rapsutuksista eikä edes yrittänyt livahtaa pois.

Dariuksen viimeinenkin sisarus varattiin syyskuussa 2015 omaan kotiinsa Suomeen ja tämänkin suloisen pojan olisi jo korkea aika päästä kokemaan millaista kotikoiran elämä on. Kodin olisi hyvä ymmärtää aran koiran sielunelämää ja valmistautua antamaan Dariukselle aikaa ja tukea sen opetellessa luottamaan ihmisiin. Darius selvästi haluaa olla ihmisten seurassa, joten kotioloissa se tulee varmasti reipastumaan.

20.10.2015
Dream-Teamin äiti on kaikkien suruksi menehtynyt tarhalla ja Darius on nyt yllättäen jäänyt häkkiinsä aivan yksin ja on tilanteesta kovasti hämillään. Nyt enemmän kuin koskaan nuorukainen ansaitsisi päästä omaan kotiinsa.
Dariuksen kaikki sisarukset ovat selvästi perineet äitinsä lempeän luonteen ja kotioloissa reipastuneet nopeasti. On hyvin todennäköistä, että Dariuskin pääsee kotioloissa hetken totuteltuaan eroon tarhalla esiintyvästä arkuudestaan.

17.11.2015-2.1.2016
Dariuksen elämä on tarhalla heitellyt sitä ympäriinsä. Se asui hetken aikaa äitinsä kuoltuaan yksin, mutta nyt se on saanut kaverikseen kaksi nuorta ja elämäniloista topakkaa tyttöä, Donjan ja Hieranin. Darius päätyy päivittäin perinteisen kohteliaan ja hieman reppanan miehen tavoin tyttöjen komentelemaksi. Tästä huolimatta uusi seura on tehnyt pojalle todella hyvää, sillä aktiiviemme tavatessa sen tammikuussa oli Darius kuin uusi koira. Täysin aiemmasta poiketen Darius oli tyttöjen mukana ottamassa vieraita innolla vastaan. Se tuli heti rohkeasti tutustumaan ja antoi täysin ongelmitta uusien ihmisten rapsutella itseään. Tyttöjen innostuessa se väistyi kohteliaasti sivummalle, mutta tuli kutsuttaessa heti onnellisesti luokse.

Dariuksesta on kasvanut kaikin puolin tasapainoinen ja iloinen poika. Se ei vaikuta turhan energiseltä, eikä ole tarhalla vietetyistä vuosista huolimatta turhautunut. Darius ei hauku tarhalla juuri ollenkaan ja on muutenkin hyvin kohtelias ja kiltti perusluonteeltaan.  Herkkä ja vaatimaton Darius on edelleen ja se tulee varmasti aina olemaan enemmänkin mammanpoika kuin mikään hulluttelija. Jo tarhalla on kuitenkin nähtävissä, että oikeissa olosuhteissa Dariuskin uskaltaa varmasti myös unohtaa murheensa ja kirmata onnellisena. Reipas koirakaveri olisi varmasti Dariuksen mieleen, mutta poika pärjäisi varmasti myös oman ihmisensä ainoana silmäteränä. Tärkeintä olisi, että perhe osaisi yhdessä Dariuksen kanssa ihmetellä maailmaa, joka on sille vielä täysin tuntematon.

Lisätty Dariuksesta video tyttöjen kanssa. Löytyisikö nyt vihdoin se oma koti, joka huomaisi siron ja hiljaisen nuoren miehen ja antaisi sille mahdollisuuden?

15.5.2016
Ihana Darius on jälleen nähnyt yhden sateisen kevään tarhalla. Sen häkkikaveri on taas vaihtunut Donjan ja Hieranin lähtiessä omiin koteihinsa. Nyt Dariuksen kanssa asuu Mirabela. Parivaljakko tulee hienosti toimeen, vaikka Mirabela vähän Dariusta komentaakin. Darius on todella reilu ja väistää kohteliaasti jos sanomista tulee. Darius on kaikin puolin valmis kotikoira. Se on ikäisekseen rauhallinen, ei hauku juuri lainkaan ja on äärimmäisen kiltti ja ystävällinen kaikille ympärillään. Darius hakeutuu kohteliaasti ihmisten lähelle ja ottaa onnellisesti vastaan rapsutukset ja huomiot, jotka saa. Aiempi ujous ei enää juuri näy Dariuksen käytöksessä, vaikka se edelleen onkin herkkä ja herttainen nuorukainen.

11.7.2016
Darius se vain odottaa. Sen upea luonne ei ole muuttunut miksikään toukokuusta. Se on hiljainen ja kohtelias, mutta sillä on myös iloinen ja leikkisä puoli. Se tulee hienosti toimeen muiden koirien kanssa ja ottaa sekä tutut että vieraat ihmiset vastaan iloisesti ja ystävällisesti. Darius on kaikin puolin täydellinen kotikoira ja onkin suuri mysteeri miten se on joutunut odottamaan näin pitkään tarhalla. Darius on jo yli kaksi vuotta etsinyt sivuillamme sitä ikiomaa kotiaan – joko vihdoin se oikea perhe sen huomaisi?

20.10.2016
Darius on etsinyt sivuillamme kotia yli kaksi vuotta. Se on jo useamman kerran kokenut Glinan tarhalla paahtavan kesän ja hyytävän talven, se on katsonut useamman häkkikaverinsa kotiinlähdön ja uskollisesti odottanut sitä omaa vuoroaan. Tänään se vihdoin tuli. Dariuksen ikioma koti on löytynyt ja pian se pääsee muuttamaan Suomeen.

20.11.2016
Ihana Darius on eilen hyvästellyt Romanian ja lentänyt omaan, rakastavaan kotiinsa Suomeen. Onnea koko perheelle!

_________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Darius saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passin kanssa. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, kotiutuvan koiran omistajan oppaaseen sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

Video Glinan tarhalta 03/15, Darius ja Daedalus

 

Video Glinan tarhalta 31.5.2014, paikalla koko Dream Team

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.