Kodin saanut koira: DEALY

Syntymäaika: 2011
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

Perustiedot ja taustat

06.03.2017
Ihana pörrökasa Dealy on tullut Onevetiin kolmisen vuotta sitten, jolloin se oli hyvin arka ja reagoi erilaisiin ahdistaviin tilanteisiin puremalla. Cosobassa sijaitsevalle uudelle Onevetin koirahoitolalle siirtyminen on tehnyt todella hyvää Dealylle. Suloinen Dealy elää hoitolan etupihalla vapaana muun muassa Yangin ja Morningin kanssa. Vapaus, rauhallisempi ja väljempi ympäristö sekä vähempi koiramäärä Dealyn ympärillä ovat mahdollistaneet herran kehittymisen ja sosiaalistumisen. Nyt onkin oikea aika antaa Dealylle mahdollisuus löytää oma loppuelämän koti.

Hoitolan pihaan saavuttaessa Dealy tulee heti tervehtimään vieraita Yangin kanssa. Dealy ei tule suoraan syliin, mutta se viettää aikaa aivan ihmisen lähellä muun muassa varpaiden päällä. Dealy on hoitolassa hyvin kiinnostunut nameista, joten ne ovatkin oiva keino opettaa Dealya kotikoiran tavoille. Herttainen Dealy antaa hienosti rapsutella ja silitellä itseään ja hoitolassa se seuraa innoissaan ihmisiä ja haluaa olla mukana siellä missä tapahtuu. Hoitolassa Dealy tulee todella hienosti toimeen toisten koirien kanssa.

Dealy tulee tarvitsemaan rauhallisen ja kärsivällisen omistajan, joka osaa lukee Dealyn eleitä erilaisissa tilanteissa. Herra tulee varmasti vaatimaan tulevassa kodissaan reilusti aikaa ja tilaa kotiutuakseen. Dealyn tuleva koti voisi mieluusti olla rivi -tai omakotitalo, joissa sopeutuminen ja käytännön asiat, kuten hihnassa kävelyn opettelu olisi alkuksi helpompaa. Reipas ja ystävällinen koirakaveri olisi Dealyn tulevassa kodissa erittäin mieluinen asia. Dealya ei luovuteta lapsiperheeseen. Hoitolassa herra ei hauku juuri lainkaan, mutta kotiutumisen myötä käytös voi toki muuttua.

Suloisella Dealylla on arvion mukaan säkäkorkeutta noin 40 cm ja painoa noin 10 kg.

Päivitykset

23.12.2018
Dealy lensi Suomeen omaan kotiinsa 19.12.2018.

06.12.2018
Ihana Dealy on varattu omaan kotiin Suomeen! Valtavasti onnea Dealylle ja sen tulevalle perheelle <3

05.11.2018
Kulkurien aktiivit tapasivat Dealyn Cosoban tarhalla ja he kertovat herran olevan todellinen hurmuri. Dealy on heti tervehtimässä myös vieraita ihmisiä ja tilaisuuden tullen kiipeämässä syliin. Dealy on ajan myötä muuttunut todella paljon rohkeammaksi vieraita ihmisiä kohtaan. Herra on todella innokas ja leikkisä myös vieraitakin kohtaan ja se jää mielellään rapsuteltavaksi. Myös Adina on ihmetellyt Dealyn kehitystä. Pikkuinen osasi myös hienosti istua ja ottaa kontaktia odottaessaan nameja. Dealy on todella suloinen ja ihana herra, joka odottaa jo kovasti omaa kotiaan. Dealy on elänyt Cosoban tarhalla vuodesta 2014 lähtien.

29.07.2018
Dealy on odottanut omaa kotiaan Onevetin tarhalla jo lähes kuusi pitkää vuotta. Dealy asuu tarhalla vanhassa kunnostetussa ladossa monen muun pienen koiran kanssa. Vieraiden saapuessa Dealyn häkkiin herra stressaantui ja melko tomerana vahti häkkissä. Vieraan mentyä häkkiin Dealy nappasi kengästä kiinni. Adinaa, jonka kanssa Dealy on tehnyt tuttavuutta jo vuosia, Dealy palvoo edelleen ja nauttii erittäin paljon häneltä saadusta huomiosta ja rapsutuksista. Häkissä Dealy tepastelee ympäriinsä ja selvästi tarkkailee, että kaikki käyttäytyvät, niin toiset koirat kuin vieraat ihmiset. Herttainen ja ajoittain hieman hupsu Dealy etsii rauhallista kotia, jossa osataan lukea koiran eleitä erilaisissa tilanteissa sekä ennenkaikkea ennakoida erilaisia tilanteita. Dealy tulee tulevassa kodissaan tarvitsemaan paljon aikaa ja tilaa kotiutuakseen. Erilaiset ympäristöärsykkeet vaikuttavat huomattavasti Dealyn stressitasoon ja näin ollen myös sen käytökseen.

18.06.2018
Dealy on Onevetissa muuttanut sisätiloihin asumaan, sillä herra oli joutunut pienimuotoiseen onnettomuuteen asuessaan vapaana tarhan pihalla. Tilalla asuva hevonen oli potkaissut Dealya päähän ja potkusta tullutta haavaa oli jouduttu paikkailemaan. Siirto tehtiin, jotta mahdolliset tulevat tapaturmat voidaan välttää. Lisäksi Dealy oli pihalla tullut jo hieman liiankin itsenäiseksi ja alkoi välttelemään ihmiskontaktia. Sisötiloissa navetassa Dealy jakaa häkin usean pikkukoiran kanssa. Muutto on selvästi rohkaissut Dealya, sillä se tulee itse aktiivien luokse hakemaan rapsutuksia. Herttainen Dealy painautuu tyytyväisenä ja iloisena rapsuttajaansa vasten ja pyytää rapsutuksia lisää häntä heiluen. Herralla on jälleen ajeltu turkki lyhyeksi kesähelteiden vuoksi.

31.03.2018
Kulkurien aktiivit tapasivat Dealyn maaliskussa. Hurmaava Dealy on edelleen oma itsensä, mukana tarhan tapahtumissa, mutta ei tiellä ja hieman omissa oloissaan. Vieraita se seuraa tarhalla ja pysyttelee lähistöllä, mutta ei tule muiden koirien mukana vieraiden luokse rapsuteltavaksi. Dealy viihtyy tarhalla rauhassa yksikseen. Kylmä vaikuttaa Dealyn käytökseen ja siihen että se hakeutuu omiin oloihinsa. Herra arvostaisi varmasti kovasti omaa lämmintä kotia ja petiä.

Lisätty herttaiselle Dealylle kuvia maaliskuulta.

27.11.2017
Suloinen Dealy on oman tiensä kulkija ja melko huomaamaton Onevetin tarhalla. Dealy viihtyy tarhalla ihmisten ja tapahtumien läheisyydessä, mutta ei tule itse hakemaan rapsutuksia tai huomiota. Rauhallinen Dealy ei hauku tai tee itsestään numeroa millään muullakaan tavalla. Ihmiset ja koirat liikkuvat päivän mittaa useita kertoja Dealyn ohitse, mutta se ei herraa häiritse, sillä sitä ei yksinkertaisesti tällä hetkellä kiinnosta. Kun tätä pörrökasaa lähestyy itse, se väistää ensin tilanteesta pois, mutta toisten koirien rohkaisemana se tulee myös tekemään tuttavuutta vieraiden kanssa ja hakemaan rapsutuksia. Kun Dealyyn ei kiinnitä huomiota se hivuttautuu itse pikku hiljaa kosketusetäisyydelle. Tämä on hyvin tärkeä muistaa, myös herran tulevassa kodissa.

Lisätty marraskuulta kuvia.

17.09.2017
Hassuttelija Dealy pärjää Onevetin tarhalla hienosti lauman muiden koirien kanssa, vaikka se onkin hieman erakkosieluinen ja kulkee ajoittain omia polkujaan. Dealyssä on selvästi tapahtumapoliisin ainesta, sillä pikkuinen on melko paljon äänessä ja komentamassa perään milloin mistäkin. Vieraiden ihmisten suhteen Dealy on reipastunut jonkin verran ja se tulee itse tekemään tuttavuutta ja lähestyy vieraitakin ihmisiä. Tärkeää kuitenkin on antaa herttaisen Dealyn antaa lähestyä itse vieraita ihmisiä omilla ehdoillaan, jotta tilanne ei muutu herralle epämukavaksi.

Lisätty pörrökasa Dealylle kuvia syyskuulta.

07.08.2017
Ihana Dealy tulee Onevetissa hienosti toimeen toisten koirien kanssa, mutta herra on todella tarkka omasta tilastaan koirien kanssa. Jos toisen koirat tulevat liian lähelle, saattaa Dealy murrata niille ja komentaa kauemmas. Oikean luonteinen koirakaveri tulevassa kodissa ei tästä huolimatta ole täysin poissuljettu. Dealy on reipastunut jonkin verran tarhalla vieraita ihmisiä kohtaan ja ihmisille se on todella kiltti ja sosiaalinen. Hoitotoimenpiteitä esimerkiksi turkinleikkausta valloittava Dealy ei ole päässyt vielä harjoittelemaan niin paljoa, että se olisi mukava asia herran mielestä. Dealyn ulkomuoto on jälleen muuttunut, sillä sen karva on kasvamaan takaisin.

Lisätty Dealylle kuvia heinäkuulta.

02.04.2017
Hupsulla Dealylla on hieman kissamaisia piirteistä. Hoitolassa herra ei ilahdu vierailijoista ja onkin jonkin verran hämillään tilanteesta. Kun vierailijat menevät sisällä samaan tilaan Dealyn kanssa, se haluaa pois tilanteesta turvallisen etäisyyden päähän lasiovien ulkopuolelle. Kun Dealy saa tahtonsa läpi ja pääsee huoneesta pois, se jää oven toiselle puolelle tuijottamaan, koska haluaakin takaisin. Ensimmäisenä päivänä herra välttelee vierailijoita ja varoittaa murisemalla, jos sitä yrittää koskea. Silti Dealy palaa aina takaisin ihmisen lähelle. Pikkuinen selvästi haluaa osallistua erilaisiin tapahtumiin hoitolassa, vaikka se ei oikeastaan tykkää muista koirista. Dealy tulee välillä hyvin toimeen kissojen kanssa ja toisinaan se jahtaa niitä. Ihana Dealy mököttää Onevetin klinikan perustajalle Adinalle, koska Adina on leikannut kaljun rinkulan Dealyn pyllyyn, jotta kakka ei tartu sinne niin helposti. Herran turkki on edelleen takkuinen ja trimmaamaton. Kaiken kaikkiaan Dealy on todella huvittava tapaus, joka vaatii ymmärtävän, koirakokeneen ja ehdottomasti myös huumorintajuisen omistajan.

14.05.2017
Tällä hetkellä Dealya kuvastaa parhaiten yksi sana; parturoitu. Dealy on siis valmistautunut kesän tuloon ja se on saanut parturoinnin. Ihana Dealy jolkottelee rimppakinttuineen ja pörröpäineen Onevetin tarhan etupihalla ja välillä se nautiskelee aurinkokylvyistä. Dealyn kanssa etupihalla on vapaana muun muassa myös parturoinnin saanut Siobhan, jonka kanssa Dealy on melkoinen parivaljakko. Dealy vaikuttaisi nauttivan siitä, että se saa nauttia elämästään oloneuvoksena. Dealy on edelleen oma hupsu ja ujo itsensä. Jos Dealyn herättää kesken päiväunien se pahastuu.

Lisätty Dealylle kuvia toukokuulta.

——————————————————————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Dealy saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dealy on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Dealyn yhteyshenkilö on Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: