Kodin saanut koira: DIDINA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

DIDINA

* arvioitu syntymäaika 1/2014

* narttu

* steriloidaan

* Romaniassa.

 

 

 

 

8.5.2014
Didinan tarina on alkanut Romaniassa tyypillisen surullisesti. Se oli jätetty oman onnensa nojaan bussiasemalle parin kuukauden ikäisenä pentuna. Sieltä se löydetiin ja vietiin Glinan tarhalle, josta siitä on pidetty huolta, ja jossa se nyt varttuu. Didina itse ei tunnu tietävän tuon taivaallista kurjasta kohtalostaan. Sen iloinen luonne ilahduttaa tarhan työntekijöitä päivittäin.

Didina rakastaa leikkiä ihmisten ja toisten koirien kanssa. Sillä on pennuille tyypilliseen tapaan välittömän iloinen, reipas ja hauska luonne. Ja kuten kuvista näky, pilkettä sen silmäkulmasta ei puutu!

Didina on painaa hetkellä noin 10 kiloa ja sen korkeus on noin 35 cm. Aikuisena sen arvellaan kasvavan keskikokoiseksi , noin 25 kg ja 50 cm hujakoilla olevaksi neitokaiseksi.

Pennunottajan on hyvä muistaa jo harkintavaiheessa, että pentuun sitoudutaan pitkäksi aikaa. Didina tulee vaatimaan rajoja, koulutusta ja ymmärrystä koiran aktivoinnista, sekä siitä miten energian saa purettua luvalliseen tekemiseen.  Motivaatio ja omat resurssit tulee punnita tarkasti, sekä ottaa huomioon se, että kun kyseessä on pentukoira, saattaa luonne muuttua matkalla montakin kertaa aikuistumisen mukana.

Didinaa ei todennäköisesti steriloida Romaniassa nuoren ikänsä vuoksi, joten uusi omistaja sitoutuu steriloimaan koiran Suomessa. Yhdistys osallistuu kustannuksiin 25% osuudella, kunhan toimenpide suoritetaan kohtuullisessa ajassa.

23.5.2014
Glinan tarhalta kerrottiin, että Didina on uskomattoman energinen pentu, joka hyppii ja juoksee ympäriinsä, ja josta on vaikea saada otettua kuvia, koska se ei koskaan malta olla aloillaan! Didinasta kuitenkin lisätty kuvia, jotka vilkkaasta neidistä saatiin napattua.

12.6.2014
Kulkurit tapasivat Didinan Romanian reissulla 31.5.2014. Didinasta on kasvanut hurmaava hoikkarakenteinen nuori koiratyttö.He kertoivat Didinan olevan varsinainen pyöriäinen, joka innostui ihmisistä niin, ettei meinannut pysyä nahoissaan. Se tanssahteli ilosta ympäriinsä eikä meinannut taaskaan pysyä hetkeäkään aloillaan. Tyttö on siis hyvin reipas ja energinen, joten tulevan kodin olisi hyvä valmistautua elämään aktiivisen koiran kanssa. Tällä hetkellä Didina on kooltaan 40-45 cm korkuinen ja 12-15 kg painoinen.

Didinasta lisätty kuvia

Didina saapuu Suomeen sirutettuna, rokotettuna, loishäädettynä, tautitestattuna ja EU-passin kanssa. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, koiran omistajan oppaaseen ja adoptoinnin kustannuksiin.

19.6.2014
Didina on varattu omaan kotiinsa Saksaan.

Kodin etsimisessä auttoi Evi.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: