Päivitetty 16.09.2015

Kodin saanut koira: DINKA (Team June)


Elokuu 2015

Elokuu 2015

DINKA

* narttu

* arvioitu syntymäaika 5/15

* Romaniassa

 

 

 

 

 

 

17.8.2015
Romanian kaduille syntyy hirvittävät määrät ei- toivottuja pentuja. Niiden selviytymismahdollisuudet kadulla ovat hyvin rajalliset. Joskus niillä käy tuuri ja ne kohtaavat ystävällisen ihmisen, jonka avulla ne pääsevät turvalliseen paikkaan, mutta joka ei koskaan ole kodin veroinen. Koska myös koteja on hyvin rajallinen määrä, niitä ei riitä kaikille pennuille. Siksi ainoa tapa turvata olemassaolevien koirien laadukas elämä on rajoittaa uusien syntyvyyttä. Lisää Kulkurien ja Romanian yhteistyökumppanien sterilointikampanjoista löydät täältä. Sivuiltamme löydät myös tapoja osallistua kestävän kehityksen eläinsuojelutyöhön.

Tytöt Dinka ja Nadina sekä pojat WiebeRienPiscotFrits ovat löytyneet hylättynä autiolta hiekkapellolta yhdessä emänsä ja mahdollisesti pentueen isän kanssa. Koko perhe oli kerätty Roxanan, yksityisen eläinsuojelijan ja Kulkurien pitkäaikaisen yhteistyökumppanin ja hänen ystävänsä toimesta talteen ja viety turvaan Roxanan yksityiselle tarhalle.

16.9.2015
Dinka on saanut kodin Hollannista.

Pennut ovat saaneet kasvaa nyt turvassa ja ovatkin kehittyneet leikkisiksi ja reippaiksi koiranaluiksi. Kaikki pennut ovat ihmisrakkaita ja iloisia hännänheiluttajia, jotka eivät turhaan kanna huolta huomisesta. Lapsoset saattavat haukahdella leikkiessään, mutta muuten eivät ole mitään räksyttäjiä.

Ne tulevat kasvamaan aikuisena keskikokoisiksi, eli noin kaksikymmenkiloisiksi ja 45- 55 senttiä korkeiksi.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen painottuvaa koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Dinka tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Dinka saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Dinka on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Dinkan yhteyshenkilönä toimi Maarit Auranen.

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.