Kodin saanut koira: ELEA (Super girl puppies) (nyk. Hilla)

Syntymäaika: 1-2/2021
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Ioana Bodea / OR)
Kokoarvio:

 

Elea on aiheuttanut runsaasti kiinnostusta eikä siitä oteta enempää yhteydenottoja.


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin 
adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta

7.5.2021
Ioana Bodea on yksi Kulkureiden yhteistyökumppaneista Romaniassa. Ioana on ruokkinut kaduilla eläviä koiria ja kissoja koko elämänsä ajan. Hän on perheellinen, työssäkäyvä nainen ,mutta kaiken sen ajan mikä ei mene palkkatyöhön hänet löytää eläinten parista. Eläinlääkäri Adina Vladutin Ioana on tuntenut yli 20 vuotta ja vuonna 2013 he yhdistivät voimansa ja ryhtyivät steriloimaan ja auttamaan kodittomia koiria entistä enemmän, ottaen koiria turvaan kaduilta Dr. Adinan perustamalle tarhalle. Tästä lähtien Ioana on toiminut oman päivätyönsä ohella vapaaehtoistyöntekijänä ensin Onevetin koiratarhalla Bukarestissa ja nyt myöhemmin Cosobassa sijaitsevalla koiratarhalla, jota ylläpitää Dr. Adina Vladutin perustama yhdistys One Rescue Association.

Super Girl ja sen 4 pentua päätyivät Ioanan hoiviin kanssa eräältä perheeltä, jolle taisi tulla mitta täyteen suuren koiramäärän kanssa ja perhe oli hylkäämässä koiria metsään. Super Girl pentuineen on ollut Ioanan hoivissa, One Rescuen tarhalla, maaliskuun lopusta lähtien. Pennut Lucas, Narcis, Elea ja Erik ovat tällä hetkellä n. 3,5 kuukauden ikäisiä. Elea on pentueen ainoa narttu.

Elea vaikuttaa melko rohkealta ja se myös tykkää tarkkailla ympäristöään uteliaana. Elea, kuten muutkin pennut, nauttii kovasti leikkimisestä ja touhuilusta sisarustensa kanssa. Elea ja sen veli Narcis ovat hyvin samannäköisiä. Elean erottaa videoilta sen pöyheästä turkista. Elea on myös kunnon hääräilijä – varsinkin uusimmalla videolla se vaikuttaa ilmestyvän koko ajan kameran kuvaan touhottamaan! Elea tulee arvion mukaan jäämään pieneksi koiraksi ja se on aikuisena mitä luultavimmin noin 30-40cm. Videoiden perusteella Elea ja sen veli vaikuttavat pentueen pienimmiltä tällä hetkellä. 

Elea voisi sopia monenlaiseen ympäristöön ja kotiin. Tärkeää on kuitenkin, että Elean tuleva perhe ymmärtää, että se on elänyt tarhalla koko elämänsä eikä sillä ole kokemusta tarhan ulkopuolisesta elämästä. Vaikka Elea vaikuttaa tarhalla reippaalta, tulee se tarvitsemaan runsaasti rohkaisua ja aikaa uuden elämänsä alussa Suomessa.


Päivitykset

10.7.2021
Elea saapui Suomeen perheensä luo!

30.5.2021
Elea varattiin omaan kotiin!

7.5.2021
Suloinen Elea aloittaa kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Pyydämme erityisesti alle viiden kuukauden ikäisten pentujen kotiehdokkaita huomioimaan, että pienten pentujen riski sairastua adoptioprosessin aikana esimerkiksi parvoon tai penikkatautiin on mahdollinen. Heikon alun elämässään saaneet pennut omaavat usein alhaisen vastustuskyvyn ja varsinkin emottomat pennut ovat vaarassa sairastua hengenvaarallisestikin. Pennuille aloitetaan rokotusohjelma heti madotuksen jälkeen niiden löydyttyä/saavuttua tarhalle/iän salliessa ja siihen mennessä kun vaatimamme kattava rokotusohjelma on täydellinen ja pentu valmis matkustamaan kotiin (5 kk iässä), ovat riskit näiden pentutautien suhteen ohitettu.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Elea tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu omistajan niin halutessa steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen/yhteyshenkilöösi ennen sterilointia.

Elea saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Elea on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Elean yhteyshenkilönä toimii Iris Vainio.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: