Kodin saanut kissa: EMIL

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

EMIL

* n. 7 kk

* uros (kastroitu)

* Tallinna, Viro.

Sisarukset Emil ja Ida syntyivät Tallinnaan autonrenkaan sisään kesällä 2013. Emo jäi kuitenkin ilmeisesti auton alle ruoanhakureissuillaan ja pennut pääsivät ihmisten ruokintaan noin kuukauden ikäisinä. Ruokinta on ollut ilmeisen onnistunutta ja niistä on kasvanut isoja ja terveitä kissanpoikia.

Sisarukset ovat olleet nyt kotihoidossa Uudellamaalla viikon verran. Molempia kaikki uusi ja ihmeellinen jännitti aluksi, syliin heidät sai ottaa kuitenkin ja istuivatkin siinä oikein kiltisti. Nyt hetken kotiuduttuaan tulevat jo itse hakemaan rapsutuksia ja hellyyttä. Erityisesti Emil tulee syliin itse kehräämään, Ida pyörii kyllä jaloissa ja haluaa mukaan, mutta jännittää vähän liikaa tulla itse syliin. Äkkinäisiä liikkeitä pennut vielä säikkyvät, ja jos ihmisiä on liikaa yhtä aikaa haluamassa heitä rapsuttaa. Lapsiperhe on ok, kunhan lapset osaavat olla rauhallisesti kissojen kanssa, hoitopaikan lapsien kanssa on mennyt todella hyvin.

Pennut syövät kaikenlaista ja runsaasti ja erityisesti Ida tykkää kun sitä paijataan kun se syö. Kehräävät helposti ja kovaa, ja leikkivät toistensa kanssa. Emil rakastaa Idaa yli kaiken ja maukkui ensin hädissään, jos Ida katosi sen viereltä jonnekin omille teilleen. Näistä tulee kyllä erinomaiset kissakaverit ja yhteinen koti olisikin ensisijaisesti haussa.

Pennut ovat tottuneet myös koiraan, tyttö jännittää koiraa vähän enemmän, mutta rauhallinen ja kissoihin tottunut koira on heille sopivaa seuraa.

10.1.2014 Emil on käynyt kastroitavana.

Emil ja Ida saivat yhteisen kodin 15.1.2014.

20.1.2014 Uudessa kodissa ilmeni valitettavasti lapsilla allergiaoireita, joten sisarukset palaavat etsimään uutta kotia.

Emil ja Ida saivat yhteisen kodin Helsingistä 17.2.2014.

Varaajana toimi Tiia

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: