Päivitetty 02.01.2016

“Eutanasia”-laki läpi Romaniassa 25.9.2013


Romanian perustuslakituomioistuin kokoontui 25.9.2013 käsittelemään kohuttua “eutanasia”-lakia. Toivoimme, että laki olisi todettu perustuslain vastaiseksi ja kumottu. Laki kuitenkin hyväksyttiin Romaniassa 25.9.2013.

Kyseessä on valtava tragedia. Lain vahvistaminen tulee aiheuttamaan kipua, kärsimystä ja pelkoa sekä eläimille että ihmisille. Kyseinen laki sallii kaduilla elävien koirien brutaalin tappamisen. Tässä ei siis puhuta sivistyneestä eutanasiasta, vaan julmista teurastustavoista ja myrkytyksistä.

Sivistynyt Eurooppa on nyt voimaton Romanian hallituksen ja presidentin mielivallan edessä.

Rescueyhdistys Kulkurit ry tulee jatkamaan painostusta tappamisten lopettamiseksi ja kerromme käytettävissä olevista keinoista ensi tilassa. Toiminta-ajatuksemme mukaisesti teemme kaikkemme eläinten olojen ja kohtelun parantamiseksi. Pyydämme Teitä seuraamaan sekä Kulkureiden kotisivujen että Kulkureiden Facebook-sivujen kautta tilannetta.

Nyt jos koskaan romanialaiset eläinsuojelijat tarvitsevat meidän apuamme. SOS Romania -kampanjakeräyksellä tuemme kaikkia romanialaisia yhteistyötahojamme hädän keskellä. Haluatko liittyä mukaan auttamaan? Otamme kiitollisuudella vastaan kaikki lahjoitukset SOS Romania -kampanjakeräyksen lahjoitustilille FI73 1029 3000 3566 41. Tilille maksettaessa on käytettävä viitenumeroa 991122. Tilisiirtoihin kirjoitetut viestit eivät näy meille. Kiitämme kaikkia tähän mennessä osallistuneita ja otamme yhä kiitollisuudella vastaan lahjoituksia romanialaisten luottoyhteistyökumppaneidemme avuksi.

Keräyksen etenemistä voi seurata Facebook-sivuillamme.

————————————————-

Poliisihallitus on myöntänyt Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle rahankeräysluvan lupanumerolla POL-2015-11312. Lupa on voimassa 1.1.2016 – ­31.12.2017 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.