Päivitetty 12.12.2015

Kodin saanut koira: GRITA


 

11.3.2015

11.3.2015

GRITA

* noin 8-vuotias

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

19.11.2014
Seniorirouva Grita on asunut koko 8-vuotisen elämänsä Glinan tarhalla, jonne se oli hylätty pentuna. Tämä ihastuttava rouva ei ole siis nähnyt tai tavannut elämässään lähes mitään muuta kuin tarhan häkit, koirat ja työntekijät. Nyt olisi jo Gritan aika saada kokea olevansa rakastettu perheenjäsen, ei vain osa laumaa tarhalla. Grita tulee tarvitsemaan runsaasti aikaa ja kärsivällisyyttä kotiutumisessa, mutta tämä työ tullaan varmasti palkitsemaan.

Kooltaan Grita on noin 54 cm ja painoa sillä on noin 25 kg. Luonteeltaan Grita on hurmaava: erittäin ihmisrakas, ystävällinen ja iloinen. Kulkurien aktiivit tapasivat Gritan lokakuussa 2014 vieraillessaan Glinan tarhalla. Tällöin Grita ei tiennyt miten päin olisi ollut ollessaan niin innoissaan ihmisten seurasta.

Grita tulee hienosti toimeen kaikkien koirien kanssa. Viimeiset 2 vuotta Grita on jakanut häkkinsä toisen seniorin Scoobyn kanssa.Gritaa voisi siis hyvin olla odottamassa koirakaveri tulevassa kodissa.

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Grita saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Grita on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen,oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

17.3.2015
Kulkurien aktiivit vierailivat maaliskuussa 2015 Glinan tarhalla ja tapasivat siellä myös Gritan. Aktiivit kuvailivat Gritan olevan sosiaalinen ja tasapainoinen koira, joka on itsenäisen oloinen, reipas ja leikkisä ikäisekseen. Grita hakee nätisti huomiota ihmiseltä, ei kuitenkaan ole lainkaan tunkeutuvainen tai röyhkeä, ennemmin kohtelias. Namit maistuvat Gritalle erittäin hyvin, joten todennäköisesti sen motivointi ja koulutus herkuilla onnistuu hyvin.

13.5.2015
Kulkurien aktiivit tapasivat toukokuun reissullaan Gritan ja tämä lempeä, älykäs ja tasapainoinen koira hurmasi reissulaiset täysin! Grita on hillityn iloinen rouva, joka aavistuksen jännittää uusia ihmisiä, mutta kutsuu heitä silti leikkiin. Grita ikäänkuin hymyilee, kun sitä huomioidaan ja innostuu leikkimään kohteliaasti ja varovaisesti. Ilman ihmisiä Grita makoilee häkissä rauhallisena, eikä hötkyile turhaan. Grita osaa hienosti rauhoittua ja kontrolloida omaa innostustaan.

Kokonaisuutena Grita on sympaattinen, rauhallinen ja hyvin miellyttävä koira. Grita ei hauku tarhalla, eikä lähde mukaan muiden haukkumiseen tai häsellykseen. Missä olisi tämän ihanan seniorikoiran ikioma koti? Lisätty uusia kuvia Gritasta.

18.6.2015
Grita sai parhaita mahdollisia uutisia juhannukseksi: 8 vuoden odotuksen jälkeen se on varattu omaan kotiin Suomeen!

12.12.2015
Gritan pitkä odotus on palkittu ja se matkusti tänään Suomeen. Vihdoin ja viimein on tullut Gritan aika todeta “Olen kotona!”

Gritan yhteyshenkilönä toimi Niina.

Video Gritasta 3/2015:

Video Gritasta (lokakuu 2014):

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.