Päivitetty 17.01.2015

Kodin saanut koira: HENRIETTA


Omassa kodissa

Omassa kodissa

 

HENRIETTA

* arvioitu syntymäaika 5/2012

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 


6.11.2012

Henrietta on tällä hetkellä Romaniassa eläinklinikka OneVetin hoitolatiloissa.

Henrietta on todella iloinen ja sosiaalinen tyttönen. Henrietta rakastaa ihmisiä ja onkin koko ajan kiipeämässä jonkun syliin, vaikka sitten ihan vieraan ihmisen. Henriettaa on kuvaushetkellä hieman jännittänyt kamera ja siksi tytön luonne ei oikein kuvista paljastu. Henrietta asustaa hoitolassa useiden muiden koirien kanssa samassa tilassa ja tyttönen tuleekin loistavasti toimeen kaikkien kanssa. Henrietta ei ole kova käyttämään ääntään, joten tyttönen voisi sopia myös hyvin kerrostaloon.

Henrietta painaa tällä hetkellä n. 8kg ja aikuisena tytön paino tulee olemaan alle 20kg.

Pentua harkitessasi mietithän tarkkaan. Koiran tulee mahtua elämän suunitelmiisi seuraavien vähintään 12vuoden ajan, niin ylä- kuin alamäissäkin. Koiraa tulee jaksaa kouluttaa ja sen kanssa tulee jaksaa puuhata ja harrastaa.


6.4.2013

Terveisiä sympaattiselta Henrietalta Romaniasta! Tapasimme kovasti kasvaneen tytön maaliskuun puolessa välissä eläinklinikan hoitolassa. Henrietalla on nyt ikää vajaa vuosi, noin 10-11 kuukautta. Henrietta on steriloitu.

Tyttö on edelleen erittäin hyväluonteinen, vaikka se onkin aluksi ujo, se on todella kiltti ja antaa vieraidenkin ihmisten käsitellä itseään ongelmitta jännityksestään huolimatta. Tuttujen ihmisten seurassa Henrietta on selvästi vapautuneempi ja uskonkin että likka tulee vapautumaan ja reipastumaan omassa kodissa huomattavan nopeaan tahtiin.

Henrietta jakaa pienen häkkinsä kolmen muun koiran kanssa ja se tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen. Henrietta on selvästi pehmeä luonteeltaan eikä se halua haastaa riitaa tai joutua konfliktitilanteisiin kenenkään kanssa.

Henrietan haluaisi nähdä iloisempana, rennompana, käyttäytyvän enemmän niinkuin nuoren koiratytön kuuluukin. Stressaavissa tarhaoloissa se ei taida vain olla mahdollista, joten olisi ehdottomasti aika löytää oma koti myös Henrietalle!

Kooltaan Henrietta on noin 50-55 cm korkea ja painoa sillä on arviolta 20 kiloa.


10.6.2013
Kulkureiden porukka tapasi Henrietan reissullaan. Henrietta elelee OneVetin hoitolan pihalla vapaana isommassa koiralaumassa ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Vierasta ihmistä Henrietta lähestyy vaivihkaa ja antaa silittää. Henrietta ei ole vielä ehtinyt tiputtaa kaikkia talvikarvojaan, joten uusissa kuvissa turkki voi olla hurjan näköinen! Päivitetty ikä ja lisätty kuvia.


23.7.2013

Henrietta on siirtynyt Glinan tarhalle ja saanut häkkikaverikseen Athos-koiran. Henrietta tulee niin Athoksen kuin kaikkien muidenkin kanssa toimeen. Luonteeltaa Henrietta on ennemmin alistuva kuin dominoiva eikä se esimerkiksi haluaisi joutua tappeluun ja yrittää parhaansa mukaan miellyttää niin ihmistä kuin häkkikaveriaankin.

Arahko Henrietta on kokenut suuren muutoksen, sillä nyt hän on hyvin iloinen, sosiaalinen, rohkea, leikkisä ja rakastava tyttönen. Henrietta on kovin aktiivinen ja jopa yli 30-asteen lämmössä se jaksoi hepuloida ja juosta häkkiä ympäri iloitakseen ihmisen antamaa huomiota. Syliin ja lähelle Henrietta rauhoittuu ja ottaa vastaan rapsutuksia. Tyttö antaa hienosti käsitellä itseään ja nauttii vain kaikesta saamastaan huomiosta. Lisätty kuvia.

10.9.2013
Henrietta jatkaa “iloinen pyörremyrsky” -linjaa ja suurin osa siitä otetuista kuvista sisältääkin hännän, takajalan, nenänpään tai pelkän pölypilven. Pallo oli Henrietalle mieluinen kapistus ja sen tutkailuun hän pystyikin keksittymään hienosti. Lisätty kuvia.


10.10.2013

Henrietta on viettänyt ja luvattoman pitkän ajan Glinan tarhalla. Kaikki nuoren koiran energia, ihmisrakkaus, sosiaalisuus ja into valuvat hukkaan yhden ja saman häkin pohjamutiin kuukausi toisensa jälkeen. Henrietta on kaikkea mitä aktiivinen koiraihminen voisi ikinä toivoa, mutta liian tavallinen ulkonäkö, jos ei estä niin ainakin hidastaa, oman kodin löytymistä.

Mikäli et etsi söpöä ja pientä vaan koiran kokoista ja omalla, tavallisella tavallaan kaunista, Henrietta on sinulle juuri oikea! Lisätty kuvia.

1.11.2013
Henrietan tapasi ryhmä Kulkurien aktiiveja reissullaan Romaniassa. Heidän sanojensa mukaan Henrietta on hyvässä kunnossa oleva aktiivinen koira, jonka turkki kiiltää ja on pehmeä. Henrietta on aktiivinen ja energinen nuori koira, joka kaipaisi niin aivo- kuin muutakin jumppaa. Jos siis etsit aktiivista ja sosiaalista nuorta koiraa vaikka harrastukseen, ota yhteyttä! Lisätty kuvia.

16.3.2014
Muta ja lieju valtaavat keskellä peltoa, säiden armoilla olevan Glinan tarhan joka kevät ja syksy. Mudan keskeltä kuitenkin löytyy toinen toistaan ihastuttavampia koiria, kuten myös Henrietta.

Aktiivimme tapasivat maaliskuisella Romanian matkallaan Glinan tarhalla asustavan Henrietan ja he ihmettelevät suuresti kuinka tälläinen helmi ei ole vielä löytänyt omaa rakastavaa loppuelämän kotiaan. Luonteeltaan Henrietta on lempeä, reipas, mutta ei kuitenkaan ylienerginen. Kuvankaunis neiti ei ole rankoissa tarhaolosuhteissakaan menettänyt elämän riemua ja tarmoaan, vaan se oikein huokuu iloisuutta ja positiivista elämän asennettaan. Mistä löytyisi Henrietan oma koti?
Lisätty uusia kuvia ja video.

20.6.2014
Henrietan juhannustaiat kävivät toteen ja se on saanut varattu-tekstin koristamaan sivuaan. Henrietta tulee pian matkaamaan omaan kotiinsa Suomeen.

25.11.2014
Pitkä odotus on päättynyt ja Henrietta matkasi omaan kotiinsa 22.11.14.

17.1.2015 Kuulumisia kodista
“Kotiutuminen lentokentältä saapumisen jälkeen meillä oli hyvin jännittävää. Annettiin koirien tutustua meidän takapihalla, ja ne alkoivatkin välittömästi leikkimään ja tulivat loistavasti juttuun! Sisälle Henrietta ei kuitenkaan olisi oikein uskaltanut tulla, pitkän aikaa miettti, mutta lopulta ahneus voitti ja tuli herkkujen perässä sisälle. Sitten kohdattiin seuraava ongelma, rappuset 😀 Ne oli hurjan pelottavat ja käytännössä mahdoton este….Rappusten kävelyä opeteltiin vajaa viikko monta toistoa päivässä ja vihdoin Henrietta yks kaks kävelikin ne itse 🙂 Alkuun Henrietta siis nosti vain etujalat rappusille, ja jouduimme kantamaan sitä rappusissa jättäen aina viimiset raput sen itsensä käveltäviksi, koko ajan rappusten määrää suurentaen.

Yksinolo ei ole tuottanut mitään ongelmia, tosin onhan hänellä ollu meidän toinen koira sekä kissa kaverina. Pieniä aikoja on opeteltu olemaan ihan ypöyksinkin, eikä tyttö tunnu sitä stressaavan ollenkaan. Kissankin kanssa tuli heti hyvin juttuun, Henrietta antoi kissan  tulla omia aikojaan tutustumaan. Ne eivät nykyisinkään vielä leiki keskenään, mutta niiden välillä ei ole mitään jännitteitäkään.
 
Sisälle tapahtuneet vahingot ovat jääneet todella pieneen määrään, Henrietta on vierastanut sisälle asioiden tekemistä niin paljon. Ylipäätään kodissa asumiseen totuttelu oli kovin jännittävää ja omituista hänelle. Nyt on kuitenkin jo aikamoinen sohvien valtaaja… Henrietta on oppinut istumaan, maahan menoa, odottamista ja luoksetuloa vielä reenaillaan. Annettiin Henrietan pitkään keskittyä vain kodissa asumisen totutteluun ja hellittävänä olemiseen :)”

 

Varaajana toimi Nelli

 

 


Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.