Kodin saanut: JESSY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

8/2013

JESSY

* n. 2v

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

13.6.2013

Jessy on löydetty marraskuussa 2012 Bukarestin ja Frumusanin kylän väliseltä tieltä. Jessy oli huonoksi onnekseen joutunut auton töytäisemäksi jonka seurauksena sen oikeasta takajalasta oli reisiluu mennyt poikki. Jalka operoitiin peräti kolmeen kertaan, jolloin se saatiin jälleen toimivaksi. Nyt kesäkuussa Jessy astuu vähän eri tavalla jalalle, mutta jalka ei vaikuta ollenkaan vaivaavan tai hankaloittavan tytön liikkumista ja elämää.

Jessy on noin 50cm korkea ja rotumixissä on luultavasti ainakin pitbullia, joten kodin tulee olla kokenut ja tietoinen tämän tyyppisen koiran tarpeista. Jessy tulee tarvitsemaan runsaasti aktiviteetteja ja paneutumista koiran kouluttamiseen oikein keinoin. Täytyy myös varautua, että operoitu jalka voi vaatia ainakin myöhemmin vanhuuden päivillä hoitoa ja erityishuomiota (mm. lisäravinteet jne.)

Jessy ei tule varauksetta kaikkien koirien kanssa toimeen. Ainakin pienet ja arat koirat saavat Jessyssä negatiivisia tunteita aikaan. Myöskään toisen nartun kaveriksi emme Jessyä luovuta. Rauhallinen, itsevarma ja vahva uros voisi olla Jessyn kodissa odottamassa, mikäli koti on valmis antamaan aikaa ja panostamaan tutustuttamiseen rauhassa ja koirien ehdoilla. Kissoja Jessy ei hyväksy, joten kodin tulisi olla kissaton. Jessy on vahvarakenteinen ja nuori koira, jonka iloitessa saattaa pienimmät lapset jäädä vahingossa jalkoihin. Jessy ei ole kovinkaan haukkuherkkä tarhaoloissa.

Jessy on hyvin ystävällinen ihmistä kohtaan ja odottaa kopissaan kun ihminen tulee hänen häkkiinsä. Kun ihminen pyytää Jessyä luokseen, tulee tämä heti tutustumaan ja saakin ilohepulin! Ilohepulin jälkeen Jessy rauhoittuu nojailemaan huomiota antavaa ihmistä vasten ja silminnähden nauttii saamistaan silityksistä ja rapsutuksista.

 

26.7.2013

Äärettömän kaunis Jessy odottaa malttamattomana ihmisen luoksetuloa. Sen häntä vispaa ja se hymyilee koko kauniilla naamallaan kaikille ihmisille, niin vieraille kuin tutuillekin. Nöyristellen Jessy lähestyy ihmistä saadakseen huomiota ja se onkin kovin hellyydenkipeä. Sen saisi varmaan vääntää solmuun ilman negatiivista reagtiota. Jessyn kuollutta talvikarvaa ei oltu vielä nypitty pois ja sitä saikin nyppiä Jessyn nauttiessa. Se on hyvin iloinen ja leikkisä nuori koira!

Jessy astuu hieman eri tavalla operoidulle jalalleen, mutta vauhtia se ei hidasta eikä menoa haittaa. Vauhdikas tyttö onkin, vaikka mitään maratoonaria ei Jessystä varmasti tule. Jessy tulee vaatimaan varmasti aivojumppaa, sillä sen energiamäärää ei jalan takia pysty liikunnalla pelkästään purkamaan. Muutenkin tämän tyyppiselle koiralle hyvin tärkeää on luottamus omaan ihmiseen ja perheeseen, mikä vahvistuu yhdessä tekemisen ja positiivisten asioiden kautta. Jessystä näkee, että sillä on rotuperimänsä vuoksi jonkinasteista vahti- ja puolustusviettiä ja se esim. ilmoitti haukahtamalla häkissä olleelle ihmiselle kun uusi ihminen ilmestyi näköpiiriin.

Jessystä jäi kaiken kaikkiaan hyvin miellyttävä, rakastava ja pullea mielikuva. Jessyn kodin tuleekin panostaa tytön ruokintaan, jotta jo kertyneet liikakilot saataisiin pois eikä uusia tulisi. Jessy tyytyi kohtaloonsa, kun ihminen lähti, ja meni varjoon makaamaan. Sieltä se katseli rauhallisena suoraan sydämeen porautuvalla katseellaan kuin miettien, milloin seuraavan kerran joku taas antaisi huomiota hänelle..

 

27.8.2013

Jessyn elokuussa tavanneet Kulkurien aktiivit ihastuivat tyttöön ikihyviksi! Jessyn iloinen, rakastava ja leikkisä luonne tekee vaikutuksen sen todella kauniin ulkomuodon lisäksi. Orastavaa ylipainoa alkaa tytöllä näkyä, joten olisikin hienoa jos Jessy pääsisi pian omaan kotiin laadukkaan ruuan ja laihdutuskuurin pariin! Lisätty kuvia.

 

15.11.2013

Jessy on varattu Ranskaan.

 

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

Yhteydenotot Nealle.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: