Kodin saanut koira: JOLIE M (Nyk. Elsa)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Jolie 2/2015

Jolie 2/2015

JOLIE M

* narttu

* n.2-v

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

12.2.2015
Jolie M oli tuotu pentunsa kanssa pienelle yksityiselle tarhalle turvaan ja yhteistyökumppanimme, eläinsuojelija Mihaela Soare, sai tästä tiedon. Löydettäessään Joliella oli kolme pentua, mutta yksi menehtyi ja toisen joku haki tarhalta kotiinsa. Mihaela päätti hakea Jolien ja Cindy M pennun omalle tarhalleen, missä on sisätilat, ettei niiden tarvitsisi palella ulkona. Jolie on hoitanut pentunsa erittäin hyvin ja ollut näiden kanssa kärsivällinen.

Jolie on tällä hetkellä noin 2-vuotias ja kooltaan n.28cm, 8kg. Voisi sanoa, että Jolie on hieman makkaramallinen koira, matala ja pitkähkö.

Jolie on ns. helpohko koira, ystävällinen, kiltti ja sosiaalinen ihmisille, koirille ja kissoille. Jolie rakastaa ihmisiä! Jolie on leikkisä ja siirtyminen tarhalta Mihaelan kotiin sujui hyvin joten on hyvinkin mahdollista, että Joliella on ollut koti aiemmin.
Jolie ei ole haukkuja ja siitä syystä Jolie voisi hyvin muuttaa kerrostaloonkin. Uudessa kodissa voisi myös asustaa koira- tai kissakaveri jo ennestään.

18.2.2015
Jolie M varattiin tänään omaan kotiin Suomeen 🙂

7.3.2015
Kaunis Jolie M pääsi tänään kotiinsa 🙂

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen.

Kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan.
Tiedossa on varmasti töitä, takapakkia, iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Jolie M saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Jolie M on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Harkitut yhteydenotot Mia Takolanderille

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: