Päivitetty 28.12.2015

Kiitos kaikille Joulumyyjäisissä käyneille, tukijoille ja apureille! Teitte sunnuntaista kovin suloisen


kiitos-joulumyyjaiset2016Kulkurien perinteiset Joulumyyjäiset vietettiin Pakilan nuorisotalolla itsenäisyyspäivänä 6.12.2015. Yhdessä Viipurin koirat ry:n, Kuono ry:n, kävijöiden, apurien ja tukijoiden kanssa loimme voimakkaan yhteisöllisyyden tunnelman. Teimme työtä yhteisen päämäärän toteuttamiseksi eli kodittomien eläinten olojen parantamiseksi.

Paikalle kerkesi myös ihka aito Joulupukki Korvatunturilta, kaiken kiireensä keskellä. Joulupukin kanssa sai ottaa yhteiskuvan. Pukin vieressä nähtiinkin lapsia, koiria ja aikuisia.

Buffettiin tuotiin melkein jatkuvalla syötöllä upeita herkkuja. Lisäksi kauniit käsityöt koristivat myyntipöytää kannatustuotteiden lisäksi. Paikalla pidettiin myös arpajaiset.

Tapasimme monen monta tuttua, ihania uusia tuttavuuksia sekä onnekkaita ja onnellisia koiria.

Myyjäisten tuotto ylitti jälleen odotuksemme. Olemme miltein sanattomia myyjäisten tuotosta, joka on yhteensä 3 494,30 euroa! Suurkiitos leipurit, käsityöläiset, tukijat, apurit ja vierailijat. Kiitos Viipurin koirat ry ja Kuono ry yhteistyöstä. Lämmin kiitos Piivan Pajupaja, Kaiku Ethical, Ruohonjuuri, Roudiy, Lush, The Body Shop ja Organic Health Oy/Luomuruokatukku lahjoituksistanne myyjäisiä varten. Kiitos Best Friend joululahjoista!

Lisäksi kauniit kiitokset myyntipöydän ja arpajaisten ylläpitämisestä Nina Andersin, Tuija Biese ja Teija Mouzdahir sekä kirppispöydän ylläpitämisestä Katja Hänninen. Suurkiitos Yuki Taguchi ja Leena Kaasinen keittiöpuolen hoitamisesta. Lämmin kiitos Jari Koljoselle, joka auttoi Joulupukin saapumisessa paikalle. Suuri kiitos valokuvauksesta Jutta Tamiblas. Sydämellinen kiitos leipojille: Paula Tähtinen, Nina Andersin, Maikku Wikberg, Katja Hänninen, Kirsi Pirinen, Suvi Junikka, Suvi Kokkonen, Julia Lang, Tuula Reinikka, Leena Kaasinen, Vuokko Vainio, Heidi Pelkonen, Tuija Biese, Sari Pekanpalo, Minna Vilppula ja Jaana Hautala. Suuren suuri kiitos käsityöläisille: Heidi Nygård, Marianne Andersson, Ari Aaltonen, Krista Norvasuo, Annu Keränen ja Helmi Pulkkinen. Lisäksi kiitos upeista taideteoksista Eveliina Champagne ja Ari Alatalo.

“Aivan ihania tukijoita meillä on, että se suuri rakkauden määrä viattomia hylättyjä koiria kohtaan oli käsinkosketeltavaa.”

 

Katso lisää kuvia myyjäisistä Kulkurien Facebook-sivuilta >

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa