Kodin saanut koira: JULIETTE, nykyinen LYYTI

Syntymäaika: 2/2016
Sukupuoli: narttu
steriloitu
Sijainti: Romaniassa (OneVet/Cosoba)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta
19.2.2018
Eläinlääkäripariskunta Dragos ja Adina Vladutin omistama Clinica Veterinara OneVet on Bukarestissa sijaitseva eläinlääkäriklinikka, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäyvät koirat kulkevat. Dr Adina on lämminsydäminen eläinlääkäri, joka uurastaa väsymättömästi auttaakseen kodittomia eläimiä. Vuonna 2015 Vladutit osittain ostivat ja osittain vuokrasivat ison maatilan noin puolen tunnin ajomatkan päässä klinikalta sijaitsevasta pienestä Cosoban kylästä. Cosoban tarhalle on kunnostettu tiloja kodittomille koirille ja kissoille sekä klinikkahuone eläinlääkärin tutkimuksia ja toimenpiteitä varten. Tarhan rakentaminen jatkuu edelleen, sillä tiloja tarvitaan kipeästi lisää hylättyjen koirien määrän kasvaessa jatkuvasti.  Yksi omistajansa hylkäämistä koirista on Juliette.

Herttainen Juliette tuotiin tarhalle steriloitavaksi, mutta kukaan ei koskaan tullut hakemaan sitä kotiin. Juliette on äärettömän suloinen tyttö, joka suhtautuu tarhalla ystävällisesti sekä toisiin koiriin että ihmisiin. Se tulee hyvin toimeen myös tarhan narttukoirien kanssa ja vaikuttaa kaikin puolin tasapainoiselta tytöltä. Juliette ei riitannu toisten koirien kanssa edes herkuista, vaan suhtautuu kaikkiin lempeällä iloisuudellaan. Tämän tytön paikka olisi tarhan sijasta kotona touhuamassa oman perheen kanssa ja Juliettesta voisikin kuvitella kotioloissa kuoriutuvan leikkisä ja hassutteleva ilopilleri.

Julietten säkäkorkeus on noin 55 cm ja se painaa noin 20 kg.

Päivitykset
30.3.2018
Onnekas Juliette pääsi tänään aloittamaan uuden elämän rakastettuna perheenjäsenenä.

19.3.2018
Juliette sai tänään mitä parhaimpia uutisia. Se pääsee omaan rakastavaan kotiin Suomeen.

13.3.2018
Aktiivimme tapasivat valloittavan Julietten maaliskuun alussa Romaniassa. He kertovat Julietten antaneen itsestään todella aktiivisen ja iloisen kuvan. Juliette on touhutyttö, joka rakastaa sekä toisten koirien että ihmisten seuraa. Juliette mutustelee vähän ohi mennen takista roikkuvia naruja, pomppaa päin antamaan pari pusua ja jatkaa häntä heiluen matkaa seuraavan tyypin luo. Se rakastaa huomiota ja rapsutuksia. Vaikka Juliette hyörii ja pyörii ympäriinsä, siitä ei kuitenkaan tule levotonta tai yliaktiivista vaikutelmaa. Kerrassaan ihana tyttö, joka vain odottaa omaa perhettään, jonka kanssa touhuilla kaikkea mukavaa! Lisätty Juliettelle kuvia ja video.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Juliette  saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Juliette on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosanna Lahtinen

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: