Päivitetty 28.11.2019

Jahti & Vahti -kampanjasta jatkuva!


27,50 eurolla 15 kg ruokaa talven varalle

 

JVkamppis2

 

Talvi tekee tuloaan ja ystävämme Romaniassa valmistautuvat taistelemaan kylmyyttä vastaan haaveillen oman pysyvän, rakastavan ja lämpöisen kodin löytämisestä. Sillä välin kun koiravaraajamme tekevät arvokasta työtä ja yrittävät etsiä mahdollisimman monelle koiralle kodin, me muut voimme auttaa turvaamalla koirien jokapäiväisen ravinnonsaannin. Laadukas ja lihaisa koiranruoka korkealla rasvaprosentilla edesauttaa romanialaisia koiria selviytymään mahdollisesti hyvin ankarasta talvesta.

Kulkurit ovat aloittaneet lahjoituskuormien lähettämisen Romaniaan ja olemme saaneet upeasti lahjoituksia kuormia varten. Useat ihmiset haluaisivat varmasti osallistua hyväntekeväisyyteen lahjoittamalla ruokaa, mutta he voivat kokea sen hankalaksi. Autoa ei välttämättä aina ole käytössä tai eläinkauppa ei ole lähettyvillä. Ruokasäkit voivat olla myös vaikeita kantaa.

30.10.2014 polkaisimme käyntiin kaksi viikkoa kestävän kampanjan, jossa keräsimme 27,50€ suuruisia lahjoituksia ja kävimme ostamassa niillä puolestanne 15kg Jahti&Vahti Energia -kuivaruokaa. Kahden viikon keräyksen aikana saimme kasaan upean määrän ruokaa, 47 kappaletta viidentoista kilon ruokasäkkejä, eli yhteensä huimat 705 kiloa laadukasta Jahti&Vahti Energia -kuivaruokaa!

Kampanjan oli tarkoitus kestää kaksi viikkoa, mutta kannattajiemme ja tukijoidemme toiveesta olemme tehneet kampanjasta nyt pysyvän! Nyt sinulla on mahdollisuus turvata kodittoman koiran kylläinen olo ympäri vuoden. Helposti ja kätevästi, vaikka kotisohvaltasi.

Lahjoittamalla 27,50 euroa Rescueyhdistys Kulkurit ry:n tilille FI73 1029 3000 3566 41 viitteellä 11772 käymme ostamassa puolestasi 15 kg Jahti&Vahti Energia -kuivaruokaa ja toimitamme sen yhteistyötahoillemme Romaniaan.

Kiitos tuestasi!

 

Lue lisää Kulkurien lahjoituskuormista ja siitä kuinka voit auttaa:

https://kulkurit.fi/kulkurit-aloittaa-avustuskuormien-lahettamisen-romaniaan/ 

 

————————————————-

Poliisihallitus on myöntänyt Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle rahankeräysluvan lupanumerolla POL-2015-11312. Lupa on voimassa 1.1.2016 – ­31.12.2017 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.