Kodin saanut: ADRIAN

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

ADRIAN

* n. 9kk

* uros

*Romaniassa.

 

 

 

Adrian kuuluu samaan sisarussarjaan Tedin, Adalminan ja Pisican kanssa. Pennut löytyivät kylästä lähellä Bukarestia vanhan miehen pihamaalta. Anda otti pennut luokseen kasvamaan ja omia koteja etsimään, koska vanhan miehen luona ne eivät olleet turvassa.

Adrian on leikkisä ja aktiivinen nuori koira, jolla häntä vispaa vimmatusti ihmisten läsnä ollessa. Adrian ei kuitenkaan ryntää heti uusien tuttavuuksien luokse, vaan tutkailee tilannetta ensin kauempaa. Tuttujen ihmisten luokse Adrian menee kuitenkin viipymättä. Adrian ei ole Andalla haukkunut, joten poikaa voisi ajatella myös kerrostaloon. Adriania voisi ajatella mukaan harrastamaan jotan koiran rakenteelle sopivaa.

Adrian etsii sitounutta ja rakastavaa kotia, jossa ymmärretään, ettei pieni mies ole vielä oppinut kaikkia kotikoiran tapoja. Sisäsiisteys ja hihnakävely tulevat olemaan ensimmäisiä asioita joihin Adrian kaipaa palkitsevaa ja kannustavaa opastusta. Niinkuin kaikki omaa kotia etsivät koirat, myös Adrian kaipaa perhettä joka osaa antaa sille aikaa ja rauhaa kotiutua.

Adrian on n 9kk pieni, makkaramallinen poikakoira. Adrian painaa n 8kg ja on n 35 cm korkea. Adrian tullaan luovuttamaan sirutettuna, rokotettuna ja loishäädettynä. Ennen Suomeen tuloa Adrian tullaan myös kastroimaan.

Yhteydenotot Anna-Auroralle

Päivitetty 18.10.12

Adrian on varattu.

Päivitetty 31.10.2012

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: