Päivitetty 27.09.2013

Kodin saanut: DIANA


DIANA

* n. 1-2 v

* narttu

* Romaniassa

* steriloidaan

 

 

 

25.9.2013

Pikkuinen ja kaunis Diana on pelastettu rankkureiden käsistä Asociatia A Doua Sansan ylläpitämälle Glinan tarhalle. Aluksi pieni Diana oli kauhusta kankeana uusien ihmisten ja koirien ympäröimänä mutta jo saman päivän aikana Dianan korvat nousivat pystyyn ja ilmekin kirkastui.

Tällä hetkellä Diana on reipas nuori koira, joka pärjää kaikkien koirien kanssa ja ihmisetkään eivät ole sen mielestä enää pelottavia vaan Diana tulee reippaasti vieraidenkin ihmisten luokse hakemaan rapsutuksia.

Dianan pienen koon takia kaikki luulivat sitä aluksi pennuksi mutta Dianan on arvioitu olevan vuoden tai kahden ikäinen. Se ei enää tule kasvamaan korkeutta mutta painoa sille saisi tullakin vähän lisää. Näppärän kokonsa puolesta Diana sopeutuisi asumaan myös kerrostalossa.

Tulevan kodin tulee olla valmiita opastamaan Dianaa kotikoiran tavoille koiran ehdoilla ja ymmärtää että kaikki on Dianalle uutta ja jännittävää, joten se tulee tarvitsemaan aikaa ja rakkautta omistajiltaan.

Diana on  n. 20-30cm korkea ja painaa tällä hetkellä alle kymmenen kiloa.

Diana saa ensimmäiset rokotuksensa muutaman viikon sisään ja olisi valmis matkustamaan Suomeen marraskuun alkupuolella.

Diana luovutetaan EU-passeineen asianmukaisesti sirutettuna, rokotettuna, loishääädettynä, tautitestattuna.

Tutustuthan huolellisesti koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa!

27.9.2013

Diana sai kodin Romaniasta.

 

 

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.