Kodin saanut koira: WENDI

Syntymäaika: 11-12/2017
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

8.9.2018
Perustiedot ja taustat
Romanian kaduilla, pelloilla ja metsissä elää valtava määrä kodittomia koiria. Suurimmalla osalla niistä on joskus ollut koti, josta ne on kylmästi hylätty kadulle. Pennut ovat useissa kodeissa ei-toivottu kuluerä ja niinpä niistä halutaan eroon. Toisinaan pennut ovat niin onnekkaita, että ne  hylätään yhdessä emonsa kanssa jonkun eläinsuojelijan luo. Näin kävi tammikuussa, kun Luba ja sen yhdeksän pientä pentua hylättiin uudelle, Mitrenin kunnassa sijaitsevalle Carpen tarhalle.

Elämä tarhalla on kaikesta hoidosta ja huolenpidosta huolimatta rankkaa pienille pennuille ja valitettavasti kaksi yhdeksästä pennusta oli liian heikkoja selvitäkseen. Muut seitsemän pentua, Lulu Maronica, Pupic, Judi, Jalila, Wendi, Zakia ja Peter Pan, ovat taistelleet itsensä ohi herkän pentuvaiheen ja ovat nyt valmiita etsimään ikiomia kotejaan.

Luba on ollut pennuilleen esimerkillinen emo. Niinpä koko pentueesta on kasvanut hyvin tasapainoisia, iloisia ja reippaita yksilöitä. Kaikki seitsemän pentua ovat avoimia, uteliaita ja ne suhtautuvat pentumaisella mielenkiinnolla ympäristön tapahtumiin ja uusiin asioihin. Pennut ovat myös iloisen sosiaalisia ja reippaita sekä suhtautuvat niin muihin koiriin kuin vieraisiin ihmisiinkin suurella ilolla ja lämmöllä.

Wendi on lempeä nuori tyttö. Se on monien sisaruksiensa tavoin hyvin pehmeä luonteeltaan. Wendi rakastaa ihmisiä ja koirakavereita ja suhtautuukin kaikkiin ystävällisesti ja iloisesti. Sillä on hurjasti miellyttämishalua ja Wendi pyrkiikin koko ajan tarkkailemaan mitä siltä toivotaan. Tyypillisenä nuorena koirana se on iloinen ja leikkisä ja rakastaa touhuta muiden koirien ja ihmisten kanssa. Tarhalla Wendi ei juurikaan hauku.

Wendi on pienenä altistunut penikkataudille, josta se on nyt parantunut. Jälkioireena sille on kuitenkin jäänyt pientä tärinää etujalkoihin. Tärinää esiintyy silloin, kun Wendiä jännittää esimerkiksi eläinlääkärissä käynti. Normaalioloissa Tärinää ei huomaa eikä se haittaa tytön elämää millään tavalla. Myös Wendin hampaissa on kiillevaurioita penikkatudista johtuen. Hampaista kannattaakin siksi kotioloissa pitää erityistä huolta ja puhdistaa ne säännöllisesti.

Wendistä kasvaa noin 50cm korkea.

16.10.2018
Wendin päivät tarhan häkissä päättyivät onnellisesti ennen pahimpia syyssateita, sillä se on lentänyt oman perheensä luokse Suomeen. Hurjasti onnea koko perheelle!

30.9.2018
Herttaisen Wendin onnellinen elämä alkaa pian, sillä se on varattu ikiomaan kotiinsa Suomeen.

8.9.2018
Suloinen Wendi odottelee edelleen omaa kotiaan Carpen tarhalla. Stressin tasaantumisen myötä sen oireet ovat hävinneet lähes kokonaan, eikä jalkojen tärinää edes huomaa. Luonteeltaan se on edelleen oma kultainen, tasapainoinen ja iloinen itsensä. Wendi rakastaa kaikkia ihmisiä ja on aina iloinen saadessaan häkkiinsä vieraita. Myös muut koirakaverit ovat kovasti Wendin mieleen ja se hakee mielellään tukea kavereista jännittävän paikan tullen. Wendi tulee hienosti toimeen kaikkien kanssa ja se on kaikin puolin ystävällinen ja lempeä tyttö.

26.6.2018
Aina elämä ei mene niin kuin on suunniteltu. Wendin eteen kohtalo toi ikävän mutkan matkaan ja käteen jäi tässä kohtaa Suomen lennon sijaan palaaminen kotia etsivien koirien joukkoon. Toivottavasti Wendille löytyy pian uusi koti ja  tarhaelämän olisi taakse jäänyttä elämää.

12.5.2018
Wendille on päästy viikonloppuna kertomaan pusujen kera onnellisia uutisia: oma koti Suomessa odottaa. 

22.4.2018
Wendi on valmis etsimään omaa kotiaan Suomesta. Tullessaan kodinhakijaksi Wendi on noin 4-5kk vanha ja kasvanee keskikokoiseksi, parikymmentäkiloiseksi ja n. 50cm koiraksi.

______________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Wendi saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Wendi on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Rosa Haahtikari

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: