Kodin saanut : OTSO

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

 

6.6.13

 

OTSO

* n. 5kk

* uros

* Romaniassa

 

 

 

 

5.5.13

Pieni karhunpoika Otso istuskeli eräänä huhtikuisena päivänä bussipysäkillä, ihan kuin odottamassa kyytiä. Otson huomasi ohiajaessaan yhteistykumppanimme Alina Murgu ja otti pojan mukaansa. Otsoa hiukan jännitti uusi ihmistuttavuus ja se päästi pienen karhunpojan hätähuudon joutuessaan pelottavaan syliin. Nopeasti Otso kuitenkin huomasi, että on olemassa mös hyviä ihmisiä ja tässä on yksi heistä.

Komea, pikkumies Otso on nyt kotihoidossa Alinan luona kerrostaloasunnossa. Otsolla on kavereina muita koiria sekä kissoja. Otso on kova poika leikkimään ja tykkää juosta Alinan perässä pitkin asuntoa yrittäen päästä housunlahkeeseen roikkumaan.

Otso etsii kotia, jossa koiranhankintaa on harkittu tarkasti ja jossa ymmärretään, että pentukoiran hankinta tarkoittaa 10-15 vuoden sitoutumista. Otso kaipaa rakkautta ja perhettään niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Otson kodilta odotetaan kannustavaa koulutusotetta sekä pitkäjänteisyyttä uusien asioiden opiskeluun. Otso pärjäisi varmasti monenlaisessa kodissa, niin koirakaverin kanssa kuin ilman. Myös lapsiperheeseen Otsoa voisi ajatella, kunhan vanhemmat ovat valmiita panostamaan lasten ja koiran sopuisaan yhteiseloon ja muistavat opettaa lapsilleen, ettei pentu ole mikään lelu.

Otso tulee läpikäymään pentujen rokotusohjelman ja on valmis matkustamaan omaan kotiinsa aikaisintaan heinäkuussa. Otsosta tulee aikuisena noin keskikokoinen.

Otso tullaan luovuttamaan sirutettuna, rokotettuna ja loishäädettynä. Otsolla tulee myös olemaan oma EU-passi matkassaan.

15.7.13

Otso sairastui kotihoidossa ja Alina vei pojan hoitoon OneVet eläinklinikalle. Otsolla todettiin testeillä ruskeiden punkkien leivttämä babesioosi. Otson onneksi tauti huomattiin hyvin varhaisessa vaiheessa, sillä nyt saatuaan tautiin lääkityksen uudet testitulokset ovat olleet negatiiviset. Otsolta testattiin myös laajalti veriarvot sen varalta, ettei tauti ole jättänyt poikaan jälkiään, mutta Otso on toipunut täydellisesti, sillä kaikki arvot olivat pojalla todella hyviä.Toivuttuaan sairaudestaan Otso on siirtynyt Anda Murgun yksityiselle tarhalle kasvamaan ja odottamaan sitä omaa kotiaan. Otso on edelleen luonteeltaan peruspentu, joka tykkää leikkiä ja touhottaa.

Otso palaa nyt etsimään sitä ikiomaa, sitoutunutta kotia, jossa saa oppia kaikki tarvittavat kotikoiran taidot. Otso on tulossa Suomeen kotihoitoon 20.7 tai mieluitenhan poika varmasti matkaisi silloin jo suoraan omaan kotiinsa, jos se Otson ikioma ja se juuri oikea koti löytyisi. Olisiko sinulla sydämessäsi  ja kodissasi paikka pienelle karhunpojalle?

Otsolle lisätty kuvia.

Huomioithan että tuleva koti sitoutuu kastroimaan pennun kohtuullisen ajan kuluessa Suomessa (Kulkurit osallistuvat sterilointikuluihin 25 %:lla).

Tutustuthan ennen yhteydenottoa koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

23.7.13

Otso tuli kotihoitoon Suomeen 20.7. ja muutti ikiomaan kotiinsa 22.7.

11.10. 2015
Karhunpoika Otso on asustanut kotihoidossa jo pari vuotta ja ottaa parhaillaan haltuun uusia harrastuksia:

“Pääasiassa Otson kanssa on mennyt oikein hyvin. Meidän pikku Supermies on mitä ihastuttavin tyyppi niille joista hän pitää, mutta joista ei pidä, niin se kyllä näytetään 🙂 Agilityä ja rally tokoa
ollaan omaksi iloksi harrasteltu ja toiveissa on siintänyt myös kisaaminen näissä lajeissa. Mutta toistaiseksi kaikki harrastaminen on tauolla Otson sairastumisen vuoksi.”

Toivomme tällelle nallukalle pikaista paranemista ja hurjasti hauskuutta ja menestystä uusissa harrastuksissa! Galleriaan lisätty myös muutama tuore kuva Otsosta 🙂

Otson kodinetsinnässä auttoi Anna-Aurora.

Ohessa videoita Otsosta leikkimässä kotihoidossa toisen pennun kanssa, kuvattu toukokuun alussa.


 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: