Kodin saanut koira: RORY

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

RORY

* arvoitu syntymäaika 08/13 (n.5 kk)

* narttu

 

 

 

 

 

 

20.12.2013

Clincenin kylässä, noin 20 kilometrin päässä Bukarestista toimii ahkera ja tunnollinen yksityinen eläinsuojelija Roxana Deissima. Roxana ylläpitää noin 20 koiran pientä tarhaa ystävänsä kanssa. yhdessä he tekevät sitkeää ja moitteetonta työtä kodittomien eläinten eteen niin adoptiotoiminnalla, steriloinneilla, kuin kadulla elävien ja kunnallisilla tarhoilla lojuvien koirien auttamisella.

Noin viikko sitten Roxana oli jälleen matkalla minitarhalleen, kun hän näki pellon laidassa koirakaksikon kulkemassa väsyneen ja hämillisen oloisena. Koiria kulkee kaduilla ja pelloilla jatkuvasti, mutta jokin tässä kaksikossa pysäytti Roxanan. Roxana meni koirien luokse ja koirat tulivat epäröimättä hänen luokseen. Ne olisivat olleet helppoja kohteita myös rankkureille ja emon ja pennun tarina olisi voinut saada hyvin murheellisen lopun.

Emo Lorelai ja pentu Rory pääsivät Roxanan kyytiin ja niiden matka suuntasi tarhalle. Nyt Lorelai ja Rory ovat käyneet eläinlääkärissä tarkastuksessa ja ensimmäisillä rokotuksilla ja niiden luonteestakin on saatu enemmän tietoa.Emo ja pentu olivat nälkäisiä, mutta muuten hyvässä kunnossa. Miten ne ovat pellon laitaan päätyneet harhailemaan, sitä emme saa koskaan tietää.

Lorelain pentu Rory on noin viiden kuukauden ikäinen narttupentu. Se painaa tällä hetkellä 6,7 kg ja sen säkäkorkeus on vain 28 cm. Rory jää aikuisenakin pienikokoiseksi, se tulee painamaan arviolta 10-12 kg täysikasvuisena. Rory on emonsa tavoin töppöjalkaista mallia. Roryn selänpituus on 40 cm.

Pennun elämässä on tapahtunut paljon muutoksia ja pelottaviakin asioita lyhyessä ajassa ja Rory onkin ollut tarhalla alkuun hämillään ja seuraillut tapahtumia emonsa takaa. Päivä päivältä tyttö kuitenkin on rohkaistunut tarhaoloissakin lisää, eikä sitä voikaan kutsua missään tapauksessa araksi koiraksi. Kotioloissa Rory todennäköisesti reipastuu nopeastikin ja siitä kuoriutuu hyvinkin leikkisä, vallaton pentu. Alkuun Rory tulee tarvitsemaan tukea ja rohkaisua uudessa elämässään.

Ihmisiä kohtaan Rory on erittäin sosiaalinen ja avoin. Se antaa käsitellä ongelmitta itseään ja viihtyy ihmisten lähellä erityisen hyvin.

Roryn koti voi olla monelainen, sitä voidaan ajatella kerrostaloon tai lapsiperheeseen, tärkeintä on että Rory otetaan perheenjäseneksi, sille annetaan alkuun aikaa ja reipastuttuaan sille pystytään tarjoamaan aktiivinen, virikkeellinen ja laadukas koiranelämä.

Huomioithan että koiraan tulee sitoutua 10-15 vuodeksi. Ethän siis toimi hetken mielijohteesta, vaan harkitset asiaa huolellisesti.

03.02.2014

Rory on saanut oman kodin Hollannista.

Kodin etsinnässä auttoi Johanna.

Tutustuthan sivuillamme koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen ennen yhteydenottoa! – See more at: https://kulkurit.fi/maron/#sthash.O1FkmSsO.dpuf

 

Kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: