Päivitetty 14.09.2014

Kulkurien aktiivit Romaniassa 6.-10.3.2014


6.3.2014: Kohti Romaniaa

Bukarest on harvoin millään tapaa mieltä ylentävä paikka. Ei varsinkaan sateisena ja tuulisena torstai-iltapäivänä 6.3.2014, kun laskeuduimme Henry Coandan lentokentälle. Lähivuorokausien sääkartat näyttävät osimoilleen yhtä harmailta. Huomaan unohtaneeni aamuöisessä lähtöhälinässä kuravaatteet kotioven pieleen. Voin helposti kuvitella tarhojen mutatilanteen. Onnittelen itseäni. Matkaseura sentään on kohdallaan; Sallan ja Sinin kanssa on mutkatonta matkustaa, meillä on tarhakäynneillä selkeät tehtävänjaot eikä tylsiä hetkiä ole takuulla tiedossa. Ja bonuksena rautahermoinen Sini toimii kuljettajana Romanian sekavassa liikenteessä.

Edellisestä reissustamme samaiseen kohteeseen on kulunut nelisen kuukautta. Romanian viimeaikaiset tapahtumat aiheuttavat huolta ja murhetta, ja me kaikki matkalaiset tiedämme, etteivät päivämme tässä maassa ole linnunlaulua ja puistoissa vaeltelua. Aurinko alkaa – ainakin kuvainnollisesti – paistaa siinä kohtaa, kun pääsemme luottoyhteistyökumppanimme OneVet-klinikan ovesta sisään.

Tapasimme ihanat hoitajat & tohtorit sekä maanantain paluulennoilla kanssamme matkustavat 8 koiraa. Klinikalta löytyy lisäksi melkoinen määrä adoptiokelpoisia, omaa kotia vailla olevia koiria. Huokailimme käydessämme niitä läpi. Henkilökunta on kovin huomaavaista, ja tuttuun tapaan meille tarjoiltiin erisorttisia pizzoja ja virvokkeita. Matkalaisen tyhjä vatsa kiitti.

Kamerassa oli jo pari sataa otosta siinä vaiheessa, kun siirryimme klinikalta hoitolan puolelle. Pimeä laskeutui raskaan verhon lailla, ja salama lauloi kuvatessamme viimeisiä koiria. Moni niistä on tuttuja edellisiltä reissuilta, ja uusia tulokkaita oli valtavat määrät. Hoitolan koirista suurin osa on lähtöisin Rosiorista, kaupungista, jonne ajoimme seuraavana päivänä. Glinan tarhan Carmen Mandescun koiria hoitolasta löytyy niin ikään samoin kuin yksittäisten eläinsuojelijoiden ja muiden vapaaehtoisjärjestöjen eläimiä.

Klinikan hoitajien työpäivät kestävät yleensä klo 09-21. Ilta oli jo siirtynyt lähes yön puolelle, kun toivotimme hoitajille ja Dr. Adinalle kauniita unia. Navigoituamme hotelliin kaupungin toiselle laidalle kävimme läpi päivän saldon = valokuvat, videot ja muistiinpanot. Olemme todenneet viisaimmaksi toimia näin, jotta reissun jälkityö Suomessa olisi helpompaa ja selkeämpää. OneVet-vierailun valokuvagalleria täällä >

7.3.2014: Käynti Rosiorin kunnallisella tarhalla ei riemastuttanut

Ennen lähtöämme Rosioriin ajoimme hakemaan koiranruokaa. MaxiPet-eläintarvikeliikkeen eteen ajaessamme pysäköintialueella makasi kerällä useampi koira, kaikki isoja tai keskikokoisia, tavallisen oloisia tessuja. Välimatka uudenkarhean kaupan kimaltavien fifinuttujen & timanttipantojen ja taivasalla nukkuvien katukoirien oli lyhyt, mutta kontrasti sitäkin väkevämpi. Ostimme Cornelialle muutaman ostoskärryllisen koiranruokaa. Lastatessamme autoja levitimme säkin nappuloita nukkujille ja muutamia hammastikkuja. Koirat vaikuttivat kohtuullisen hyväkuntoisilta, joskin yhdellä raukalla oli jalka vammautunut. Vain kaksi niistä oli steriloituja.

Koska kauppakeskuksen vartijat eivät piitanneet ruokintaoperaatiostamme ja kameroista, koirat ehkä elivät perusyhteisökoiran edes jotenkin siedettävää elämää. Ajaessamme kohti Rosioria, ensimmäisen vartin aikana näimme rengasliikkeiden, autokorjaamojen ja kukkakauppojen kulmilla eleleviä koiria, lasten kanssa kulkevia koiria, paimenen kanssa lampaidenpaimennustehtäväänsä suorittaneen koiran, tien varressa kuolleina makaavia koiria, keskellä tietä kuolleina maanneita koiria, hienoa omakotitaloa vartioineen uljaan saksanpaimenkoiran… Koiria kaikkialla.

Rosiorissa nappasimme kyytiin Cornelian ja ajoimme kunnalliselle tarhalle. Oli ihana tavata Cornelia viimeinkin livenä! Sitä ennen haimme vanhan mummon pihasta pienehkön pörröisen äitikoiran, joka oli synnyttänyt pentunsa kadulle. Perhe pääsi OneVetin tyttöjen kyydissä klinikan hoitolaan, sillä hoitopaikaksi tarkoitetun toisen mummon koti osoittautui aivan kelvottomaksi paikaksi emolle ja pennuille; niille oli varattu paikka rähjäisessä puutarhassa pöydän alla, jonne mummo halusi rajata niille parin neliön alueen. Cornelia oli pettynyt eikä halunnut maksaa mummolle pentujen kyseenalaisesta hoidosta etenkin, kun joku tiesi kertoa naisen olevan melkoisen viinaan menevä. Siinä missä Suomessa ihmiset olisivat tapelleet voidakseen antaa turvapaikan tällaisen kohtalon kokemalle emolle pentuineen, Rosiorissa oli mahdotonta löytää suojaa edes rahalla.

Jostain syystä yksi tarhan koirista on kytketty n. 1,5 metrin mittaiseen ketjuun. Cornelia oli ostanut koppikoiralle pitkän ketjun, mutta se varastettiin ja tilalle oli laitettu uudestaan vanha ruosteinen ketju. Onneksi tarhalla käy edes joku, joka päästää tämän touhua täynnä olevan koiran edes joskus vapaaksi. Tässä video iloisesta ja ystävällisestä koirasta >

Muilta osin käynti kunnallisella tarhalla oli kokemuksena hyvin ristiriitainen. Tällä hetkellä päällimmäisenä mielessä on työstään ylpeän tarhanpitäjä-rankkurin työnnäytteet: hämmentyneet koirat sullottuina häkkeihin ihmettelemässä, mitä niille on tapahtunut sekä määrätietoisen Cornelian yhden naisen taistelu umpimielisten ihmisten keskellä. Onneksi Cornelia on pystynyt parantavaan merkittävästi koirien oloja viimeisen kolmen vuoden aikaan; lahjoitusvaroilla hän on onnistunut korjaamaan katon, rakentamaan uusia, parempia häkkejä ja tekemään muita kunnostustöitä sekä saavuttamaan tarhan henkilökunnan luottamuksen siinä määrin, että on ylipäätään päässyt ruokkimaan & hoitamaan koiria ja tarhaa. Nyt koirista kukaan ei kuole nälkään eikä niitä – ainakaan toistaiseksi – tapeta 14 päivän säännön mukaan, eivätkä työntekijät varasta koirille tarkoitettuja ruokia. Video tarhan sisätiloista >

Se, mitä Rosiorin(kin) kaupunki kipeästi kaipaa, on massiivinen sterilointikampanja niin, että kaikki ihmiset voivat maksutta tuoda lemmikkejään steriloitaviksi. Tästä meillä Kulkureissa on jo orastava idea, jota esittäessämme Cornelian silmäkulmat kostuivat. Toivottavasti pääsemme siihen kiinni vielä kevään aikana. Rosiorin vierailun valokuvagalleria täällä >

8.3.2014: Mutaa ja liejua sekä liian vähän tunteja vuorokaudessa

Muta ja lieju valloittavat keskellä peltoja sijaitsevan Glinan tarhan joka kevät ja syksy. Autolla on haastavaa päästä perille saakka. Ruokasäkit ja juomavesi on kannettava kauempaa. Vietimme Glinalla lauantaipäivän tutustuen koiriin – niin uusiin kuin vanhoihinkin tuttavuuksiin – joita on tällä hetkellä tarhalla 178.

Nykyisellä paikalla tarhan olosuhteita ei voi parantaa, koska paikka on vuokratontilla ja kaikki vähänkään rahan arvoinen varastetaan oli kyseessä sitten ruokakuppi, rakennusmateriaali tai koiranruoka – joskus jopa koirat. Yövahtiin ei kukaan paikallinen uskaltaudu, ei edes rahasta. Tulevaisuudensuunnitelmia tarhanpitäjillä kuitenkin on olemassa, mutta kuten kaikessa, esteenä tällä hetkellä on vielä raha ja monimutkainen romanialainen byrokratia.

Palatessamme takaisin Bukarestiin pysähdyimme ruokkimaan tarhan tien varressa majailevia koiria. Salla kävi viemässä evästä myös erään hökkelin pihassa asuville valloittaville pikkukoirille, jotka ilosta pomppien tulivat popsimaan nappuloita ja herkkuja. Muut torpan kymmenkunta koiraa olivat kuolleet talven aikana liikenteestä, lumesta ja pakkasesta johtuen. Koska 8.3.2014 oli Euroopan kattava mielenosoituspäivä Romanian koirien massatappamisia vastaan, pyörähdimme Bukarestin tapahtumassa. Sateisesta ja koleasta säästä huolimatta paikalla oli valtava joukko koirien rääkkäysbisnekseen kyllästyneitä ihmisiä, jotka vaativat käyttöön kestäviä keinoja koirakannan hallintaan. Glinan tarhan vierailun valokuvagalleria täällä >

Illan päätteeksi istahdimme pasta-annosten ääreen vaihtamaan ajatuksia Glinan tarhan Carmenin kanssa. Päivä oli tiivis, kuten Romanian-reissuilla aina, ja muutama ekstratunti vuorokauteen olisi kullanarvoinen. Luottoystävämme Carmen on pitkän linjan eläinsuojelija, tehokas, tasaisen optimistinen ja käytännössä lannistumaton nainen, joka ei pidä itsestään turhaa meteliä. Tuskin mikään saa häntä tolaltaan, ja hän nauttiikin laajaa luottamusta romanialaisen, varsin kirjavan eläinsuojeluväen keskuudessa.

9.3.2014: Kovan onnen aamu

Odotimme hotellilla Andaa ja Alinaa, jotka saapuivat reilusti myöhässä kirjavien uutisten kanssa. He olivat ottaneet kyytiin kaksi koiraa: nuoren, juoksuillaan olevan nartun, jota urokset olivat jahdanneet sekä uljaan, saksanpaimenkoiratyyppisen uroksen, joka tyynenä lepäili häkissä auton takaosassa. Yrittäessään ottaa aikataulua kiinni, Alina oli ajanut raskaalla kaasujalalla suoraan poliisien haaviin saaden 100 leun (noin 20 eur) sakot. Autosta oli toinen eturengas tyhjä, ja huoltoaseman pihassa eräs mies törmäsi Alinan ja Andan auton perään syyttäen heitä tilanteesta ja vaatien 2000 leun (noin 500 eur) korvausta. Riidan selvittäminen jäi kesken, ja osapuolet päättivät jatkaa kinastelua seuraavana päivänä.

Sylissäni istuva pieni pekingesemix-poika läähätti kissanruoanhajuisella hengityksellään ikkunaa huuruun. Olimme ottaneet sen talteen ruoanhakureissulla Hornbach-tavaratalon parkkipaikalta ennen kuin rankkurit ehtivät sen kimppuun. Anda kertoi nähneensä sen siellä muutaman viikon ajan, muttei ollut onnistunut saamaan sitä kiinni. Nyt se kuitenkin tapahtui kissan herkkujen avulla. Iloinen ja reipas koira oli kuitenkin hyväkuntoisen oloinen, sillä oli jäntevä vartalo ja kiiltävä turkki. Andalla oli sille nimikin valmiina: Trombet. Niin Trombetista tuli yksi Andan tarhan 120 asukista. Tätä kirjoittaessa Trombet on varattu omaan kotiin Iso-Britanniaan.

Kiitos viime päivien vesisateen, tarhalla oli liejua ja kuraa kaikkialla. Onneksi ei siinä määrin kuin eilen Glinalla, mutta tassujen temmellyksessä rapa roiskui joka suuntaan. Sallaa kuvausrekvisiittana käyttäen kuvasimme kymmeniä erinäköisiä ja -kokoisia koiria adoptio-ohjelmaamme. Joukkoon mahtui touhua täynnä olevia koiranpentuja, rauhallisia isokoiria, räksyttäviä fifejä, ilohepuleita saavia entisiä kotikoiria, jotka omistajat olivat hylänneet, kunnalliselta pelastettuja koiria, jotka ujosti painautuivat vasten rapsutuksia tarjoavaa ihmistä, vanhuksia, joilla olisi vielä paljon annettavaa ihmisille… Andan tarhalla vierailun valokuvagalleria täällä >

Kuoriuduttuamme muta-asuista hurautimme illan päätteeksi Mihaela Soaren luo Targovisteen, joka sijaitsee noin 70 km päässä Bukarestista. Kontrasti etenkin perjantaiseen Rosiorin kunnallisen tarhan visiittiin, missä lohduttomuus oli käsin kosketeltavissa, tuntui rajulta. Mihaelan ja hänen äitinsä talossa asui parisenkymmentä onnellista, hyvin hoidettua koiraa ja kissaa. Saimme tuntea romanialaista vieraanvaraisuutta parhaimmillaan, ja meitä kestitettiin raskaan päivän jäljiltä toinen toistaan maukkaammilla ruoilla. Hotellille palatessamme meitä odotti vielä valokuvien ja muistiinpanojen läpikäynti sekä ah, pakkaaminen. Mihaelan vierailun valokuvagalleria >

10.3.2014: Kotiin. Bukarest-München-Helsinki

Parin tunnin yöunien jälkeen lentokenttä kutsui Siniä ja Sallaa, jotka lensivät koti-Suomeen kolmen onnekkaan koiran kanssa. Itse matkustin muutamaa tuntia myöhemmillä lennoilla mukanani 5 karvakaveria. Erillisillä lennoilla maksimoimme tuotavien koirien määrän.

Moni täällä esiintyneistä koirista löytyy kotia etsivien joukosta adoptio-ohjelmastamme. Lue lisää >

– Matkakertomuksen kirjoitti Taija Jolanki

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa