Päivitetty 12.06.2019

Kulkurien pop up -ravintola avattiin Tampereelle 8.6. Kiitokset asiakkaille ja apureille!


Pop up -ravintolan herkkuja ja herkuttelijoita. Myynnissä oli mm. lettuja, kuppikakkuja ja suolaisia piirakoita.Tampereelle avattiin Kulkurien pop up -ravintola 8.6.2019. Päivä valkeni kauniina ja muutamia innokkaita ostajia oli jo odottamassa, kun myyntipisteen pystyttäjät saapuivat paikalle.

Herkuttelijoita alkoi saapumaan tasaista tahtia ja noin neljän tunnin päästä 10 litran ämpärillinen lettutaikinaa oli paistettu letuiksi! Muutkin tuotteet hupenivat niin nopeaan tahtiin, että jouduimme pistämään kojun takaisin pakettiin odottamaan seuraavaa kertaa.

Tarjolla oli tuttuun tapaan vegaanisia herkkuja. Tällä kertaa leipojamme lähtivät myös innokkaasti mukaan muuttamaan reseptejä gluteenittomiksi.

Lämmin kiitos kaikille herkkusuille! Päivän tuotto oli 345,20 euroa, joka suunnataan kokonaisuudessaan Kulkurien kestävään eläinsuojelutyöhön.

Kiitos kaikesta avusta Johanna Piirainen, Johanna Syrjä, Niina Laakso, Krista Jokinen, Outi Kekkonen, Outi Lerhbäck, Oona Lavikainen, Mami Mizukawa, Essi Savio, Lauri Sulander ja Minna Neuvonen! Ilman teitä tapahtuma ei olisi toteutunut.

Kiitos myös uudelle tukijallemme puistoravintola Rillingille, jonka saniteettitiloja saimme käyttää. Koirat ovat jatkossakin tervetulleita omistajiensa kanssa Rillingin terassille Hämeenpuistoon!

Päivä oli kaiken kaikkiaan niin onnistunut, että pidämme toisenkin ravintolapäivän tänä kesänä!

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa