Päivitetty 16.04.2014

Kuulumisia Virosta: Muutoksia Viron toiminnassa


Yhdistyksillä tulee aina joskus aika, jolloin toimintatapoja täytyy uudistaa ja resurssien käyttöä tarkistaa. On myös mietittävä, mikä on yhdistykselle järkevää ja mihin suuntaan toimintaa halutaan kehittää, missä apuamme tarvitaan kipeimmin ja onko jotain mistä voimme vähentää.

Näistä syistä, sekä siitä, että virolaiset koirat löytävät niin kovin huonosti omia koteja Suomesta nettisivujemme kautta, olemme päättäneet muuttaa toimintatapoja Viron päässä.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että virolaiset koirat eivät löydy enää aktiivisesti kotia etsivistä koirista vanhaan tapaan. Rakveren tarhan auttamista emme ole kuitenkaan lopettamassa. Rakverella ja Viron koirilla ylipäätään on sen sijaan nyt uusi väylä, missä voimme entistä paremmin tuoda julki, mitä kaikkea oikeastaan Viron päässä tapahtuu ja millaisia koiria siellä etsii kotia. Tavoitteena on tämän myötä myös nostattaa Viron toimintaa enemmän näkyville ja suunnata Viron resurssit siihen auttamiseen, mikä heitä parhaiten ja tehokkaimmin auttaa eteenpäin.

Virolaisia koiria voi edelleen adoptoida. Adoptiot tapahtuvat käytännössä niin, että Rakveren esittelysivun kautta jokaisella on pääsy Rakveren tarhojen omille nettisivuille, missä näkyvät kaikki tarhalla kotia etsivät koirat. Mikäli joku koira herättää mielenkiinnon, voi koirasta kysellä lisää ohjeiden mukaan. Yhdistys selvittää koiran taustat ja tämän hetkisen tilanteen, luonteen jne. ja on valmis auttamaan adoptiossa kuten ennenkin. Koirat tulevat edelleen kaikkien maahantuontisääntöjen ja -määräysten mukaisesti kirjattuna TRACES-järjestelmään Suomeen yhdistyksen kautta.

Kuulumisia Virosta-sivulta näet myös kuulumisia sekä tarhalta että siellä asuvilta koirilta. Kerromme myös mahdollisesti apua tarvitsevista ja hyvin adoptiokelpoisista koirista aina kun mahdollista, sekä matkakertomuksia Viron matkaajilta.

Järjestämme myös kampanjakeräyksiä aina tarpeen vaatiessa. Koko ajan kerätään varoja, jotta voimme ylläpitää sterilointikampanjaa.

Muista kampanjakeräyksistä tiedotetaan sekä Kuulumisia Virosta-sivulta että Ajankohtaista-osiossa. Lisäksi tulemme mainostamaan näitä kampanjoita myös facebook-sivuillamme. Ruoka- ja tavaralahjoituksia otamme edelleen vastaan ja kuljetamme ne Viroon. Tarkemmat tiedot näistä löytyy Tavaralahjoitukset-sivulta.

Alla olevasta kuvasta näet, miten löydät sivuiltamme Viron toiminnasta lisää tietoa. (saat kuvan suuremmaksi klikkaamalla)

Näin löydät perille!

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.