Kodin saanut: LIIA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

LIIA

* n. 1 v

* Narttu

* Virossa

 

 

 

Liia asustaa tällä hetkellä Rakveren tarhalla. Tämä tyttö on tuotu tarhalle väkivaltaisesta kodista, missä Liiakin on saanut oman osansa.

Aluksi arka Liia piiloutui koppiinsa mutta hetken odottelun jälkeen uteliaisuus voitti ja Liia tuli varovaisesti tervehtimään. Lenkillä jännitys laantui, Liia osasi hienosti ottaa kontaktia taluttajaansa ja käveli hihnassa varsin mallikkaasti. Liia rakastaa rapsutuksia ja kesken lenkin heitti tämä tyttö itsensä selälleen rapsutuksia saamaan. Lenkillä vastaan tuli myös toinen koira, minkä kanssa Liia halusi pistää heti leikiksi. 🙂

Liia tulee toimeen narttujen ja urosten kanssa, joten tulevassa kodissa voisi olla koirakaveri odottamassa. Liia on nuori ja aktiivinen koiraneiti, joka kaipaa liikunnan lisäksi myös rohkaisua ja tukea tulevalta omistajaltaan jännittävissä tilanteissa.

Liia on noin vuoden vanha, korkeutta löytyy noin 50-60 cm ja painoa tällä hoikalla tytöllä on noin 25 kg.


                                                                                          Päivitetty 15.11.2012

Liia haettiin takaisin omaan kotiinsa.

Päivitetty 23.12.2012

Yhteydenotot Sailalle.

 

 

 

 

 

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: