Kodin saanut koira: LITTLE TAIL

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

Lt prof

 

LITTLE TAIL

* arvioitu syntymäaika 08/2014

* uros

 

 

 

 

21.11.2014
Little Tail on saanut nimensä töpöhäntänsä mukaan. Tämä nuori hurmuri on löydetty yhdessä kahden muun pennun kanssa kadulta, joka on Romanialaisittain melko tavallista. Onneksi tässä tapauksessa löytäjä oli Asociatia A Doua Sansan Ioana ja Little Tail kavereineen päätyivät Glinan tarhalle turvaan. Nyt Litle Tailille aukeaa mahdollisuus etsiä sitä omaa kotiaan kauttamme.

Little Tail on iältään 2,5-3 kk uros, joka asusteli Glinan tarhan kindergardenissa usean muun pennun kanssa. Little Tail jäi kuitenkin muiden jalkoihin ja joutui alistumaan muille, joten Little Tail siirtyi Ioanan kotiin hoitoon, jotta muut eivät pääse sitä kiusaamaan. Litlle Tail on nyt n. 3 kilon painoinen joten jää aikuisenakin siihen 10 kilon hujakoille ja tulee olemaan kooltaan pienehkö keskikokoinen koira.

Luonteeltaan Little Tail on reipas ja sosiaalinen pikku tirriäinen, mutta osaa kuitenkin myös rauhoittua, eikä kaahota kokoaikaa pää kolmantena jalkana. Ioana on kuvaillut Little Tailia fiksuksi pennuksi, joten oppimiskykyäkin mahdollisesti riittää. Muiden pentujen kanssa Little Tail tulee mitä mainioimmin toimeen.
Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella.

Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessasi täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan, yksinolo ei suju heti itsestään ja tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Urospennut kastroidaan tapauskohtaisesti, noin 7-9 kuukauden ikäisinä. Mikäli Little Tail tulee Suomeen kastroimattomana, tuleva koti sitoutuu kastroimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu kastroinnin kustannuksiin 25% osuudella. Olethan yhteydessä yhdistykseen ennen kastrointia.

25.11.2014
Little Tail on varattu omaan kotiinsa Suomeen.

29.12.2014
Little Tail  saapui omaan kotiinsa Suomeen 28.12.2014.

Harkitut yhteydenotot otti vastaan Johanna Lisko.

Kuvat aukeavat klikkaamalla isommiksi.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: