Kodin saanut koira: LOKI (nyk. Lucky)

Syntymäaika: 02/2015
Sukupuoli: uros
kastroidaan
Sijainti: Romaniassa (M.G. Sanctuary)
Kokoarvio:


5.9.2016

Romanian kaduilla elävistä kodittomista koirista suuri osa päätyy kunnallisille tarhoille. Kunnallisia tarhoja on monenlaisia ja niiden elinolosuhteet vaihtelevat. Yhteistä niillä on se, että ne ovat aivan liian täynnä koiria, joilla on äärimmäisen pienet mahdollisuudet selvitä sieltä ulos hengissä. Odain tarha on yksi siisteimmistä kunnallisista tarhoista. Siellä koirista pidetään edes vähän huolta ja niitä kohdellaan suurimmaksi osaksi lempeästi.

Muutama kuukausi sitten Odain kunnallisen tarhan ylläpitäjä oli soittanut yhteistyökumppanillemme Carmen Mandesculle ja pyytänyt ottamaan joitakin koiria tarhalta turvaan. Niiden entinen omistaja oli tuonut ne tarhalle ja ylläpitäjää pelotti, että ne eivät kiltin luonteensa vuoksi tule selviämään tarhalla. Valitettavasti Carmenin oma tarha on tupaten täynnä, eikä saanut koiranelikkoa omiin hoiviinsa. Koirat saatiin kuitenkin Carmenin toimesta Mihain M.G. Sanctuaryn tarhalle ja nyt ne etsivät kotejaan Kulkurien adoptio-ohjelmassa.

Loki on luonteeltaan ystävällinen ja sosiaalinen nuori koirapoika. Loki suhtautuu ihmisiin erittäin kohteliaasti ja avoimesti, ja antaa muun muassa käsitellä itseään hienosti. Nuoresta iästään huolimatta se odottelee rauhallisesti häkkinsä luokse saapuvia vieraita, eikä häsellä turhia tai tee itsestään suurta numeroa. Tarhalla ollessaan Lokin ei ole juurikaan kuultu haukkuvan, joten sen voisi ajatella soveltuvan myös kerrostaloon.

Loki jakaa häkkinsä todella monen muun koiran kanssa ja joukossa on myös useita pentuja. Koira kuitenkin suhtautuu kaikkiin rauhallisesti ja tulee näiden kanssa mainiosti toimeen. Toisinaan häkin pennut rähisevät ja kiusaavat vanhempia koiria, mutta näissäkin tilanteissa Loki pärjää hienosti. Hermojaan menettämättä se lähinnä väistää riekkuja ja poistuu paikalta. Voisi siis kuvitella, että Lokin tulevassa perheessä voisi olla koirakaveri.

Loki on reilun vuoden ikäinen uroskoira. Kooltaan se on 50-55 cm korkea ja painaa tällä hetkellä noin 17 kg.

12.9.2016
Niinkuin sanonta kuuluu: koiraa ei ole karvoihin katsominen. Siltikin hyvin useasti mustat koirat joutuvat odottamaan tarhalla kotiaan aivan liian pitkään. Toisin kävi Lokin kohdalla. Sen oma perhe on löytänyt sen ja tänään Loki on varattu rakastavaan loppuelämän kotiin. Onnea Loki ja perhe!

21.10.2016
Loki (nyk. Lucky) lensi 16.10. Suomeen oman perheensä luokse. Siitä päivästä tuli yhteisen loppuelämän onnellinen alku <3 Vielä kerran suuret onnittelut perheelle sekä tietenkin Luckylle!

—————————————————————————————————————-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Loki saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Loki on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö Nora Anttila.

 

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: