Kodin saanut koira: LUPA

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

23.10.2014

23.10.2014

 


LUPA

* n. 2-2,5 v

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa.

 

 

 

10.1.2014
Tapasin Lupan Romaniassa viime vuoden lokakuussa. Kiinnitin koirapaljouden keskellä huomiota tavallisen näköiseen, tavallisen kokoiseen koiraan, jolla oli valtavan lempeä olemus.Sen katse seuraili ihmisiä rauhallisesti ja kiinnostuneesti koko ajan ja se hakeutui lähellemme huomaamatta, tekemättä itsestään numeroa. Hulinan ja vilinän keskellä seurailin koiran touhuja toisella silmällä ja huomasin sen olevan varsin tasapainoisen oloinen yksilö. Se ei ajatunut kärhämiin toisten koirien kanssa, vaikka tilanne Onevet klinikan hoitolassa olikin vierailustamme johtuen riehakas, koiria ajatellen jopa sterssaava. Lupa pysytteli suurimmaksi osaksi sivummalla ja välillä se ajautui leikkiin pentujen kanssa. Irinaa, klinikan työntekijää, pelastajaansa, Lupa seurasi palvovalla katsellaan herkeämättä ja heidän kahden välinen ystävyys ei jäänyt kenellekään epäselväksi, niin luottavaisesti ja avoimesti Lupa nojautui Irinaan haukkukuoron melskeen keskellä, ihan kuin maailmassa ei muuta olisikaan.

Lupa asui ennen kadulla, yhteisökoirana lähellä Irinan ja tämän äidin asuntoa Bukarestissa. Syyskuussa, koiravihan yllyttyä huippuunsa, rankkurit saapuivat ottamaan kiinni myös Lupan ja muut samalla kulmilla asuvat sosiaaliset, kiltit, ystävälliset koirat, joita naapurusto oli ruokkinut pitkään. Irinan äiti soitti tyttärelleen ja Irina kiirehti paikalle pelastaakseen Lupan ja sen muut koirakaverit. Irina onnistui saamaan kolme muuta koiraa turvaan autoonsa, mutta Lupaa ei näkynyt missään. Irina etsi ja etsi, kunnes löysi Lupan säikähtäneensä piileskelemästä auton alta. Irina kantoi Lupan omaan autoonsa ja vei sen työpaikalleen, Onevet klinikan hoitolaan.

Lupa on oppinut toimimaan ensin kadulla, selviten ja säästyen tappeluilta, rankkureilta, nälältä ja pelolta ja sitten klinikan täpötäydessä hoitolassa, kymmenien muiden koirien kanssa. Lupa osaa puhua koiraa todella hyvin ja sen kanssa on helppo myös ihmisen hakeutua samalla aaltopituudelle. Lupa tulee hyvin toimeen niin uros- kuin narttukoirienkin kanssa. Ruokaansa se saattaa alkuun puolustaa muilta koirilta, mutta ei ihmisiltä.Vierasta ihmistä kohtaan Lupa on ensin aavistuksen ujo, mutta ei missään nimessä arka. Lähinnä Lupa on vaatimaton, eikä se hötkyile.Lupa osaa myös rentoutua, jopa tarhaoloissa se heittäytyi kiviseinää vasten nauttimaan syksyn viimeisistä auringonsäteistä.

Lupassa virtaa varmasti saksanpaimenkoiraa jossain määrin, mutta varmasti myös jotain muuta rotua. Kotioloissa herkkä, älykäs tyttö tarvitsee ensin aikaa sopeutumiseen ja uuden kotimaan tapojen opetteluun ja kotiuduttuaan, kun Lupa tulee mitä todennäköisimmin reipastumaan ja tarvitsemaan näin ollen reippaasti nuorelle koiralle sopivaa tekemistä, liikuntaa ja virikkeitä, sekä koulutusta tietenkin. Lupan kanssa pitää opetella alusta niin hihnassa kävely kuin sisäsiisteyskin ja uuden perheen tulee sitoutua Lupan ohjaamiseen pitkäjänteisesti ja positiivisin metodein.

Lupa on noin 2-2,5 vuotias ja se on jo steriloitu. Kooltaan Lupa on lähellä saksanpaimenkoiraa, korkeutta on noin 55-60 cm ja painoa arviolta 30 kg.

Lupa ei ole tarhaoloissa kova haukkumaan, joten sen koti voisi sijaita kerrostalossakin. Lapsiperheeseen Lupaa voisi ajatella luonteensa puolesta, mutta ujoutensa takia emme suosittele sitä alle kouluikäisten lasten kanssa samaan taloon. Lupa on kadulla elänyt lähes tulkoon lasten keskellä, eikä se koskaan ole ollut aggressiivinen. Kissoista Lupa ei tykkää ja se saattaa jahdata niitä, joten etsimme Lupalle kissatonta kotia.

Lupa etsii ehdottoman sitounutta, harkittua ja tasapainoista kotia loppuelämäkseen.

23.3.2014
Tapsimme Lupan jälleen maaliskuussa Romanian reissullamme. Kauniista spk-sekoituksesta jä päällimmäisenä mieleen sen vaatimattomuus ja hyväntahtoisuus. Vaikka Lupaa jännittikin aavistuksen  olla vieraiden ihmisten piirittämänä ilman koppiin jäänyttä koirakaveriaan, se käyttäytyi kauniisti ja ystävällisesti. Uskon ehdottomasti, että Lupa tulee omassa kodissa, turvallisessa ja luotettavassa ilmapiirissä avautumaan nopeasti ja uskon myös, että siitä tulee vielä löytymään leikkisä puoli, joka ei karun elämän pyörityksessä ole vielä saanut sijaa Lupan elämässä.

Lupalle olisi ihanaa, jos sen tulevassa kodissa olisi valmiina koirakaveri, tai useampikin, joista Lupa saisi ottaa tukea ja mallia uuden elämän opettelussa. Lupa pärjäisi varmasti myös ainoana koirana, jolloin tietysti omistajan täytyy panostaa Lupan rohkaisemiseen hieman enemmän.

Lupa on jälleen yksi hiomaton timatti, joka odottaa poimijaansa. Jäämme odottamaan sitoutuneen, motivoituneen ja rakastavan kodin ilmoittautumista.

8.6.2014
Touko-kesäkuun vaihteessa Kulkurien aktiivit tapasivat Lupan Romaniassa ja heidän ensimmäinen kommenttinsa oli; “Aivan ihana!”. No tottahan se onkin, Lupa on valloittava, hyväntuulinen, lempeä, vaatimaton ja kaunis koira. Se viettää edelleen päivänsä isossa koiraporukassa ja sulautuu joukkoon vaivattomasti. Lupa väistyy mieluummin kuin haastaa riitaa, eikä se pyri olemaan huomion keskipisteenä tai ensimmäisenä paikalla, vaan tyytyy sivusta seuraajan rooliin ja odottaa rauhallisesti vuoroaan.
Lupasta on helppo sanoa, että se tulee olemaan vielä jollekin onnekkaalle maailman paras ja uskollisin ystävä.

Uusia kuvia lisätty helteisestä Bukarestista.

15.7.2014
Heinäkuun matkalla Kulkurien aktiivit tapasivat jälleen Lupankin.
Valitettavasti kuuma kesä ja pitkittynyt elo stressaavissa olosuhteissa liian monen koiran ja liian ison hulinan keskellä ei ole tehnyt hyvää herkälle Lupalle.
Kiltti ja lempeä Lupa on alkanut osoittaa väsymyksen merkkejä, se ei jaksa etenkään häslääviä pentuja kimpussaan ja nostaa niille huuliaan ja hakeutuu sivummalle.

Pääsääntöisesti Lupa on ok toisten koirien kanssa, ja kotioloissa se aivan varmasti tasaantuu vielä entisestään. Ihan pienen pennun kaveriksi tai kovin energiseen lapsiperheeseen emme Lupaa suosittele, koska se arvostaisi varmasti eniten omaa tilaa ja rauhaa, siinä missä pitkiä kävelyitä ja riittävää liikuntaakin, koirakaverin kanssa tai ilman.

Ihmisten, vieraidenkin, Lupa antaa käsitellä itseään, tarkistaa hampaansa (hieman hammaskiveä!) ja nauttii selkeästi rauhallisesta rapsutushetkestä.

Missä viipyy Lupan oma koti?

Lisätty uusia kuvia ja video.

13.11.2014
Tapasimme Lupan lokakuun lopussa Romaina matkallamme.

Valitettavasti Lupa on jouduttu siirtämään rauhallisemmasta hoitopaikasta ruuhkaiseen ja stressaavampaan ympäristöön klinikan hoitolan puolelle, missä koiria on reilusti yli sata.

Lupalle ei siis kuulu erityisen hyvää, herkkänä koirana se on suuressa laumassa altavastaaja ja meneekin syömään viimeisten koirien joukossa. Lupa on laihtunut ja sen olemus ja alakuloinen. Lupa ei provosoi toisia koiria, se mielummin väistää kaikissa tilanteissa, ja niinpä vahvempitahtoisten koirien on helppo huomauttaa sille joka asiasta.

Ihmisiä kohtaan Lupa on liikuttavan ystävällinen, hieman varovainen, mutta erittäin kiltti. Se pysyttelee inhottavassa tihkusateessa paikallaan ja nauttii rapsutuksista ja lähellä olosta, vaikkei se sille kovin tuttua olekaan.

Toivottavasti Lupaa vihdoin onnistaa ja ehkä se voisi päästä jo jouluksi kotiin oppimaan kaikessa rauhassa, ymmärtävässä ja johdonmukaisessa ilmapiirissä kotikoiran oppeja?

10.2.2015
Lupa on varattu omaan kotiin Suomeen!

15.3.2015
Lupa matkusti omaan kotiin Suomeen 14.3.2015.

5.8.2015
Saimme Lupan perheeltä kotikuulumisia. Kiitoksia näistä ja ihanaa loppukesää teille!

“Moi! Lupa on ollut meillä nyt 4 kuukautta. Vain 5 päivää Lupan saapumisen jälkeen jouduimme jättämään hyvästit rakkaalle Kustillemme, melkein 10-vuotiaalle irlisveteraanillemme. Siitä hiljaisuutemme.

Nyt Lupa siis elelee varsin mukavaa koiranelämää kahdestaan kohta 6-vuotiaan Leevi-irliksemme kanssa. Lupan paino on noussut kolmisen kiloa (enimmäkseen täyttä lihasta!) ja turkki on vaihtunut pehmeästä “pentukarvasta” melko karkeaksi. Hammaskivestä ei ole enää tietoakaan. Lupa syö siis raakaruokaa.

Ensimmäisen viikon ajan Lupaa vähän jännitti ja neiti arasteli vähän kaikkea, mutta melko pian alkoi Lupan aito luonne paljastua. Isoille autoille ja mopoille piti räyhätä oikein kunnolla ja kohti ajavat polkupyörätkin saivat oman osansa! Tämän poiskitkeminen on meillä vielä työn alla.

Olemme käyneet muutamia kertoja koirapuistossa (meillä on täällä yksi Suomen suurimpia koirapuistoja, jossa on oikeasti tilaa juosta!) ja erilaisissa paikoissa, jotta Lupa saisi mahdollisimman paljon kokemusta. Kävimme jopa lemmikkimessuilla, jossa Lupa kokeili Kulkureiden halikoirana olemista. Ihan mukava kokemus meille kaikille!

Yksi asia on Lupan mielestä ihan parasta ja se on juokseminen! Tämä asia kävi meille selväksi, kun tutustutin Lupaa polkupyörään. Lupa juoksi heti pyörän vierellä niinkuin se olisi tehnyt sitä aina! Ja mitä vauhtia! Itse en pysty polkemaan sitä vauhtia, mitä Lupa tahtoisi mennä jos se vaan saisi laukata. Yritän kyllä pitää vauhdin ravissa, mutta välillä on kiva antaa Lupan päästellä täysillä, kun se siitä niin ilmiselvästi tykkää.

Ajattelimme viedä Lupan joku kerta vinttikoirien maastoharjoituksiin, jossa pääsisi juoksemaan “pupun” perässä. Ainakin lintujen ja oravien perässä se juoksee ihan luonnostaan.

Myös paimentaminen tuntuu olevan Lupalla verissä. Ainakin Leeviä pitää silloin tällöin käydä näykkimässä nilkoista, kun se on Lupan mielestä väärässä paikassa…

Olisi aikomuksena käydä kokeilemassa myös lammaspaimennusta tässä joku päivä.

Tässä vähän kuvia Lupasta kesälomalla.”

 

Lupan varaajana toimi Salla.

Video kuvattu Onevetissa 10.7.2014

Kuvat aukeavat isommiksi ja selautuvat eteenpäin klikkaamalla.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: