Kotia etsivä koira: MARILYN M (Muusikko-pentue)

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
12.3.2023

Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu useita satoja koiria. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri, koirat hoidetaan ja niiden elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Marilyn M on tullut tarhalle vuonna 2021 11 muun sisaruksensa kanssa. Marilynin lisäksi Muusikkopentueeseen kuuluu Elvis, Ludovico, Sting, Lennon, Morrison, Hendrix, Whitney H, Billie E, Katy P, Cyndi L ja Michael J. Pennuista jo muutamat ovat päässeet muuttamaan omaan kotiin Suomeen, mutta vielä moni niistä odottaa oman perheen löytymistä tarhalla.

Marilyn M on viettänyt tarhalla lähes koko elämänsä ja ymmärrettävästi kasvanut hiukan ujoksi ja tottumattomaksi tytöksi. Marilyn asustelee Cosoban tarhan pihalla vapaana isossa koiralaumassa, missä se jää innokkaampien koirien varjoon. Marilyn viettää päivänsä taka-alalla, poissa konflikteista ja tarhan stressaavasta ilmapiiristä. Marilyn on tarhalla sellainen näkymätön tyttö, jota ei koiralaumassa huomaa.

Vieraan ihmisen lähestyessä, Marilyniä selvästi vähän jännittää, mutta kun aktiivimme heittävät Marilynille nameja, innostuukin se kovasti herkuttelemaan ja sen silmissä välkähtää ilo ja innostus. Omassa kodissa, turvallisessa ilmapiirissä Marilynistä kuoriutuisi varmasti ihan erilainen koira.

Marilyn hengailee tiiviisti ystävänsä Betten kanssa. Muuten Marilyn vaikuttaa varovan muita tarhan koiria, eikä halua tehdä itsestään numeroa, vaikka vaikuttaakin tulevan sopuisasti toimeen muiden koirien kanssa.

Marilynistä välittyy alistuva ja varovainen fiilis, ja kovasti toivoisimme että tämä herttainen mutta ujo tyttö löytäisi sille täydellisen kodin. Marilyn etsii rauhallista perhettä, joka kärsivällisesti ja positiivisilla koulutusmenetelmillä voisi opastaa Marilynin kotikoiran elämän saloihin. Rohkea, lempeä koirasisko tai -veli voisi olla Marilynille juuri se oikea buusti alkaa todella nauttia elämästä.

Marilyn M on kooltaan noin 50 cm ja 20 kg.

Päivitykset

13.7.2023

Voi Marilyn-kulta. Marilyn on jäänyt tarhaoloissa varsin tottumattomaksi ja araksi koiraksi. Tällä hetkellä Marilyn välttelee ihmistä ja pakenee ihmisen lähestyessä. Se pärjää vapaana pihan koiralaumassa hyvin ja onkin taitava kommunikoija. Valitettavasti Marilynin ihmisarkuuden takia Marilynin kodin etsintä keskeytetään toistaiseksi.

12.3.2023
Yhdistyksen aktiivit tapaavat Marilyn M:n taas Cosoban tarhalla vieraillessaan helmikuussa. Marilyn viettää edelleen päivänsä tarhan pihalla koiralaumassa asustellen ja pitää kohteliasta etäisyyttä niin ihmisiin kuin pihalla tapahtuviin konflikteihinkin.

Marilyn seuraa meinikiä vähän kauempaa ja vieraan ihmisen lähestyessä sitä selvästi vähän jännittää, mutta kun aktiivimme heittävät Marilynille nameja, innostuu se kovasti herkuttelemaan. Marilyn hengailee tiiviisti ystävänsä Betten kanssa. Muuten Marilyn vaikuttaa varovan muita tarhan koiria, eikä halua tehdä itsestään numeroa.

Marilynistä välittyy alistuva ja varovainen fiilis, ja kovasti toivoisimme että tämä herttainen mutta ujo tyttö löytäisi sille täydellisen kodin. Rohkea, lempeä koirasisko tai -veli voisi olla Marilynille juuri se oikea buusti alkaa todella nauttia elämästä.

Marilynille lisättiin myös runsaasti uusia kuvia ja videoita.

21.10.2022
Kulkurien aktiivit tapasivat hellyttävän Marilyn M:n syyskuussa Romanian reissulla. Marilyn on edelleen melko tottumaton vieraisiin ihmisiin. Se pyörii tarhan pihalla vapaana ja siellä toimijat pääsivätkin näkemään sen. Marilyn hengailee aktiivien lähellä, mutta pitää etäisyyttä. Se on kuitenkin utelias ja saattaa aina välillä tulla haistelemaan lähempää. Ihmiset kuitenkin ovat Marilynille vielä jännittäviä ja Marilyn siirtyykin pois, jos ihminen pyrkii sen lähelle.

Marilyn osaa erittäin hienosti ottaa itse etäisyyttä ja jos jokin tilanne on sille liian jännittävä, ottaa hän hienosti itse tilaa. Tämä kultainen herkkis varmasti tarvitsee aikaa kaiken uuden totutteluun, mutta olisi varmasti kunnon aarre omien ihmisten kanssa.

Profiiliin on lisätty uusia kuvia ja videoita.

17.6.2022
Aktiivit tapasivat Marilyn M:n kesäkuussa aktiivimatkalla. Marilyn asustelee edelleen vapaana tarhan pihalla koiralaumassa. Aktiivien pysähtyessä hengailemaan koiralauman kanssa pysyttelee Marilyn aktiivien lähellä yhdessä muiden koirien kanssa. Marilynia kuitenkin jännittää kaikki tapahtuva, ja hän päätyykin seurailemaan tapahtumia hieman sivummalta.

Marilyn on luonnollisesti tarhapentuna vielä tottumaton uusiin ihmisiin ja tilanteisiin. Hän menee kauemmas, kun otetaan kuvia ja videota, ja lopulta tassuttelee rauhallisesti pois tilanteesta. Kun Marilynia ei huomioinut, hän uskaltautui pysyttelemään lähellä, mutta täyden huomion saadessaan jännitys kasvoi niin suureksi, että hän päätti poistua paikalta.

Lisätty kauniista neidistä uusia kuvia ja pari videota.

27.3.2022
Viimeinkin pääsimme tapaamaan Marilyn M ja keräämään uusimmat päivitykset sekä videot! Marilyn on onnekkaassa asemassa, sillä se saa asustella Cosoban tarhan pihalla vapaana. Marilyn tulee hienosti toimeen muiden pihan koirien kanssa. Se ei aiheuta riitaa ja välttelee konflikteja. Se mieluusti väistää häslääviä koiria ja onkin parhaimmillaan pienemmissä porukoissa.

Vierailumme aikana Marilyn ei hakeudu ihmisten seuraan, se on kovin tottumaton ihmisiin. Ihmiset tuntuvat jännittävän sitä ja se siirtyykin lepopaikaltaan heti pois, jos ihminen tuppautuu liian lähelle sen seuraan. Marilyn nauttisi rauhallisista kotioloista, jossa päiviin kuuluisi tutut ja turvalliset rutiinit. Marilynin kodissa voisi hyvinkin olla mukava koirakaveri tukemassa kotiutumista.

29.1.2022
Muusikkopentueen herttainen Marilyn M. on ikäväkseen jämähtänyt tarhalle ja ehtinyt kasvaa jo vuoden ikään, joten se siirretään aikuisten koirien kategoriaan. Valitettavasti viimeisimmällä aktiivimatkalla ei päästy tapaamaan Marilyniä, joten ajantasaiset päivitykset saavat hiukan vielä odottaa. Muusikkopentueen muut sisarukset ovat kuitenkin iloisia ja meneviä nuoria koiria. Ne leikkivät sopuisasti koirakavereidensa kanssa ja seurailevat aktiiviemme puuhia etäämmältä. Muusikkopentue vaikuttaa hiukan tottumattomalta ihmisen suoraan kosketukseen.

16.8.2021
Marilyn M on päässyt mukaan Kulkureiden adoptio-ohjelmaan ja etsii omaa kotia


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Marilyn saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Marilyn M on steriloitu ja mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin adoptioprosessin kuvaukseenluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja adoption kustannuksiin.

Marilyn M:n yhteyshenkilönä toimii Outi Kekkonen