Kodin saanut koira: MARY (M-team)

Syntymäaika:
Sukupuoli:
Sijainti:
Kokoarvio:

07/2015

07/2015

MARY

* arvioitu syntymäaika 09/2014

* narttu

* steriloitu

* Romaniassa

 

 

 

 

15.7.2015

Mary on löydetty sisaruksiensa kanssa lumimyrskyn keskeltä viime vuoden lokakuussa. Kuudesta pienestä pennusta vain neljä selvisi koettelemuksistaan ja näistä neljästä Mary, Minimax ja Mounty pääsivät Kulkurien adoptio-ohjelmaan.

Mary, Minimax ja Mounty asustavat tällä hetkellä Asociatia A Doua Sansan ylläpitämällä Glinan tarhalla. Kaikki sisarukset ovat luonteeltaan reippaita ja uteliaita koiranalkuja. Rohkeus on valttia näiden junioreiden mielestä ja he kohtaavatkin uudet ihmiset hurjalla määrällä itsevarmuutta ja iloisuutta.

Mary, Minimax ja Mounty tulevat loistavasti toimeen muiden koirien kanssa ja ehkäpä tulevassa kodissa voisi olla jo aikuinen koira, joka osaisi kertoa näille sisaruksille kuinka kunnon koirakansalaisen tulee käyttäytyä. Ainoana koiranakin Mary varmasti pärjää kunhan tuleva koti muistaa että kyseessä on nuori ja aktiivinen koira, joka tylsistyessään voi keksiä vaikka ja mitä omistajan pään menoksi.

Mary, Minimax ja Mounty haukkuvat tarhalla vain silloin kun on ruoka-aika ja silloin kun haastetaan toisia koiria leikkimään. Sisaruksien tuleva koti voisi siis sijaita myös kerrostalossa, kunhan yksinoloharjoituksista ja aktiviteetin määrästä osataan huolehtia.

Mary on veljiään huomattavasti lyhytjalkaisempi ja tuleekin jäämään aikuisena keskikokoa pienemmäksi. Marylla on myös lyhyet töppöjalat toisin kuin veljillään, joten korkeuttakaan Marylle ei enää paljoa lisää tule. Tällä hetkellä Mary on n. 35-40cm korkea ja painoa on 15kg.

Mary on luonteeltaan aika täpäkkä tyttö, joka osaa ilmaista mielipiteensä ja ei varmasti jää edes isompien koirien jalkoihin. Tulevassa kodissa onkin hyvä varautua osallistumaan koirakoulun kursseille, jotta Marysta saadaan aikaiseksi kunnon koirakansalainen.

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan.

Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa.

Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Tutustuthan kuitenkin ensin sivuillamme adoptoitavan elöimen terveys, koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen!

28.7.2015

Mary matkustaa piakkoin omaa kotiinsa Saksaan.

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: