Kodin saanut koira: MASA

Syntymäaika: 1/2020
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Association)
Kokoarvio:


Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
01.01.2023
Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Eläinlääkäriklinikka OneVet on yksi Kulkurien keskeisimmistä yhteistyötahoista. Vuodesta 2012 lähtien jokainen Kulkurien adoptio-ohjelman läpikäynyt koira on kulkenut OneVetin kautta huolellisen yhdessä laaditun prosessin läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Dr. Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen vuonna 2017 ja yhdistyksellä on tarha Cosobassa noin puolen tunnin matkan päässä Bukarestista. Tarhalla asuu noin 400 koiraa. One Rescue Associationin tarha on kuitenkin romanialaisittain hyvä, sillä siellä on päivittäin eläinlääkäri ja useita koirien hoidosta vastaavia työntekijöitä ja koirien elinolosuhteita pyritään parantamaan jatkuvasti.

Adina on lisäksi yksi Kulkurien säännöllisistä yhteistyökumppaneista kohdemaan sterilointien parissa ja niin hänelle kuin meillekin on tärkeää tehdä jatkuvaa, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kodittomien koirien ongelman ratkaisemisen eteen, jotta yhtenä päivänä kodittomia koiria ei syntyisi enää niin paljon kodittomiksi. Cosoban tarhan yhteydessä sijaitseekin yhteistyössä rakennettu sterilointiklinikka, jonne koirien ja kissojen omistajat saavat tuoda lemmikkejään maksuttomaan sterilointiin viikoittain.

Masa on päätynyt Cosoban tarhalle, kun se jäi auton alle ja loukkasi oikean takajalan. Masa elää tarhalla sopuisasti  Mr. Darcyn kanssa samassa häkissä. Masan tulevassa kodissa voisi hyvinkin asua jo valmiiksi reipas koirakaveri. Kissojen kanssa Masa ei tule toimeen. Herttainen Masa on kiinnostunut ja iloinen, kun se saa vieraita häkkiin, mutta vieraita kohtaan pikkuinen on kuitenkin ujo ja varovainen. Masa tulee haisteleen vieraita lähemmäksi ja perääntyy sitten taas uudelleen keräämään rohkeutta häkissä olevaan koppiin. Masa antaa pikaisesti hieman silittää ja koskettaa itseensä. Tarhalla Masa ei hauku, mutta käytös voi toki muuttua kotiutumisen ja ympäristön muutoksen myötä. Masa on ystävällinen, sympaattinen ja rauhallinen pörröturkki.

Masa tulee tulevassa kodissaan tarvitsemaan positiivisia kokemuksia paitsi ihmisistä, myös ympäröivästä maailmasta. Muutos uuteen kotiin muuttaessa tulee varmasti olemaan sille alkuun jännittävää. Liikenne, vieraat ihmiset, hihnalenkkeily ja sisätiloissa asuminen ovat Masalle täysin vieraita asioita ja tottuminen voi viedä aikaa.

Säkäkorkeutta Masalla on arvion mukaan noin 30-35 cm ja painoa noin 8-10 kg.

Masa on erityisadoptiossa, koska oikea takajalka on vaurioitunut, kun se jäi auton alle. Takajalat on rtg-kuvattu ja suomalainen ortopedi on antanut kuvien perusteella lausunnon. Sääriluun alaosassa kinnernivelen yläpuolella on ollut trauma. Jalkaa ei ole korjattu leikkaamalla, vaan jalka on ainoastaan Romaniassa sidottu. Jalan asento on luutunut nilkan yläpuolelta virheasentoon. Suomessa Masan jalka vaatii ortopedin arvion siitä pystyykö jalan oikaisemaan parempaan asentoon.

28.10.2023
Masa saapui Suomeen.

09.09.2023
Masa on varattu omaan kotiin Suomeen.

25.02.2023
Masa ei ole kovin kiinnostunut ihmisistä tai toisista koirista. Se on sopuisa koira, joka ei aiheuta skismaa koiralaumassa. Masa näyttää eniten pitävän itsekseen kuljeskelusta. Masa on siirretty paddockista etupihalle elelemään ja se vaikuttaa koiralaumassa vapaana rennommalla kuin paddockissa. Masa ei tule ihmisen luokse, vaan ihmisen pitää mennä Masan luokse. Masa näyttää rauhoittavia eleitä ihmisen kävellessä kohti eli se esimerkiksi ravistelee, haukottelee ja nuoleskelee huuliaan. Masa hakee kuitenkin namit innokkaasti kädestä. Masa antaa rapsuttaa lyhyesti, sen jälkeen kun yhdistyksen aktiivit ovat olleet noin tunnin verran etupihalla. Masa jännittää vieraita ihmisiä jonkin verran. Vaurioitunutta takajalkaa se ontuu ajoittain.

01.01.2023
Masa on lisätty adoptio-ohjelmaan.

____________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä.

Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon.

Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Masa saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Masa on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Masan yhteyshenkilö on  Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: