Päivitetty 13.09.2018

Match Show Turussa 11.9. – Kulkurit ja Galgos del Fènix yhteistyössä


Rescueyhdistys Kulkurit ry ja Galgos del Fènix järjestävät Match Show’n Turussa tiistaina 11.9., Kupittaanpuiston kaivokentällä. Kyseessä on leikkimielinen ja epävirallinen koiranäyttely, johon voi osallistua minkä koiran kanssa tahansa. Ainoina vaatimuksina ovat koiran vähintään viiden kuukauden ikä ja voimassa olevat rokotukset (rokotustodistus vaaditaan). Tapahtuman tuotto käytetään lyhentämättömänä Kulkurien ja Galgos del Fénixin toiminnan tukemiseen.

Match Show:n osallistumismaksu on 8 euroa per kehä (poikkeuksena lapsi ja lelukoira, jonka osallistumismaksu on 5 €). Kehien aikataulut löydät alta. Ennakkoilmoittautujille osallistuminen maksaa 7 € per kehä (lapsi ja lelukoira 4 €). Ennakkoilmoittautuminen hoituu alla olevan linkin lomakkeen kautta ja tulee maksaa viimeistään ma 10.9.

Kehiin ilmoittautuminen alkaa klo 16.30 ja päättyy 15 minuuttia ennen kunkin kehän alkua. Huomaathan, että tämä koskee myös osallistumisensa ennakkoon maksaneita. Ilmoittautuessasi muistathan koiran rokotustodistuksen/passin, josta voimme tarkistaa, että rokotukset ovat voimassa.

Kehien lisäksi mätsärissä on perinteisesti muutakin hauskaa ohjelmaa, joten paikan päällä kannattaa tulla piipahtamaan, vaikka ei varsinaisiin kehiin osallistuisikaan. Tänä vuonna luvassa on myös yhteislenkki Kupittaanpuistossa, koirien leikkimielinen aktivointirata, Kulkurien ja Galgos del Fènixin kannatustuotemyyntiä ja esitteitä, suussasulavia buffetherkkuja sekä arpajaiset. Yhteislenkki Kupittaanpuistossa lähtee klo 18.00 ilmoittautumispöydän lähistöltä.

Mukana tapahtumaa tukemassa ovat Designdog, Keijuntassu, Hopeahäntä, HEPSIS Team, Laatupalkinto, Musti ja Mirri sekä Anna tilaa keltaiselle –kampanja.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Match Show 11.9., Turku

Kerrothan tuomarille ajoissa, mikäli et halua, että koirasi hampaat katsotaan/koiraan kosketaan. Tuomari saa viime kädessä päättää, koskeeko hän koiraan vai ei. Paikalle ei saa tuoda juoksuisia narttuja eikä sairaita koiria. Noudatamme Suomen Kennelliiton rokotus– ja typistysmääräyksiä. Match Show’n tuomarit ottavat arvioinnissa huomioon koiran hyvän ja ystävällisen kohtelun. Alueen lähistöllä on parkkitilaa. Ethän kuitenkaan jätä koiraasi autoon aurinkoisella ilmalla!

Tapahtumapaikka sijaitsee Kupittaanpuiston kaivokentällä.

Kehät ja aikataulut:

Kehä 1

Klo 17:30 Lapsi ja lelukoira – Tuomarina Sari Mäkiö, Kennel Avantina
Klo 17:45 Junior Handler – Tuomarina Sari Mäkiö, Kennel Avantina
Klo 18.15 Pienet koirat (40 cm tai alle) – Tuomarina Sari Mäkiö, Kennel Avantina

Kehä 2

Klo 17:30 Isot koirat (yli 40 cm) – Tuomarina Arja Pirttimaa / Belunan Kennel
Klo 18:15 Seniorit (8 v ja vanhemmat) – Tuomarina Arja Pirttimaa / Belunan Kennel
n Klo 19:00 BIS

Kehä 3

Klo 17:30 Pennut (5-12 kk) – Tuomarina Pia Honkasalo / Koirahotelli Pia’s Dreamdogs
Klo 18:15 Rescuekoirat – Tuomarina Pia Honkasalo/Koirahotelli Pia’s Dreamdogs

Pidätämme oikeuden muutoksiin.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.