Päivitetty 17.06.2016

Kodin saanut koira: MINI BOXER


Syntymäaika: 2007-2008
Sukupuoli: uros
Sijainti: Romaniassa
kastroitu

 

27.3.2015
Pienen, arvonsa tuntevan Mini Boxerin on ottanut suojiinsa Kulkurien yhteistyökumppani, OneVet klinikan hyväsydäminen Dr. Adina. Mini Boxerin taustasta ei juurikaan ole tietoa, mutta jo pidemmän aikaa se on asustellut klinikalla.

Tämä hurmaava herra on luonteeltaan itsetietoinen ja seuransa tarkasti valikoiva. Varsinkaan uroksista se ei juurikaan perusta, lukuunottamatta hyvää ystäväänsä Monkey Boyta. Myös nartut Mini Boxer hyväksyy valikoidusti. Mini Boxerin kannalta olisikin varmasti ihanteellisinta olla perheen ainoa koira. Nartun kanssa se saattaisi sopeutua jakamaan kodin helpommin kuin uroksen, mutta silloinkin tulevan perheen on varauduttava kärsivälliseen totutteluun yhdessä elämiseen.

Mini Boxer rakastaa ruokaa ja näyttää kaikki parhaimmat temppunsa saadakseen herkkupaloja. Aktiivimme tapasivat tämän hurmaavan pojan maaliskuussa ja kertoivat , ettei se haukkunut ollenkaan. Tuleva koti voisi siis sijaita kerros- tai rivitalossakin.

Vaikka Mini Boxerilla on ikää jo kunnioitettavat 7-8 vuotta, tarvitsee se paljon liikuntaa sekä tietysti rakkautta ja huolenpitoa. Aktiivisena koirana se tarvitsee seuraa ja virikkeita ollakseen onnellinen. Tulevan perheen on hyvä varautua myös eläinlääkärikuluihin, joita ikääntyvän koiran kanssa saattaa olla odotettavissa.

Mini Boxer painaa n. 10 kg ja sen säkäkorkeus on 35 cm. Hampaat ovat alapurennassa.

Olisiko sinun perheessäsi tilaa tälle mainiolle pikku-ukolle, joka olisi iki-onnellinen omasta, rakastavasta perheestä, jonka kanssa viettää koko loppuelämä yhdessä?

16.7.2015
Aktiivimme tapasivat heinäkuussa 2015 Mini Boxerin matkallaan ja kertovat sen asuvan OneVet-klinikan pensionissa useiden muiden koirien kanssa. Koiralaumassa Mini Boxer on dominoiva. Ulkona se tuli tervehtimään aktiivejamme, mutta sisällä jännitti vielä vieraita ihmisiä. Herra on saanut lisää massaa ja näyttää fyysisesti hyväkuntoiselta.

18.9.2015
Aktiivimme tapasivat sympaattisen pikkuherra Mini Boxerin jälleen syyskuun matkallaan Romaniassa. He kertovat Mini Boxerin antaneen itsestään todella tasapainoisen kuvan ja käyttäytyneen rauhallisesti ja kohteliaasti. Se tuntui luottavan uusiinkiin ihmisiin ja pyysi huomiota hyppäämällä varovasti ihmistä vasten. Lähelle päästyään Mini Boxer painoi päänsä hellästi ihmisen rintaa vasten. Mini Boxer oleskeli OneVet-klinikan ulkopihalla muiden koirien kanssa, joten hieman dominoivasta luonteestaan huolimatta se pystyy olemaan yhdessä toisten koirien kanssa.

7.11.2015
Kulkurien aktiivit matkasivat jälleen marraskuussa Romaniaan ja tapasivat ilokseen matkan aikana myös mainion Mini Boxerin. Mini Boxer vietti aikaa vierailun aikana vapaana pihalla tarkkaillen rauhallisesti ympäristöään. Herkän oloinen Mini Boxer tuntui aluksi olevan hieman varuillaan ja hämillään tilanteesta, mutta totuttuaan vieraisiin se kuljeskeli osan ajasta heidän mukanaan. Tutuille ihmisille Mini Boxerin kerrotaan olevan äärimmäisen ystävällinen ja rakastava. Joko vihdoin löytyisi se oma koti…

14.11.2015
Lisätty herra Mini Boxerille muutama 3.11.2015 otettu kuva.

31.12.2015
Mini Boxerin vuosi päättyi iloisissa merkeissä, kun se sai tietää pian pääsevänsä omaan rakastavaan kotiin. Ja mikä parasta, Mini Boxer muuttaa samaan kotiin vanhan ystävänsä Monkey Boyn kanssa! Olemme todella onnellisia tämän hurmaavan herran puolesta!

22.2.2016
Mini Boxer on matkannut omaan kotiinsa Suomeen.

———-

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan?

Jos tiedät mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Mini Boxer saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Mini Boxer on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustu huolellisesti ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseenadoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Mini Boxerin yhteyshenkilönä toimi Salla.

 

 

Klikkaamalla tästä pääset katsomaan videota Mini Boxerista.

 

 

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.