Päivitetty 01.08.2019

Missä mennään sterilointirintamalla? Sterilointiprojektien puolivuotiskatsaus 2019


Tänään eletään jo elokuun alkua, eli ensimmäinen vuoden puolikas tuli ja meni jo hyvän aikaa sitten. Mutta koska parempi myöhässä kuin ei milloinaan, ajattelimme nyt kertoa teille hieman tämän vuoden sterilointiprojektiemme tilanteesta!

Emme asettaneet tälle vuodelle mitään konkreettista steriloititavoitetta, koska vielä alkuvuodesta tulevan vuoden budjettimme oli pimennossa. Kuluneiden vuosien ylijäämät oli käytetty kunnianhimoisiin sterilointikampanjoihin ja tilanne tälle vuodelle oli se, että emme yksinkertaisesti voineet järjestää enempää steriloitikampanjoita, kuin mitä saamamme lahjoitukset sillä hetkellä mahdollistavat. Viitteellisten lahjoitusten ohella sterilointeihin käytetään suuri osa myös yleisellä viitteellä lahjoitetuista rahoista; ovathan steriloinnit kuitenkin toimintamme tärkein kulmakivi.

Tänä vuonna olemma heinäkuuhun mennessä steriloineet 1 485 eläintä, joista 65 ovat olleet kissoja ja loput koiria. Yhteensä näihin sterilointeihin on käytetty Kulkurien varoja 37 125 euroa. Tämä on todella suuri summa.

Olemme alkuvuonna keränneet varoja sterilointiprojekteillemme esimerkiksi usean erilaisen somekampanjan avulla, sterilointikummikampanjoiden avulla ja esimerkiksi mainostamalla enemmän Mobile Pay-lahjoittamisen mahdollisuutta. Selvästi olemme tehneet jotakin oikein, koska olemme yhdessä tämän kevään aikana onnistuneet keräämään viitteellisiä lahjoituksia steriloinneille yhteensä 18 614 euroa. Ikinä ennen emme ole päässeet samanlaisiin summiin heinäkuuhun mennessä, joten olemme aivan mielettömän kiitollisia kaikesta siitä avusta, jonka te olette valmiita antamaan Romanian kodittomien eläinten ongelman ratkaisemiseen.

Mutta kuten astetta huonommallakin matikkapäällä voi laskea, lahjoituksia tarvitaan edelleen. Kipeästi. Jokainen euro, joka lahjoitetaan joko tilillemme FI73 1029 3000 3566 41 viitteellä 2299 tai Mobile Pay -numeron 23855 kautta viestinä “steriloinnit” menee juuri sinne. Sterilointeihin. Kestävään eläinsuojelutyöhön. Sinne, missä oikeasti muutetaan maailmaa pysyvästi.

Haluatko sinäkin olla osana tätä muutosta? Lue lisää sterilointiprojekteistamme: https://kulkurit.fi/steriloinnit/ ja lahjoita!

________

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.