Lahjoituskuormat

Lahjotuskuormat

Rescueyhdistys Kulkurit aloitti lahjoituskuormien lähettämisen Romaniaan vuonna 2014 ja ensimmäinen kuorma pääsi onnistuneesti perille lokakuun 14. päivä. Siitä lähtien kuormia on lähetetty säännöllisin väliajoin.

Lahjoituskuormien ensisijainen tehtävä on kuljettaa Suomeen jäävät lentoboksit takaisin Romaniaan. Osa bokseista kulkeutuu Romaniaan lentokummien mukana. Kuitenkin jokaiselta lennolta jää vähintään yksi boksi Suomeen. Romaniasta saa lennättää kolme boksia jokaista lentokummia kohden, mutta takaisin saadaan vietyä parhaimmassakin tapauksessa vain kaksi.

Boksien koosta ja mallista johtuen lava ei kokonaisuudessaan niillä täyty. Koska kuormien lähettäminen maksaa, haluamme hyödyntää jokaisen maksullisen neliösentin täyttämällä tyhjät kolot saaduilla lahjoituksilla. Useamman lavan lähettäminen kerrallaan laskee kustannuksia, joten pääsääntöisesti matkaan lähtee vähintään kaksi lavaa kerrallaan. Näin voimme lähettää paikan päälle myös laadukkaampaa ruokaa, kuin mitä koirat tarhoilla pääsääntöisesti syövät sekä muita tarvikkeita, joita olemme saaneet lahjoituksina.

Kuormia lähetetään noin kerran kuukaudessa boksien määrän mukaan. Kuorman matka Romaniaan kestää noin kaksi viikkoa. Kuormien sisältö jaetaan yhteistyötahojen kesken mahdollisimman tasapuolisesti ja tarpeiden mukaan.

Yhden lavan lähetyskustannus on 320 euroa ja kahden lavan yhteensä 560 euroa. Mitä useampi lava, sitä pienemmäksi kustannus laskee lavaa kohden.

 

Kuormien lähettämistä voi tukea osallistumalla lähetyskustannuksiin. Lahjoita vapaavalintainen summa Rescueyhdistys Kulkurit ry:n lahjoitustilille FI73 1029 3000 3566 41 viitteellä 1177.

 

Voit lahjoittaa alla olevassa kuvassa listattuja tarvikkeita keräyspaikkoihin tai sovitusti suoraan Miia Lönnqvistille. Auttaa voit myös helposti kotisohvalta osallistumalla Jahti & Vahti -kampanjaan.

 

Lista

 

Kiitos tuestasi!

————————————————

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share

Share



 
 
 
 

Seuraa meitä

 

Yhteistyössä


Yhteistyossa