Kodin saanut koira: NEE (Team Mitreni)

Syntymäaika: 8/2020
Sukupuoli: narttu
steriloidaan
Sijainti: Romaniassa (Carpe)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adotioprosessistammeluovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja taustat
24.06.2021
Carpe-yhdistyksen on perustanut Kulkurien pitkäaikainen yhteistyökumppani Carmen Mandescu keväällä 2016. Carmen on pitkän linjan eläinsuojelija Bukarestista ja hän käyttää lähes kaiken palkkatyöstään ylijäävän ajan ja rahan kodittomien koirien auttamiseen.Carmen on aiemmin toiminut Asociatia A Doua Sansan toisena perustajajäsenenä Glinan tarhalla, joka oli Kulkurien yhteistyökumppani vuodesta 2012 vuoteen 2016 asti. Kun Carmen keväällä 2016 päätti perustaa oman yhdistyksen ja rakentaa koirilleen paremman tarhan, oli Kulkureille luonnollista jatkaa yhteistyötä hänen kanssaan myös uudella tarhalla.  Carpen tarhaa rakennettiin suureksi osaksi lahjoitusvaroin ja varainkeruu- ja rakennusprojekti saatiin virallisesti päätökseen elokuussa 2019. Tarhan koiramäärä on maksimissaan 150 koiraa, jotta jokaisen yksilön hyvinvoinnista kyetään pitämään huolta.

Nee sisaruksineen (Davi, Bee, Lee, RaviNavi) ovat tulleet Carpen tarhalle vain neljän viikon ikäisenä. Perhe, joka asui Mitrenissä, olisi heittänyt perheen pienen tyttökoiran saamat pennut metsään. Vaikka Carmen kuinka pyysi, että he olisivat pitäneet pennut pidempään äitikoiran luona, perhe ei suostunut tähän. Carmenin oli pennut pelastaakseen otettava ne siten kovin pieninä tarhalle. Pennut ovat joutuneet emostaan eroon ihan liian aikaisin.

Uskomattoman kaunis Nee on ystävällinen ja lempeä ihmisiä kohtaan ja Carmenin mukaan Nee voisi sopeutua myös lapsiperheeseen luonteensa perusteella. Nee on rauhallinen, mutta luonteeltaan kuitenkin pentumaiseen tapaan leikkisä ja aktiivinen. Nee tulee todella hienosti toimeen muiden koirien kanssa, joten tulevassa kodissa voisi hyvinkin asua jo valmiiksi koirakaveri. Tarhalla Nee ei juurikaan hauku, mutta käytös voi toki muuttua kotiutumisen myötä.

Koska Nee on elänyt koko pentuaikansa tarhalla, se tulee myös tarvitsemaan positiivisia kokemuksia paitsi ihmisistä, myös ympäröivästä maailmasta. Muutos uuteen kotiin muuttaessa tulee varmasti olemaan sille alkuun jännittävää. Liikenne, vieraat ihmiset, hihna lenkkeily ja sisätiloissa asuminen ovat Neelle täysin vieraita asioita ja tottuminen voi viedä aikaa.

Neellä on arvion mukaan painoa noin 8 kg ja säkäkorkeutta 40 cm.

14.08.2021
Nee Nökkönen saapui Suomeen.

15.07.2021
Nee on varattu omaan kotiin.

24.06.2021
Upea Nee on lisätty adoptio-ohjelmaan.
____________________________________________________________________

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Nee saapuu Suomeen steriloituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Nee on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Neen yhteyshenkilö on  Sarianna Syrjä.

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Tutustu myös näihin: