Kodin saanut koira: NOELLE

Syntymäaika: 11/2016
Sukupuoli: narttu
ei steriloitu
Sijainti: Romaniassa (Onevet)
Kokoarvio:

 

24.3.2017
Romanian talvi koettelee vuosittain sekä eläimiä että ihmisiä pakkasten noustessa hyytäviin lukemiin. Helmikuussa erään yhteistyötahomme Onevetin Cosoban tarhan työntekijä oli matkalla työpaikalleen pakkasen paukkuessa -20 asteessa. Matkan varrella, erään pellon laidassa, värjötteli emo viiden pentunsa kanssa. Tällä koiraperheellä kävi romanialaisittain hyvä tuuri, sillä työntekijä ei voinut kääntää niille selkäänsä, vaan kiikutti ne mukanaan Cosoban tarhalle. Myöhemmin kaksi pennuista valitettavasti sairastui parvoon ja menehtyi. Kolme sinnikästä pentua kuitenkin selvisi, ja niistä on kasvamassa elinvoimaisia ja iloisia väkkäröitä. Nyt emo Mabel ja sen pennut, Neve, Nida ja Noelle etsivät omaa kotiaan adoptio-ohjelmassamme, ja niiden olisikin hyvä päästä opettelemaan kotikoiran elämää mahdollisimman pian. Pennut ovat olleet onnekkaita, sillä ne ovat saaneet kasvaa emonsa kanssa, ja niille on luontevasti siirtynyt Mabel-emon avoimuus ja sosiaalisuus.

Pentujen on arvioitu kasvavan keskikokoisiksi aikuisiksi, jääden luultavasti hieman pienemmäksi kuin emänsä.

Noelle jää hieman riehakkaampien siskojensa jalkoihin. Se on myös hieman siskojaan pienempi. Noelle puolustaa ruokaansa muilta topakasti, joten voi olla, että kooltaan isommat ja raisummat siskot hieman välillä höykyttävät Noellea. Tämä tyttö on hyvin sympaattinen ja hieman filosofisenkin oloinen pentu. Pennun lailla se kuitenkin on myös reipas ja utelias, mutta ei mitenkään ylitsepursuavasti, ja käyttäytyykin hieman rauhallisemmin kuin siskonsa. Noelle on todella suloinen ja kultainen koiranalku, joka rakastaa ihmisiä ja hakeutuu aivan lähelle.

4.4.2017
Ihana Noelle on tänään varattu omaan kotiin.

1.5.2017
Noelle saapui omaan kotiin 29.4.2017

——————————————————————————————————————————————–

Pentua harkitsevalla on suuri vastuu. Omat resurssit on ehdottoman tärkeää punnita huolella. Ajan, motivaation ja sitoutuneisuuden täytyy olla kohdallaan. Pentua harkitessa täytyy muistaa, että mm. sisäsiisteys on opeteltava alusta lähtien, hihnakäytös on täysin uusi asia, muihin koiriin tutustumistakin saattaa joutua harjoittelemaan eikä yksinolo suju heti itsestään. Tavaratkin saattavat päätyä tylsistyneen ja aktiivisen pennun kitaan ja leluiksi ihan vain vahingossa. Pentu tarvitsee paljon selkeitä rajoja, johdonmukaista, positiiviseen palkitsemiseen keskittyvää koulutusta ja rakkautta kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutuessa muuttua.

Mikäli Noelle tulee Suomeen alle kuuden kuukauden ikäisenä, sitä ei steriloida ennen kotiutumista. Tällöin tuleva koti sitoutuu steriloimaan koiran kohtuullisen ajan kuluessa sen saavuttua Suomeen, mieluiten neljän kuukauden sisällä. Yhdistys osallistuu halutessanne steriloinnin kustannuksiin 70 eurolla kuittia vastaan. Olethan myös yhteydessä yhdistykseen (varaajaan) ennen sterilointia.

Noelle saapuu Suomeen asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Noelle on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Taija Mäkinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: