Päivitetty 31.01.2019

Andan Uusi Tarha


Toinen pääyhteistyötahoistamme Romaniassa, Anda Murgu, on vihdoin vuosien etsimisen jälkeen löytänyt uuden paikan, johon perustaa tarhan. Taustaa Andasta, ja hänen nykyisestä tarhastaan Frumusanissa voi lukea täältä.

“Pahimpina aikoina Anda joutuu lahjomaan [Frumusanin kylän] naapurustoa milloin milläkin saadakseen olla rauhassa ja pelätessään aitojensa yli lentäviä myrkkysyöttejä ja kiviä.”

Uusi tarha tulee tarpeeseen, koska apua tarvitsevia koiria on valtavasti ja auttajia suhteessa avuntarvitsijoihin todella vähän. Se sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Bukarestista. Alue on kooltaan 5000 neliömetriä, ja siitä on tehty vuokrasopimus 10 vuodeksi. Vuokra on 400 e/kk. Aluetta ympäröi 3 metriä korkea massiivinen betonimuuri, joka toivottavasti pystyy suojelemaan Andaa sekä koiria vihaisilta ihmisiltä. Alueen ympärillä on nimittäin asutusta jonkin verran. Nyt jännitämmekin, kuinka naapurusto tulee reagoimaan koiriin.

Alueella on kaksi rakennusta. Toinen on kylmä varastorakennus ja toista on remontoitu lokakuun alusta lähtien lämpimäksi rakennukseksi. Lämpimässä rakennuksessa on yksi huone Andalle ja toinen huone tulevaa yövartijaa varten sekä pesuhuone. Rakennuksiin tulee sähkö. Häkeille on vedetty kaksi ulostuloputkea, joista vesi pääsee kulkemaan.

Häkkejä on tähän mennessä pystytty rakentamaan 5 kpl. Andan tavoite on rakentaa noin 20 häkkiä ja tarjota suoja noin 100 koiralle. Häkit ovat kooltaan 5*20 metriä, ja niihin kaikkiin rakennetaan koiria varten mökki. Mökin sisälle laitetaan koirankopit. Näin koirankopit ovat myös paremmin suojassa vaihtelevilta sääolosuhteilta. Koirankoppien sisälle laitetaan lämmikkeeksi olkia, jotta ne pysyvät kuivina ja mahdollisimman lämpiminä.

Olemme saaneet runsaasti kyselyitä siitä, miten olemme ajatelleet tukea Anda Murgua tässä suuressa ponnistelussa. SOS Romania –kampanjakeräyksen olemme pystyneet jo tukea Andaa, kiitos siitä kaikille kampanjaan lahjoittaneille henkilöille. Kuitenkin vielä on melkoisesti tehtävää.

Haluamme auttaa Anda Murgua pääsemään tavoitteeseensa ja rakentamaan tarhalle riittävät sekä asianmukaiset suojat apua tarvitseville koirille. Tämän johdosta käynnistämme Andan Uusi Tarha –kampanjakeräyksen.

TILANNEPÄIVITYS 1.12.2013

Andan uudella tarhalla on paiskittu hommia urakalla, jotta rakennustyöt saataisiin mahdollisimman hyvälle mallille ennen talven tuloa. Talvi lähestyy kovaa vauhtia Bukarestiakin, öisin ollaan jo pakkasen puolella ja ensilumi on satanut.

20 neliön häkkejä on tähän mennessä saatu rakennettua viisi valmista, sementtialustoineen, kattoineen ja väliseinineen. Pienempiä häkkejä on myös rakennettu kaksi. Lisäksi pienimmille pennuille on rakennettu erillinen pieni mökki, jossa lämpö pysyy paremmin ja joka on erillään muista häkeistä.
Häkkejä tarvitaan vielä lisää reilusti, mutta olemme silti hyvin iloisia siitä, miten hyvällä mallilla tarhan rakennus on ja kuinka ahkerasti töitä on tehty.

Häkkien lisäksi asuinrakennuksen kaksi huonetta ja pesuhuone ovat viimeistelyä vaille valmiit ja ulkorakennukseen on saatu tehtyä tuulensuojat.
Uusi ovi on asennettu, jotta ruuat ja tarvikkeet voi varastoida turvallisesti. Uuden vesipumpun ja putkitöiden myötä vesi kulkee nyt ulos häkeille saakka. Lisäeristystä putken loppupäälle vielä tarvitaan ennen talvea.

Uudelle tarhalle on siirretty nyt noin 40 koiraa, joista 15 on pentuja.
Koirat tuntuvat viihtyvän uudella tarhalla; häkit ovat tilavia ja siistejä. Kunnolliset väliseinät pienentävät haukkumista naapurihäkkeihin ja sitä myöten stressitason nousua liian korkealle. Andan vanhassa paikassa on edelleen noin saman verran koiria, joten Anda kulkee kahden tarhan väliä toistaiseksi ja Alina auttaa häntä. Suunnitelmana on siirtää loputkin koirat uudelle tarhalle pian. Siihen asti Alina asuttaa uutta tarhaa ja kaikkien koirien siirryttyä Anda muuttaa uudelle tarhalle asumaan.

Kaksi viikkoa sitten DSV (”Romanian Evira”) ja kaupungintalon edustajat vierailivat tarhalla.
Anda jännitti vierailua etukäteen kovasti, ja oli hyvin helpottunut, kun vierailijat totesivat tarhan näyttävän erittäin laadukkaalta ja lupaavalta ja antoivat siunaksensa tarhan auktorisoinnille.
Alina on toimittanut kaikki tarvuttavat dokumentit tarhasta eteenpäin ja nyt odotamme päätöstä tarhan auktorisoinnista, mikä auttaisi merkittävästi Andaa ja hänen koiriaan tulevaisuudessa tämänhetkisten koiravihavainojen keskellä.

Tähän mennessä rakennuskustannuksiin on mennyt 14 023 euroa, josta Kulkurien osuus on yhteenlaskettuna SOS Romania- ja Andan Uusi Tarha -kampanjoiden avulla ollut tähän mennessä noin 6650,2 e, joten saamme olla todella ylpeitä teistä upeat Kulkurien ystävät, osallistumisenne on ollut uskomattoman hienoa!!

Apua tarvitaan yhä.
Rakennuskustannuksien lisäksi kuukausittain lahjoituksia tarvitaan juokseviin peruskuluihin, eli koirien ruokaan, eläinlääkärikuluihin, tontin vuokraan jne. Koirien kopit täytyy ennen kylmempiä kelejä vuorata oljella ja Andan tavoitteena on myös rakentaa koppien ympärille tuulensuoja-mökit.

TILANNEPÄIVITYS 17.1.2014

Terveisiä Andan uudelta tarhalta!

Talvi on ollut toistaiseksi Bukarestissa armollinen, onneksi! Rakennustyöt ovat voineet jatkua koko ajan ja pakkanen ei ole äitynyt pahaksi. Lunta ei ensilumen jälkeen ole satanut juuri lainkaan.

Tarhalle on nyt rakennettu kaikkiaan noin 15-20 eri kokoista häkkiä. Kaikissa häkeissä on kopit ja olkea, sekä juoma-astiat. Koirat tuntuvat viihtyvän uudella tarhalla hyvin, ne eivät hauku niin paljon kuin vanhalla tarhalla, johtuen tilavuudesta ja kunnollisista väliseinistä ja näin ollen stressin vähenemisestä. Naapuruston kanssa on myös mennyt kaikki toistaiseksi hyvin, ilmapiiri on aivan toisenlainen kuin vanhan tarhan kylässä, jossa uhka leijui Andan ja koirien päällä jatkuvasti.

Uudelle tarhalle on nyt siirtynyt suurin osa koirista, noin 80. Anda asuu vielä enimmäkseen vanhassa paikassaan lopun noin 40 koiran kanssa, mutta suunnitelma on, että ehkä jo tämän kuun aikana Anda ja loputkin koirat pääsevät siirtymään kokonaan uuteen paikkaan.

Sisätilat ovat nyt kokonaan valmiit. Asuinrakennukseen on rakennettu takka/kakluuni lämpöä pitämään ja huonekaluja on alettu keräillä käytettyinä sieltä täältä. Kaksi huonetta ja wc ovat siis täysin käyttökunnossa ja työntekijät asuvatkin osittain jo siellä ennen Andan muuttoa uuteen kotiinsa, keskelle koiriaan ja tarhaansa.

Yksi hienoimmista asioista on se, että Anda ja Alina ovat löytäneet tarhalle kaksi työntekijää, Sile ja Mihai, joiden tehtäviin kuuluu rakennustyöt, häkkien siivoaminen ja koirien ruokkiminen päivittäin. Palkkaa miehet saavat 1000 lei/kk, mikä on siis noin 220 e/kk. Tämä apu on aivan korvaamatonta Andalle toistaiseksi, kun rakentaminen on vielä kesken ja Anda ja Alina joutuvat kulkemaan kahden paikan väliä.

Ikäviä uutisia ovat ne, että tarhalla oli käynyt eräänä yönä varkaita. Mihai tai Sile yöpyvät usein tarhalla, mutta juuri sinä yönä tarhalla ei ollut ketään. Varkaiden matkaan lähti joitain rakennustarvikkeita, moottorisaha, vanha televisio ja sähkökaapelia. Anda oli valtavan surullinen tästä tapahtumasta, luonnollisesti, mutta nyt he suunnittelevat jo täyttä päätä turvajärjestelmää ja vahtikoiran jättämistä alueelle vapaaksi öisin.

Joulukuun aikana lahjoituksia Andan tarhalle kertyi Kulkurien kautta 2650 e. Pyöristimme summan ylöspäin ja siirsimme Andalle tammikuun alussa 3000 e.

Andan Uusi Tarha-kampanjakeräys jatkuu aktiivisena tammikuun loppuun saakka ja sen jälkeenkin Andaa voi aina tukea kauttamme. Lahjoituksenne tekevät kaiken tämän mahdolliseksi ja olemme sanattoman kiitollisia jokaiselle keräykseen jo nyt osallistuneelle!

On loppukirin aika. Pistetäänhän parastamme!

TILANNEPÄIVITYS 11.2.2014

On tullut aika koota yhteen Andan uuden tarhan eteen tehdyt ponnistukset. Katsomme taaksepäin hetkeksi ennen katseiden siirtämistä kohti tulevaa!

Andan Uusi Tarha -kampanjakeräys käynnistettiin 11.11.2013 eli pian sen jälkeen, kun Kulkurien aktiivit vierailivat tarhalla ensimmäisen kerran. Tuolloin paikkaa kuvasi suuri maa-alue, puolivillainen rakennus ja massiiviset betoniaidat. Anda ja Alina Murgun suunnitelmat olivat täydessä vauhdissa, ja aktiivit kuuntelivat innoissaan heidän visiotaan tulevasta tarhasta. Kaikki oli suunniteltu realistisesti ja tarkkaan, mutta aktiiveista tuntui silti kaukaiselta ajatukselta, että vuosien haaveilun jälkeen tarhasta tulisi todellinen.

Teidän kaikkien kampanjaan osallistuneiden upeiden ihmisten ansiosta rakennustyöt lähtivät käyntiin rivakasti. Lahjoituksilla saatiin esimerkiksi palkattua työväkeä, ostettua materiaaleja, tehtyä maatöitä ja remontoitua pientä asuinhuoneistoa. Kaiken tämän hulinan keskellä Anda ja Alina hoitivat edelleen joka ikinen päivä noin 120 koiraa. He ruokkivat koirat, veivät niitä eläinlääkäriin, kuljettivat adoptio-ohjelmassa olevia koiria klinikalle ja pelastivat katujen sekä peltojen varsilta monia pentuja ja aikuisia koiria Romanian koiravainojen alta.

Kulkurit välillä miettivät, miten Anda ja Alina Murgu voivat jaksaa kaikkea tätä. Heille antoivat voimaa innokkuus, toiveikkuus ja peräänantamattomuus. Kun tarhan rakenteet nousivat, kohosivat yhä myös Andan ja Alinan mielialat. Romaniassa eläinsuojelijoiden unelmat paremmasta huomisesta ovat usein romutettuja. Tämä konkreettinen osoitus siitä, että jotain voi muuttua, oli äärettömän tärkeää sekä käytännön tasolla että psyykkisesti.

Tällä hetkellä tarha on käytännössä valmis. Koirien häkkejä on noin 20. Asuinhuoneisto on lämmin, ja se on vastaanottanut ensimmäiset pentuasukkaansa. Vesi juoksee, sähkö kulkee sekä jätehuolto toimii. Tarhan työntekijät Sile ja Mihai auttavat Andaa arjen pyörittämisessä. Tarhan auktorisoinnista odotellaan yhä vahvistusta, mutta Anda ja Alina ovat hyvin optimistisia sen suhteen.

Andalla ja Alinalla on suunnitelmia tulevalle kesälle. He haluaisivat ostaa paikalle kaksi konttia, joista toinen voisi toimia pienenä klinikkana, ja toinen erityistä hoitoa vaativien koirien hoitopaikkana. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!

2.2.2014 Andalle siirrettiin lahjoituksia 3900 e.

Andan Uuden Tarhan kampanjakeräyksen kokonaistuotto ajalta 2.11.2013 – 31.1.2014 on uskomattomat 12 887,2 euroa.

Kampanjakeräyksen aktiivinen vaihe on nyt päättynyt. Andan tarhaa ja koiria saa aina tukea kauttamme lahjoittamalla Rescueyhdistys Kulkurien tilille FI73 1029 3000 3566 41 ja käyttämällä viitettä 1232. Huom. Tilisiirtoihin kirjoitetut viestit eivät näy meille.

Rescueyhdistys Kulkurit ry kiittää jokaista Andan Uusi Tarha -kampanjakeräykseen osallistunutta henkilöä! Olette todiste siitä, että yhdessä voimme tehdä ihmeitä!

Päivitämme tietoja kampanjan etenemistä ja tarhan rakennuvaiheista Rescueyhdistys Kulkurit ry:n Facebook -sivuilla säännöllisesti. Kuva-albumin uudelta tarhalta löydät kokonaisuudessaan täältä.

Tarhan rakennustöitä voi seurata myös täällä: http://www.facebook.com/events/413545798768875/?fref=ts

————————————————-

Poliisihallitus on myöntänyt Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle rahankeräysluvan lupanumerolla POL-2015-11312. Lupa on voimassa 1.1.2016 – ­31.12.2017 koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa