Päivitetty 16.05.2020

“Olit niin pieni ja hento, elämäsi lyhyt kuin tähdenlento.”


”Olit niin pieni ja hento, elämäsi lyhyt kuin tähdenlento.” 🌟

📅 10-17.5.2020 vietämme pentuäitiyden vastaista kampanjaviikkoa. Haluamme muistuttaa vääryydestä, joka johtuu miljoonien kaduilla elävien koirien tilanteesta. On vääryyttä, että vain juuri ja juuri sukukypsäksi kasvaneet, ehkä vasta noin puolen vuoden ikäiset nartut päätyvät tiineeksi. Tästä kärsii sekä emo ja pennut, mutta myös näiden pentujen tulevat pennut ja niin edelleen – kierre on loputon. 😫

Liian nuorena tiineeksi joutunut narttu ei pärjää yksin Romanian kaduilla. Kaduille syntyneet pennut eivät pärjää yksin Romanian kaduilla. Emme voi pelastaa jokaista viatonta eläintä, mutta voimme ennaltaehkäistä niiden syntymistä parhaamme mukaan.

Miksi olemme päätyneet tilanteeseen, jossa miljoonat koirat elävät kaupungissa ilman turvaa, ruokaa ja huolenpitoa? 🧐 Vastaus tähän on yksinkertainen: ihminen on toiminnallaan aiheuttanut vallitsevan tilanteen näille eläimille, mutta ei ole valmis todella korjaamaan sitä. Kaupungistuminen ja teollistuminen johtivat Romaniassa suuren katukoirapopulaation syntymiseen. Paikan päällä tilannetta yritetään parantaa teloituksilla ja muilla brutaaleilla keinoilla, jotka ovat kuitenkin täysin tehottomia. Tiedämmehän, että yhden koiran jälkeläiset voivat yltää yhteensä kymmeniin tuhansiin pentuihin noin kuuden vuoden aikana.

Tilanne kuulostaa loputtomalta ja mahdottomalta korjata, mutta toivoa on kuitenkin aina! ❤️ Monissa valtioissa vastaava tilanne on saatu korjattua aktivismin sekä eläinsuojelutyön avulla. 🥰 Ensisijaisen tärkeää Kulkurien toiminnan kannalta on kuitenkin jokainen teistä, jotka autatte meitä tärkeän missiomme varrella. Jokainen ojennettu, auttava käsi on askel kohti eläinten turvallisempaa ja valoisampaa tulevaisuutta. Jos vain voit auttaa, me kiitämme sinua tuhansien, jopa miljoonien koirien puolesta. 🤝🐾

Auttamiskeinoja on monia. Tärkein pentuäitiyttä ehkäisevä teko on lahjoittaa Kulkurien sterilointityöhön. Yksi sterilointi Romaniassa maksaa noin 30 euroa, mutta muutamallakin eurolla on suuri vaikutus! Tue sterilointiprojektejamme Romaniassa helposti:

🐾 Voit lahjoittaa tilille FI73 1029 3000 3566 41 sterilointiprojektien viitteellä 2299.

🐾 Voit myös auttaa ryhtymällä sterilointikummiksi tai jakamalla tietoa sterilointien tärkeydestä. #spayone

🐾 Voit tehdä lahjoituksen helposti jopa MobilePayn kautta lähettämällä lahjoittamasi summan Kulkurien lyhytnumeroon 23855 ja kirjoittamalla viestikenttään steriloinnit.

Lue lisää ajankohtaisista sterilointiprojekteistamme! ➡️ https://kulkurit.fi/steriloi…/ajankohtaista-steriloinneista/

Haluamme antaa pentuna äideiksi joutuneille koirille äänen. Liity mukaan, teollasi on suuri vaikutus! ❤️

 

————————————————-

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.