12.1.2017
Operation Snowflake -keräys on päättynyt. Pahimmista pakkasista on tällä erää selvitty. Romaniassa lämpötila on toistaiseksi muutaman asteen pakkasen puolella. Öisin lämpötila laskee -10 asteen paikkeille. Lumisateita on vielä luvassa. Tämä aiheuttaa eläinsuojelijoille edelleen ylimääräistä työtä, mutta koirien kannalta lumentulo on kuitenkin pienempi paha kuin paukkupakkaset.
Nyt on aika kiittää kaikkia keräykseen osallistuneita henkilöitä! Toivomme tämän eilen Mandru Luizan luona kuvatun videon pätkän tuovan teille sitä ilon ja onnen tunnetta, jota te olette luoneet Romaniaan eläinsuojelijoille ja heidän suojateilleen kuluneiden päivien aikana.
“Operation Snowflake -keräyksen lahjoitusten avulla olen pystynyt ostamaan koirille pitkäksi aikaa laadukasta ruokaa, lihaa, riisiä ja vihanneksia sekä lämmikkeeksi olkea koppeihin. Nyt koirat pärjäävät niin hyvin kuin mahdollista,” eläinsuojelija Mandru Luiza toteaa.
Ajalla 6.1. – 12.1.2017 Operation Snowflake -keräykseen lahjoitettiin yhteensä 8772, 35 euroa! Tästä summasta tekstiviesteillä lahjoitettiin 5145,05 euroa ja lahjoitustilille kertyi 3627,30 euroa.
Lahjoituksista on jo lähetetty 1000 euroa kullekin kohteelle ennakkona (Mandru Luizalle, Ioana Bodealle, Cornelia Stanille, Adina Vladutille ja Carmen Mandesculle). Lahjoitussumman kasvettua päätimme jakaa loppusumman kolmen suuren tarhan kesken. Niissä on 250-350 koiraa, joten tarve lahjoitukselle on suuri. Täten Cornelia, Carmen ja Adina tulevat kukin vastaanottamaan näinä päivinä lisälahjoituksena 1257, 30 euroa. Tällöin jokainen keräykseen lahjoitettu euro on lähetetty eteenpäin.
Kiitos, että reagoitte kodittomien eläinten hätään. Tälläinen määrä hyvyyttä on lämmittävää ja liikuttavaa. Mikään ei tunnu mahdottomalta, koska Kulkureilla on tukijoina kaltaisianne ihmisiä.
Yllä olevassa videossa lumessa mellastavat adoptio-ohjelmastamme löytyvät Adriel, Adelita ja Alexia.
9.1.2017
Ensi yönä talvimyräkkä näyttää huipentuvan. Rosiori de Veden kaupungissa, jonka kunnallisella tarhalla nämä kuvat ovat tänään otettu, pakkanen laskee -22 asteeseen.
Kodittomat koirat, kissat ja ihmiset tulevat kärsimään. Olemme tehneet parhaamme yhteistyötarhojemme auttamiseksi. Nyt voimme vain odottaa huomenna toivon mukaan laskemaan lähteviä pakkaslukemia. Sen jälkeen riesana on lumentulo.
Tietämättä Operation Snowflake -keräyksen kokonaistuotosta päätimme jo etukäteen, että ilmoitamme eläinsuojelijoille, Carmen Mandesculle (Glinan tarha), Cornelia Stanille (Rosiori de Veden kunnallinen tarha), Adina Vladutille (Cosoban tarha) ja Mandru Luizalle (Gradistea), että siirrämme heille kaikille 1000 euroa (yht. 4000 euroa) ennakkotuottona. Näin he pystyvät toimimaan välittömästi ja hankkimaan tarpeellisia tarvikkeita, ruokaa ja apua.
Operation Snowflaken kokonaistuttoa ei ole vielä pystytty laskemaan, sillä osa tililahjoituksista on vielä saapumatta perille ja tekstiviestilahjoituksia tulee vielä. Voimme kuitenkin kertoa, että te olette reagoineet hätään uskomattomalla tavalla. Neljän tonnin raja on rikottu ja näyttää siltä, että eläinsuojelijat tulevat saamaan uuden tilityksen tämän keräyksen tiimoilta!
Teidän lähettämänne lämpö lämmittää ensi yönä konkreettisesti koiria, ja koiria auttavien ihmisten mieliä. Kaiken tämän kurjuuden keskellä se merkitsee paljon. Sydämellinen kiitos teille kaikille!
Operation Snowflake -keräys on edelleen käynnissä. Seuraamme tilannetta tiiviisti.
Voit osallistua keräykseen joko lahjoittamalla tekstiviestitse tai tekemällä lahjoituksen lahjoitustilillemme.
Lähetä tekstiviesti:
1€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 1 €
5€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 5 €
10€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 10 €
20€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 20 €
Tilitiedot:
Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111.
Käytäthän maksaessasi viitenumeroa. Ilman viitenumeroa tulleista maksuista pankki veloittaa suuremman kulun. Tilisiirtoihin kirjoitetut viestit eivät näy meille, kun käytetään viitenumeroa.
Kiitos avustasi!
8.1.2017
Operation Snowflake -keräyksen yksi kohde on Rosiori de Veden kunnallinen tarha, jossa asuu jatkuvasti 300, pahimmillaan jopa 400, koditonta koiraa. Ilman kaupungin ainoaa eläinsuojelijaa, Cornelia Stania, tarha olisi samanlainen kuolemanloukko, kuin muutkin Romanian kunnalliset tarhat.
Cornelian sitkeän työn ansiosta tarhalla olevat koirat saavat päivittäin ruokaa ja niiden oloja on vuosien aikana pystytty kohentamaan. Siitä huolimatta olosuhteet tarhalla ovat karut.
Rescueyhdistys Kulkurit ry tekee Cornelian kanssa yhteistyötä Rosiori de Vedessä sekä adoptioiden että massasterilointiprojektin parissa. Myös Hobo Education -kouluvalistuspaketti lanseerattiin lokakuussa Rosiori de Vedessä.
Cornelia tarvitsee kaiken mahdollisen avun taistellessaan yksin kaupungin virkamiehiä, tarhan rankkureita ja väestön piittaamattomuuta vastaan. Talven julmuus aiheuttaa myös ylimääräistä taistelua.
Yllä oleva video on kuvattu Rosiori de Veden tarhalla 6.1.2017. Juuri tällä hetkellä Rosiori de Vedessä on pakkasta -11 astetta. Yöllä pakkasen ennustetaan laskevan -16 asteeseen. Maanantain ja tiistain välisestä yöstä odotetaan pahinta – silloin lukema voi laskea jopa -24 asteeseen. Pelkäämme, etteivät kaikki koirat selviä siitä.
Muutaman päivän päästä, pahimman pakkasjakson jälkeen, näyttää siltä, että tilanne helpottuu. Seuraamme kuitenkin tiiviisti tilannetta Romaniassa.
Osallistu ja auta! Voit lahjoittaa joko tekstiviestitse tai lahjoitustilillemme.
Lähetä tekstiviesti:
1€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 1 €
5€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 5 €
10€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 10 €
20€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 20 €
Tilitiedot:
Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111.
Käytäthän maksaessasi viitenumeroa. Ilman viitenumeroa tulleista maksuista pankki veloittaa suuremman kulun. Tilisiirtoihin kirjoitetut viestit eivät näy meille, kun käytetään viitenumeroa.
Suurkiitos avustasi!
7.1.2017
Terveisiä Gradistean kylästä! Mandru Luiza ja hänen miehensä Stefan ovat uurastaneet tänäänkin aamusta alkaen. He tekevät kaikkensa huostassaan olevien 37 kodittoman koiran pärjäämiseksi pian kiristyvissä pakkasissa. Illalla lumisateen odotetaan jälleen jatkuvan pienen tauon jälkeen.
Luizan luona koirat ovat onnekkaita. Luiza ja hänen miehensä valvovat niiden oloja. Kaikista pienimmät koirat sekä nuoret pennut että vanhat koirat pääsevät yöksi sisätiloihin. Luiza myös keittää pakkaskelien aikaan koirille lämmintä ruokaa kuivaruuan lisäksi. He tekevät jatkuvia parannuksia koiriensa oloihin vahvistamalla vanhoja koppeja ja ostamalla uusia koppeja sekä vaihtavat olkia säännöllisesti.
Tämä kaikki on mahdollista, sillä Luizan luona koirat asuvat hänen kotipihassaan. Lisäksi koiramäärä on realistinen. Luizalla on myös huostassaan 29 kissaa.
Kaiken tämän lisäksi Luiza ruokkii miltein koko kylänsä kodittomat ja vähävaraisten omistamat koirat, kuten Projekti Sperantan avulla tutuksi tulleen Nina-rouvan koirat. Luiza on todellinen aarre. Arvostamme hänen ahkeraa ja tarkkaa tapaansa tehdä vaativaa eläinsuojelutyötä.
Hyvän tilanteen ylläpitämiseksi Luiza kuitenkin tarvitsee apua. Operation Snowflake -keräyksen tuotoista osa lahjoitetaan Luizalle.
Lähetä tekstiviesti:
1€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 1 €
5€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 5 €
10€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 10 €
20€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 20 €
Tilitiedot:
Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111.
Kiitos avustasi!
7.1.2017
Uusi päivä valkenee Romaniassa. Pakkasta on tällä hetkellä noin -10 astetta. Lumisade on tauonnut, mutta sen odotetaan jatkuvan iltaan mennessä. Eläinsuojelijoilla on jälleen edessään hyvin raskas päivä, koirista puhumattakaan.
Operation Snowflake on edelleen käynnissä. Olette reagoineet hätään jo upeasti, suuri kiitos siitä. Pidetään sama tahti yllä ja tehdään kaikkemme, mitä täältä käsin voimme tehdä tilanteen auttamiseksi Romaniassa.
Osallistu ja auta! Voit lahjoittaa joko tekstiviestitse tai lahjoitustilillemme.
Lähetä tekstiviesti:
1€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 1 €
5€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 5 €
10€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 10 €
20€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 20 €
Tilitiedot:
Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111.
Kiitos avustasi!
6.1.2017
Operation Snowflaken yksi kohde on Glinan tarha ja sen noin 250 koiraa, jotka ovat täysin säiden armoilla. Suurelle osalle tarhan koiria tämä tulee olemaan vihdoin vihonviimeinen talvi tuolla viheliäisellä tarhalla, sillä CARPE tulee tarjoamaan niille toisenlaiset olot.
Alla oleva video ei tarvinne juurikaan sen enempää esittelyä. Tätä tekivät tänään Glinan tarhan vapaaehtoiset, mm. Bukarestissa asuva aktiivimme Veera Nuri ja paikallinen eäinsuojelija Carmen Mandescu yhdessä muiden auttajien kanssa. Huomenna homma jatkuu. Tarhalla tarvitaan lisää lämpöä tuovaa olkea jokaikiseen koppiin sekä reilusti ruokaa koirille.
Osallistu ja auta! Voit lahjoittaa joko tekstiviestitse tai lahjoitustilillemme.
Lähetä tekstiviesti:
1€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 1 €
5€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 5 €
10€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 10 €
20€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 20 €
Tilitiedot:
Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111.
Kiitos!
6.1.2017
Operation Snowflake -keräys on käynnissä. Tarvitsemme apuasi!
Lumi on saartanut myös Cosobassa sijaitsevan yli 300 koiran tarhan, jota pyörittää Onevet-klinikan Dr. Adina. Onneksi Cosobassa pienet pennut, vanhukset ja huonoturkkiset koirat on saatu sisätiloihin. Aukealla alueella kuitenkin tuuli ja lumi ja pakkanen aiheuttavat merkittäviä ongelmia.
Ruokaa kuluu nyt extramääriä, sillä se on koirien tärkein energianlähde. Koppeja vahvistetaan joko oljella tai puukuivikkeella, mihin koirat voivat kaivautua etenkin yöllä pakkasen laskiessa jopa -20 asteeseen. Osalla tarhoista apua tullaan tarvitsemaan massiivisiin lumitöihin, puskutraktorien ja miesvoiman palkkaamiseen sekä ylimääräisiin koirankoppeihin ja rakennusmateriaaleihin.
Lunta on satanut lakkaamatta eilisestä saakka ja toistaiseksi se näyttää jatkuvan ainakin koko viikonlopun. Oheinen video on Cosoban tarhalta 6.1.2017.
Cosoban tarhan lisäksi Operation Snowflaken muut avustuskohteet ovat Rosiori de Veden kunnallinen tarha (Cornelia Stan), Glinan tarha (Carmen Mandescu), Mihaela Soare ja Mandru Luiza.
Osallistu ja auta! Voit lahjoittaa joko tekstiviestitse tai lahjoitustilillemme.
Lähetä tekstiviesti:
1€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 1 €
5€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 5 €
10€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 10 €
20€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 20 €
Tilitiedot:
Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111.
Kiitos avustasi!
6.1.2017
Talvi on iskenyt Romaniaan. Lunta on alkanut satamaan 5.1. jatkuvalla syötöllä. Pakkasten pelätään laskevan pahimmillaan -20 asteeseen. Rescueyhdistys Kulkurit ry aloittaa Operation Snowflake -keräyksen tukemaan yhteistyötahojamme tuiskeen ja pakkasen keskellä.
Keräyksen tuotto käytetään lumen ja kylmyyden tuomien ylimääräisten haasteiden selättämiseen eläinsuojissa ja tarhoilla. Tuotto ohjataan eteenpäin ensitilassa. Varoilla voidaan hankkia esimerkiksi korkeaenergista ruokaa ja olkea eristämään tarhojen koppeja ja häkkejä. Lisäksi sillä voi palkata lumitöihin henkilöitä sekä pystyttää lumi- ja tuulisuojia.
Voit osallistua Operation Snowflakeen lahjoittamalla joko tekstiviestitse tai lahjoitustilillemme.
Lähetä tekstiviesti:
1€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 1 €
5€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 5 €
10€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 10 €
20€KULKURIT numeroon 16588. Viestin hinta on 20 €
Tilitiedot:
Rescueyhdistys Kulkurit ry, lahjoitustili FI73 1029 3000 3566 41, viite 9111.
Kiitos avustasi!
————————————————-
Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.