Enkelikoira: PEKKO

Syntymäaika: noin 2010
Sukupuoli: Uros
Kastroitu
Sijainti: Romaniassa (One Rescue Assosiation)
Kokoarvio:

 

Perustiedot ja tausta

30.11.2022
Romanian eläinsuojelu- ja kulkukoiratilanne on lohduton. On normaalia hylätä kotikoiriakin milloin pellon ja milloin tien laitaan, pahvilaatikossa tai pahimmassa tapauksessa suljetussa pussissa. Joillekin koirille osuu kuitenkin onni kohdalle ja ne pääsevät kadulta tarhalle jonkun eläinsuojelijan löytämänä tai pyydystämänä ja pääsevät aloittamaan loppuelämän kodin etsinnän. Adina Vladut on eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan. Kaikki Kulkureiden kautta tulevat koiran kulkevat tämän klinikan läpi. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen. Adinalla on takanaan 20 vuoden ura eläinlääkärinä, ja lähes yhtä kauan hän on auttanut Romanian kodittomia koiria. Adina otti suuren askeleen eteenpäin rescuetyössään vuonna 2015, kun hän vuokrasi Cosoban kylästä vanhan, ränsistyneen maatilan tontteineen, johon rakentui Cosoban tarha. Vuonna 2017 Adina perusti One Rescue Association -yhdistyksen, jonka kautta Kulkurien adoptio-ohjelmaan on valittu paljon koiria.  Adina viettää Cosoban tarhalla huomattavan paljon aikaa. Hän huolehtii jatkuvasti koirien lääkitsemisestä, adoptiovalmisteluista ja tarhan kehittämisestä.

Pekko-papparainen on elänyt Romaniassa kotikoirana, mutta on omistajan kuoltua joutunut tarhalle. Tarhaympäristö on ollut seniori-ikään ehtineelle Pekolle aikamoinen järkytys alkuun, mutta aktiivien reissulla joulukuussa 2019 on tämä jo tottunut ympäristöön. Kotikoirataustan huomaa Pekon käytöksestä, sillä ihmiset eivät pelota sitä. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että kotikoiran elämä Romaniassa saattaa olla hyvin erilaista suomalaisen kotikoiran elämään verrattuna, eikä siltä voi odottaa valmiin kotikoiran taitoja. Pekko hakee luottavaisena rapsutuksia aktiiveilta ja muutenkin tutkii ympäristöä uteliaana. Pekko on rauhallinen ja hiljainen sekä osaa hienosti istua ja odottaa kun nameja kaivetaan taskusta. Adina kertoo, että Pekko tulee muiden koirien kanssa toimeen, mutta ei tykkää leikkiä tai erityisesti hakeutua muiden seuraan.

Pekko muistuttaa ulkonäöltään villakoira-/lagottotyylistä koiraa, mutta mitään varmaa tietoa roduista ei ole. Turkki kuitenkin varmasti vaatii säännöllistä trimmiä, ja tähän tulevan kodin on syytä varautua. Erilaisten hoitotoimenpiteiden opetteluun on myös varattava aikaa ja kärsivällisyyttä, koska Pekko ei tykkää että siitä pidetään väkisin kiinni. Tälle seniori-ikäiselle koiralle parhain koti olisi rauhallinen ja ymmärtäväinen aikuiskoti, jossa se saisi olla ehkä ainoana koirana tai rauhallisen koiran kaverina. Tulevan perheen on myös hyvä varautua siihen, että iäkkäämmän koiran hampaat eivät ole enää nuoruusvuosien kaltaiset, eikä tiedetä onko niitä hoidettu asianmukaisesti entisessä kodissa. Myös Pekon olisi siis hyvä päästä kotiin saapumisen jälkeen hammastarkastukseen ammattilaiselle ja saada tarvittaessa asianmukaista hoitoa niihin.

Pekko on kooltaan noin 40 cm ja 12-15 kg, on todella hoikassa kunnossa tällä hetkellä.

Päivitykset

30.11.2022
Pekko on siirtynyt enkelikoirien joukkoon 24.11.2022. Kiitos Pekon perheelle, että annoitte kodin seniorikoiralle <3 Osanottomme koko perheelle ja voimia suruun.

“Nyt saat juosta lailla tuulen
vihreillä niityillä ajattomuuden.
Tuskaa, kipua, pelkoa ole ei,
uni lempeä sinut sateenkaarisillalle vei.

Pekko oli luonamme vain kaksi vuotta, mutta sinä aikana hänestä tuli iso ja korvaamaton osa perhettämme.
Rakasta karvaturriamme kaivaten ja muistaen,

Shane, Emma ja Aino-vauva”

12.11.2020
Pekko matkusti Suomeen 31.10 aloittamaan elämän rakastettuna perheenjäsenenä <3

24.9.2020
Pekolla on nyt onnea kerrakseen <3 Uusintatesti multiresistenteistä bakteereista näytti negatiivista ja hänet on tänään myös varattu omaan kotiin!

24.8.2020
Pekolta testattiin ennen suunniteltua Suomeen matkustamispäivää, kantaako se mitään multiresistenttiä bakteeria. Valitettavasti testeissä löytyi ESBL ja Pekon matkustus Suomeen ei päässytkään toteutumaan ihan vielä. Multiresistenteistä bakteereista voit lukea lisää täältä. Pekko uudelleentestataan yhdistyksen kustantamana kuukauden päästä edellisestä testistä, jotta nähdään onko se vielä ESBL-kantaja vai onko se lähtenyt “puhdistautumaan” kantajuudesta.

11.8.2020
Pekon elämä on muuttumassa pian pysyvästi. Saimme nimittäin tietoomme, että 22.8. Suomeen saapuvassa autokyydissä on Pekon mentävä paikka vapaana! Pekko matkustaa siis Suomeen 22.8 kotihoitoon etsimään loppuelämän kotiaan. Mikä onnenpotku!

18.3.2020
Helmikuussa aktiivit vierailivat Adina Vladutin ja koirien luona Cosoban tarhalla. Hurmaava Pekko oli irti muiden koirien kanssa sisäpihalla. Herra oli jälleen kuin itse rauhallisuus. Käveleskeli ja tarkkaili tyynenä pihan tapahtumia, sitten istahti ja katsoi suoraan kameraan nameja odotellen. Pekko pysyttelee ihmisten lähellä, eikä sitä juuri innosta muiden koirien seuraan hakeutuminen. Pekossa vaikuttaa olevan iän tuomaa arvokkuutta. Missä on Pekon oma kotisohva ja ikioma ihminen?

Lisätty kuvia ja video.

3.1.2020
Pekko aloitti kodin etsimisen Kulkurien adoptio-ohjelmassa.


Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Jos tiedät, mitä vanhan koiran omistaminen merkitsee, tiedostat siihen kuuluvat ilot ja surut, olet varautunut panostamaan vanhan koiran ruokintaan sekä hoitoon ja koet pystyväsi tarjoamaan turvallisen eläkeläiskodin, ota rohkeasti yhteyttä.

Huomioithan, että vanhan koiran kohdalla saattaa ikääntymisestäkin johtuen koitua eläinlääkärikustannuksia.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Pekko saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi Pekko on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Olga Karttunen

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: