Kodin saanut koira: PICKY, ERITYISADOPTIO

Syntymäaika: 2019
Sukupuoli: uros
kastroitu
Sijainti: Romaniassa (M.G. Rescue)
Kokoarvio:

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Perustiedot ja tausta
(Päivitetty 15.3.2021)
Mihai Grigorie on romanialainen eläinsuojelija ja eläinlääkäri, joka on mahdollisimman monia eläimiä auttaakseen perustanut M. G. Rescue -nimellä toimivan tarhan, noin 30 kilometrin päähän Bukarestista. Tulevaisuudessa tarhalta löytyy eläinten majoittamisen lisäksi tilat myös sterilointien tekemiseen. Tarhalla elää kodittomien koirien lisäksi myös muita eläimiä, mm. kissoja, vuohia, erilaisia lintuja, sikoja ja hevonen.

Mihai löysi Pickyn kadulta alkuvuonna 2021 ja toi hänet tarhalle. Tarhalla Pickylle valitettavasti sattui ikävä välikohtaus ja toinen isompi koira pääsi puremaan Pickyä jalkaan aidan välistä. Tämän seurauksena Pickyn oikea etujalka jouduttiin amputoimaan, eli hänellä on nyt kolme jalkaa. Se ei kuitenkaan Pickyn menoa haittaa, vaan Picky on iloinen ja vauhdikas pikkukoira. Picky luottaa ihmisiin ja tulee toisten koirien kanssa hyvin toimeen. Picky on asunut M.G Rescuen tarhalla  työntekijän huoneessa ja on tämän kokemuksen perusteella sisäsiisti.

Kolmijalkaisen koiran paino jakautuu keholle epätasaisesti ja se voi aiheuttaa lihasjumeja ja esim. nivelrikkoa tai muita ortopedisia vaivoja. Tärkeintä onkin, että tuleva koti sitoutuu Pickyn säännölliseen lihashuoltoon ja kehon tarkkailuun ja varautuu tarvittaessa eläinlääkärikuluihin.

Pikkuisella Pickyllä on korkeutta noin 25 cm ja painoa noin 4 kg.

Päivitykset
8.5.2021
Pikkuinen Picky on tänään saapunut omaan kotiinsa. Onnellista yhteistä tulevaisuutta Picky ja perhe!

1.4.2021
Tämä aprillipäivä onkin Pickylle onnekas päivä: hänet on nyt varattu omaan kotiin.

15.3.2021
Pickyllä on tänään onnenpäivä, kun se pääsee Kulkurien adoptio-ohjelmaan etsimään omaa kotiaan.

______________________________________________________________________________________________________________________________________

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua.

Erityisadoptiossa olevat koirat on valittu huolellisesti yhteistyötahojemme kanssa yhteistyössä. Koirilla esiintyy jo tiedossa olevia puutteita, mutta niiden uskotaan soveltuvan kotikoiriksi, kunhan niiden mahdolliset erityistarpeet osataan tulevassa kodissa ottaa huomioon. Kulukorvaus näille koirille määräytyy tapauskohtaisesti.

Erityisadoptioon kuuluville koirille tehdään normaalin luovutussopimuksen lisäksi erillissopimus erityisadoptioon kuuluvan koiran omistajalle.

Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Picky saapuu Suomeen kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue-sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä koirien maahantuonnissa.  Lisäksi Picky on mikrosirutettu ja sillä on EU-lemmikkipassi.

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin luovutussopimukseenoppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin.

Yhteyshenkilö: Mari Jokinen

 

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: