Kodin saanut koira: PRINCESS ALICE

Syntymäaika: 2013
Sukupuoli: Narttu
Steriloitu
Sijainti: Suomessa
Kokoarvio:

Perustiedot ja tausta

23.3.2014
“Prinsessa” Alicen tarinan alku on surulinen, mutta romanialaisittain valitettavan tavallinen, sillä tämä kaunis tyttö oli viety Targovisten kunnalliselle tarhalle rankkureiden toimesta löydyttyään kadulta ja eläinsuojelija Mihaela Soare pelasti Alicen sieltä viime hetkellä. Alice oli äärimmäisen onnekas, sillä Romanian kunnalliset tarhat ovat ns. tappotarhoja, joissa koirat lopetaan kylmän tunteettomasti.

Alice on noin 1-vuotias, ulkoisesti ja sisäisesti kaunis tyttö. Alice on noin 40cm korkea ja painaa alle 10 kg eli tyttö on hieman turhankin hoikassa kunnossa ja painoa saisi tulla hieman lisää. Kulkureiden aktiivit tapasivat Alicen 9.3.2014 Romaniassa, jolloin Alice oli ollut Mihaelan hoidossa vasta kaksi päivää. Tuolloin Alice oli ymmärrettävästi hieman ujo ja hämillään, mutta jo silloin hyvin kiltti ja nöyrä. Mihaelan hoidossa Alice on reipastunut nopeasti huomattavasti. Odotettavissa on, että tyttö reipastuu yhä edelleen omassa rakastavassa kodissaan ja Alicen iloinen ja leikkisä luonne tulee vähitellen esiin enemmän ja enemmän.

Alice on todella kiltti ja tietyllä tavalla hieman vaatimaton – tyttö ei itsekään ymmärrä miten upea ja valloittava on! Alice osaa olla luontevasti muiden koirien seurassa, se ei provosoidu eikä provosoi, vaan tulee toimeen kaikkien koirien kanssa. Alice tulee toimeen myös kissojen kanssa. Alicen omassa kodissa voisi siis olla odottamassa koira- tai kissakaveri. Toki Alice sopeutusi varmasti asumaan myös perheen ainoana silmäteränä.

Nyt Alice etsii siis omaa rakastavaa loppuelämän kotiaan! Muistathan kuitenkin harkita koiran ottamista tarkkaan, sillä koiraan tulee sitoutua jopa seuraavaksi 15 vuodeksi. Tulevan kodin tulee tarjota Alicelle riittävästi aktiviteetteja ja olla valmis opettamaan tytölle alusta asti kaikki sisäsiisteydestä ja hihnakäyttäytymisestä lähtien.

 

Päivitykset

2.8.2020
Princess Alicen ensimmäinen perhe joutui tytöstä luopumaan, mutta uusi koti löytyi tuttavapiiristä.

Vanhat päivitykset

11.4.2014
Saimme uusia kuulumisia ihastuttavasta Princess Alicesta. Alice voi hyvin ja on reipastunut hurjasti sekä harjoitellut jo hihnassa kävelyä, mikä sujuukin jo hienosti! Alice on kiltti ja leikkisä tyttö, joka kaipaa enää ikiomaa rakastavaa kotiaan! Lisätty uusi kuva Alicesta lenkillä.

16.4.2014
Lisätty video Alicen ulkoilusta. Videon löydät tästä linkistä.

24.4.2014
Alice on varattu rakastavaan kotiin Suomeen!

2.5.2014
Alice saapui omaan kotiinsa 30.4.14.

 

 

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin koiran omistajan oppaaseen, adoptoinnin kustannuksiin ja luovutussopimukseen.

Alicen alkuperäistä varausta hoiti Niina. Uudelleensijoituksen yhteyshenkilö Mia Takolander

Mitä sinun tulisi huomioida ennen
rescuekoiran adoptiota?

Tietoa adoptioprosessista

Usein kysytyt kysymykset

Opas rescuekoiran adoptoijalle

Mietithän tarkkaan omia resurssejasi harkitessasi rescuekoiran adoptiota. Onko sinulla aikaa, motivaatiota ja sitoutuneisuutta koiraan? Aikuisenkin koiran kohdalla sitoutuminen voi olla parhaillaan useiden vuosien mittainen. Muistathan myös, että kotikoiran tavat eivät ole tarhaoloista tulleille useinkaan tuttuja, eikä voida olettaa, että koira kulkisi hihnassa heti vaivattomasti, olisi tottunut sisätiloihin ja työpäivän mittaiseen yksinoloon tai jättäisi tavarasi rauhaan. Tiedossa on varmasti töitä ja takapakkia, mutta myös iloisia hetkiä ja onnistumisen riemua. Muistathan myös, että koiran kuvaus on kirjoitettu tarhaolosuhteissa tehtyjen havaintojen perusteella ja käytös voi kotiutumisen edetessä muuttua.

Koirat saapuvat Romaniasta Suomeen steriloituna tai kastroituna, asianmukaisesti rokotettuna, ulko- ja sisäloishäädettynä ja testattuna useiden sairauksien varalta. Lisäksi koirat on mikrosirutettu ja niillä on EU-lemmikkipassi. Rescueyhdistys Kulkurit ry kuuluu Responsible Rescue -sitoumukseen ja noudattaa sitoumuksen kriteereitä sekä Maa- ja Metsätalousministeriön säädöksiä koirien maahantuonnissa. Tässä artikkelissa esitetyn koiran kodinetsintää hoitaa Rescueyhdistys Kulkurit ry, joka on rekisteröitynyt Eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 24032685.

Ennen yhteydenottoa, tutustuthan tarkasti adoptioprosessin kuvaukseen, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, adoptoitavan eläimen terveyteen sekä adoption kustannuksiin.

Yhteyshenkilö:

Tutustu myös näihin: