One for all, all for on: One Rescue Associationin tukikampanja

Lokakuun ensimmäinen päivä. Syysmyrskyt tekevät tuloaan tänne Suomeen, kuten myös Romaniaan. Suurimmalla osalla meistä suomalaisista on katto pään päällä, lämmitys, ruokaa jääkaapissa ja pehmeä peti, jossa nukkua yömme. Koiramme makaavat tiukasti meissä kiinni, nauttien vartalomma lämmöstä ja oman perheen tuomasta turvasta.

Romaniassa koira on onnekas, mikäli sillä on oma koppi, jonne paeta kylmeneviä ilmoja. Se on onnekas, jos sen ei päivittäin tarvitse nähdä nälkää ja jos sen ei tarvitse elää jatkuvissa kivuissa. Jos se edes saa pienen pienen mahdollisuuden parempaan elämään.

Kiitos Adina Vladutin, monet Romanian koirat saavat mahdollisuuden. Adina Vladut on eläinlääkäri, joka omistaa yhdessä miehensä Dragos Vladutin kanssa Onevet-klinikan, jonka kautta kaikki Kulkurien adoptio-ohjelman koirat matkaavat Suomeen. Eläinlääkärin työnsä lisäksi Adina käyttää kaiken aikansa kodittomien koirien auttamiseen.

Vuonna 2015 Adina vuokrasi Cosoban kylästä vanhan, ränsistyneen maatilan tontteineen, jonka te seuraajat tänä päivänä tunnette Cosoban tarhana. Cosoban tarha käsittää sisätilaa 500 neliömetriä ja pihaa 1,5 hehtaaria. Paikan tunnelma on käsinkosketeltavan hyvä ja rauhallinen. Tämä oli Adinalle lopullinen valintaperuste, kun hän vieraili tilalla ensimmäisen kerran.

Parissa vuodessa Cosoban tarhalla on tapahtunut todella paljon. Kehitys on ollut mielettömän nopeaa ja vuonna 2017 Adina perusti oman yhdistyksen, One Rescue Associationin. Kulkureille tarhan koirien elinolojen jatkuva parantuminen on todella tärkeää ja tukeakseen Adinan kovaa työtä Kulkurit lahjoittivat Adinan yhdistykselle Cosoban tarhan kehitystyöhön 5 000 euroa. Rahalla on vuodessa muun muassa rakennettu mieletön määrä uusia, tilavia häkkejä, joissa kaikilla koirilla on katto pään päällä ja stressitasot pysyvät minimissä.

Tulevien kahden viikon aikana 1.10.-14.10. tavoitteemme on kerätä kasaan tuo 5 000 euroa. Adinan tekemä upea työ on mahdollistanut monien satojen koirien uuden elämän Suomessa ja haluamme tällä tukikampanjalla näyttää, kuinka paljon se meille kaikille merkitsee.

Voit näyttää arvostuksesi Adinan tekemää raskasta työtä kohtaan lahjoittamalla kampanjaan joko tilisiirtona, tai Mobile Payn kautta.

Tililahjoitus tehdään tilille FI73 1029 3000 3566 41 One Rescue Associationin viitteellä 1258.

Mobile Payn kautta lahjoitat lähettämällä lahjoituksesi numeroon 23855 ja kirjoittamalla viestikenttään COSOBA.

Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta! 

___

Kotia etsivä koira: AINI

Tutustuthan ennen yhteydenottoasi sivuiltamme löytyviin kuvaukseen adoptioprosessistamme, luovutussopimukseen, oppaaseen kotiutuvan koiran omistajalle, sekä adoptoitavan eläimen terveyteen ja kustannuksiin. Perustiedot ja ...

One for all, all for one: Auta meidät turvaan!

10.10.2018 Kaikki koirat ansaitsevat tuntea olevansa turvassa. Jatkuva pelko ei ole koiranelämää. Jokaista aamua painava epävarmuus, päivää reunustava huoli, iltaa ...

One for all, all for one: 2016 vs 2018 – huomaatko eron?

7.10.2018 One Rescue Associationin tarhalla Cosobassa on parissa vuodessa tapahtunut mielettömän paljon. Adina Vladutin vuokratessa Cosoban tilan vuonna 2015 tontilla ...

One for all, all for one: Kiitos Adina Vladutin, sadat koirat ovat löytäneet oman kotinsa

2.10.2018 Tänään esittelemme teille henkilön, jota ilman ei olisi One Rescueta, Cosoban tarhaa tai niitä tuhansia Romanian kodittomia koiria, joiden ...

___

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 17.11.2022. Toimeenpanoaika on toistaiseksi voimassaoleva alkaen 01.01.2023 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2022/1617.




 
 
 
 

Seuraa meitä

 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.