Ruokavirasto (ent. Evira) tiedotti 23.1.2014 todenneensa ensimmäistä kertaa hyönteisten välityksellä leviävän loistaudin koiralla Suomessa. Ruokavirasto ei tiedotteessaan ole toistaiseksi esittänyt faktatietoja loisen todellisesta vaarallisuudesta tai koiran taustasta. Rescueyhdistys Kulkuri ry:ltä on kysytty asiasta lisätietoja, joten Kulkurit katsoo aiheelliseksi tiedottaa seuraavaa:
Ruokaviraston tiedotteessa on kyse yksittäistapauksesta, eikä koira ole saapunut Suomeen Rescueyhdistys Kulkurit ry:n kautta. Eviralla ei ole tarjota tarkempaa tietoa siitä, onko kyseessä rescuekoira, yksityinen tuonti tai mahdollisesti jalostuskoira.
Rescueyhdistys Kulkurit ry on pyytänyt Ruokavirastolta lisätietoa aiheesta. Ruokavirastolta saadussa vastauksessa ei ilmennyt 23.1.2014 julkaistuun tiedotteeseen juurikaan mitään uutta. Tutkija Veera Karkamon kirjoittaa: ”Kahden vastajulkaistun Turkin ihmistapauksen perusteella vaikuttaa, että kyseessä saattaa olla zoonoosi.” Tämä kertoo, että asia on vielä kysymysmerkki Ruokavirastolta. Karkamo jatkaa: “Suomessa ja muualla Euroopassa saman suvun naudan loista esiintyy yleisesti, eikä sitä nykytiedon mukaan pidetä riskinä ihmisille.”
USA:ssa taudista on enemmän tutkimustietoa ja hoitokokemusta. Kulkurit on myös ollut yhteydessä asian tiimoilta yhteistyöklinikoihin Romaniassa. Romanialaisen yhteistyöklinikan johtava lääkäri konsultoi yliopistollisen sairaalan silmäspesialistia, jonka mukaan kyseistä sairautta ei ole diagnosoitu Romaniassa ainakaan viimeiseen 16 vuoteen. Romanian ilmasto ei muutoinkaan ole loiselle otollinen, sillä se viihtyy huomattavasti kuumemmilla leveysasteilla. Yhteistyöklinikallamme tätä harvinaista Onchocerca-loista ei ole koskaan diagnosoitu.
Pyrimme saamaan lisää tietoa tästä tapauksesta ja kyseisestä taudista. Tulemme tiedottamaan asiasta lisää myöhemmin.
Päivitys 8.8.2019: Vaihdettu Evira Ruokavirastoksi.
Lisätietoja:
Ruokavirasto 23.1.2014. http://www.evira.fi/portal/fi/elaimet/ajankohtaista/?bid=3780