Päivitetty 15.09.2020

Save the Spaylance! – Koiran tarina


Oli syksyinen, kylmenevä ilta. Romanian kesän trooppiset yöt olivat muisto vain ja viimeinenkin lämpö oli jo kaikonnut kaduilta. Pieni, vaalea koira oli ylittämässä yhtä Romanian suurista teistä hiukan Bukarestin ulkopuolella. Peloissaan se tiiraili ympärilleen, ei tiennyt minne oli matkalla tai edes oikein mistä tulossa.

Silmäkulmastaan se näki pysähtyvän auton ja siitä lähestyvät ihmiset. Ne harppoivat koiraa kohti suurin askelin, mielessään tehtävä. Sen koira selvästi näki, vaikkei mitään näistä hahmoista tiennytkään. Häntä koipien välissä koira hiipi takaisin päin, etsien piilopaikkaa, kunnes se tunsi epämiellyttävän piston selässään. Taasko ne hyttyset, se ehti mielessään harmitella, ennen kuin ennenkokematon väsymys pyyhkäisi sen ylitse hyökyaallon lailla ja se vaipui maahan uupuneena. Tässäkö tämä oli? koira mietti, ja ummisti silmänsä.

Myöhemmin koira heräsi pehmeän viltin päältä auton sisältä. Olo oli tokkurainen, mutta se hengitti. Se eli. Myöhemmin ihmiset nostivat sen häkissä pellolle lähellä paikkaa, missä koira oli ollut ylittämässä tietä ja avasivat häkin oven. “Varo nyt liikennettä”, he huikkasivat hymyillen ja päästivät koiran takaisin vapauteen. Ihmeissään koira jäi pellon reunalle seisomaan ja seurasi katseellaan pois ajavan auton takavaloja. Olo oli hiukan rauhallisempi, hiukan kevyempi ja hiukan parempi, mutta miksi, sitä ei koira tiennyt.

Sterilointiambulanssi mahdollistaa tarinan kaltaisten koirien kastroinnin ja steriloinnin nopeasti ja helposti, paikan päällä. Autetaan yhdessä rikkoontunut sterilointiambulanssi takaisin tien päälle tekemään tärkeää, kestävää eläinsuojelutyötä Romanian kaduilla. Lue lisää koko syyskuun kestävästä Save the Spaylance! -keräyksestä: https://kulkurit.fi/kulkureiden-save-the-spaylance-kampanja-alkoi/

Osallistu keräykseen näin:

1️⃣ Teet lahjoituksen helposti Facebook-keräyksen https://www.facebook.com/donate/1212530145797998/ kautta.

2️⃣ Voit myös lahjoittaa helposti MobilePay-sovelluksen kautta lähettämällä lahjoittamasi summan Kulkurien lyhytnumeroon 23855 ja kirjoittamalla viestikenttään “steriloinnit”.

3️⃣ Voit tukea sterilointiprojektejamme Romaniassa helposti lahjoittamalla tilille FI73 1029 3000 3566 41 sterilointiprojektien viitteellä 2299.

Kiitos avustasi!

 

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan Rescueyhdistys Kulkurit ry:lle 22.2.2018. Toimeenpanoaika on 22.2.2018–31.12.2022 ja lupa kattaa koko Suomen Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Päätöksen numero on RA/2018/196.

Share
 
 

Yhteistyössä


Yhteistyossa
 
 

Takaisin ylös

© Rescueyhdistys Kulkurit ry 2015 | All rights reserved, Rekisterinumero 208.505, y-tunnus 2594720-9.