Sterilointitoiminta Romaniassa – kesäkuun tähtihetket
On jälleen aika kertoa kuukauden sterilointikuulumiset Romaniasta!
Kesäkuuhun mennessä vuotta 2021 on ehtinyt kulua jo puolet. Tänä aikana yhteistyökumppanimme Romaniassa ovat steriloineet yhteensä 1990 eläintä – 1896 koiraa sekä 94 kissaa. Rescueyhdistys Kulkurit ry on ohjannut varoja näihin sterilointeihin yhteensä 51 395,65 euroa!
Vuosi on ollut sterilointien osalta tähän asti todella upea ja jatkamme työtämme jatkuvasti upeiden yhteistyökumppaneidemme kanssa kehittääksemme toimintaamme.
Saamme viikoittain kuulla yhteistyötahojemme jakamia tarinoita steriloiduista eläimistä sekä tapahtumista Romaniassa, joista haluamme jälleen jakaa muutaman kanssanne.
Eräs yhteistyötahomme Adina Vladut järjesti kesäkuussa sterilointipäivän Cosobassa, jossa hän yhdessä tiiminsä kanssa steriloi 48 koiraa. Myös toinen yhteistyötoimijamme, Carpe, järjesti Carmen Mandescun johdolla sterilointipäivän 12.6, jossa yhdistys onnistui steriloimaan koiria laajamittaisesti Kulkurien sponsoroimana.
Yhteistyötahomme Happy Dogs Moreni kertoi ihastuttavan tarinan, jossa pienen narttukoiran ilmainen sterilointi mahdollisti sen, ettei sen enää tarvitsisi synnyttää ei-toivottuja pentueita, joita se oli joutunut valitettavasti aikaisemmin jo synnyttämään. Koiran omistajalla ei olisi ollut mahdollisuutta steriloida koiraansa, mikäli emme sponsoroisi vähävaraisten koiranomistajien ilmaisia sterilointeja lemmikeilleen. Pienillä asioilla voi olla tavattoman suuri merkitys kaikille Romanian koirille.